Inferno #45/2007

Dew-Scented
Incinerate
Nuclear Blast

3 Kovasti I-kirjaimen käyttöön mieltynyt Dew-Scented innovoi kerta toisensa jälkeen uusia nimiä, vaikka itse musiikissa konstit pysyvät levy levyltä hyvin pitkälti. Incinaratella bändi ei ole löystynyt tippaakaan, vaan orkesterin ajoittain death metalia lähestyvä neo-thrash tuntuu olevan jopa astetta räväkämpää ja rankempaa kuin koskaan aiemmin. Maukkaita riffejä syljetään edelleen runsaasti, äärimmäisen vauhdikkaat rallit liikkuvat komeasti ja kokonaisuuden kuorruttaa aidon aggressiivinen joskin aavistuksen monotoninen haukunta. Kaikki vaikuttaakin olevan enemmän kuin kohdallaan, mutta jostain merkillisestä syystä läpi albumin kytevä vahva kipinä ei jaksa leimahtaa ilmiliekkeihin.

Vaikka tympeähköön edeltäjäänsä Issue VI –levyyn verrattuna Incinerate onkin astetta toimivampi kokonaisuus, voi vain ihmetellä mikä salainen ainesosa Dew-Scentedin musiikista oikein uupuu. Hyvistä ideoista ja korkeasta osaamistasosta huolimatta orkesterin kipakka mäiske ei tahdo nousta millään lentoon, vaikka se jo vuonna 2003 ilmestyneellä Impactilla kulkikin suurempaa menestystä saavuttaneen The Hauntedin vanavedessä. Levyä ei missään nimessä voi mollata kehnoksi, sillä se sisältää edelleenkin kovempaa materiaalia kuin mihin kymmenen saman genren kymmenen tusinabändiä yhdessä pystyvät koko uransa aikana. Näinkin ilmeisen lahjakkaan viisikon pitäisi vain liittää huomattavasti lähempänä aurinkoa uransa järjestyksessään kuudennen levyn kohdalla.

Kruger
Redemption Through Looseness
Listenable

2 Sveitsi ei ole kaikista tunnetuin laivasto tai metallivaltio Euroopassa, mutta on silti pystynyt synnyttämään 80-luvulla kaksi innovatiivista hevihistoriaan olennaisen osana kuuluvaa orkesteria yhä aktiivisen Celtic Frostin sekä kuolleen ja kuopatun Coronerin. Vaikka maassa epäilemättä heviä kuunnellaan ja soitetaankin, kahdelle edellä mainitulle legendalle ole seuraajia löytynyt eikä Krugeristakaan manttelinperijäksi ole.

Kakkoskiekollaan hardcore henkisyyttäkin puhkuva Kruger yrittää kyllä olla innovatiivisempi kuin monet raskaan musiikin edustajat, mutta raskas jyrääminen ei yllä lähellekään erääksi esikuvaksi mainitun Entombedin vaikuttavaa groovea saati fiilistelyosuudet Neurosiksen yksinkertaisen toimivaa maalailevaa ahdistuneisuutta. Vaikka kappalerakenteita onkin rikottu perinteiseen malleihin verrattuna, on kokonaisuus näennäisestä erikoisuudestaan ja mielenkiintoisuudestaan huolimatta tasaisen latteaa.

Erikseen kuunneltuna minkä tahansa yksittäisen kipaleen jaksaa kiinnostuneena kuunnella loppuun, mutta kokonaisuuden kanssa onkin jo vähän niin ja näin. Nopeammin ja äänekkäämmin –mentaliteetti ei ikävä kyllä tuota kaivattua murskaavaa lopputulosta.

Nightrage
A New Disease Is Born
Lifeforce


2,5 Lupaavan Sweet Vengeance -debyytin jälkeen Nightragen kakkoskiekko Descent Into Chaos oli aikamoinen pettymys. Vaikka Tomas Lindbergin repivä laulutyyli olikin tallella tuoden musiikkiin sen kaipaamaa repivää raivoa, oli kappalemateriaalia yksinkertaisesti tylsän tasapaksua. Nyt niin ”Tompan” kuin kitaravelho Gus G:n poistuttua vahvuudesta on jäljellä enää Marios iliopouloksen johtama nelikko, joka tuntuu uuden albumin aikamoisen tyylimuutoksen myötä puhdistaneen pöydän kunnolla.

Vaikka Nightragen musiikki nojaa yhä ruotsalaiseen melodiseen death metaliin, on lähestymistapa aiempaa huomattavasti kevyempi ja melodisempi. Tämä kuuluu selkeinä vaikutteina monien amerikkalaisten metallibändien näkemyksestä mm. In Flamesin tunnetuksi tekemästä genrestä aina rääkynä ja puhdasta laulua myöten ja onpahan mukana myös paljon perinteisestä melodisesta heavy metalista ammennettua melodiaa ja kitaranvingutusta. Kun kokonaisuus on tyylillä ja taidolla tehty, pitäisi lopputuloksen olla kelvollista vaan kun ei.

A New Disease Is Born kuulostaa merkillisen hengettömältä ja vaisulta tuotokselta, vaikkei siitä pysty sormella osoittamaan mitään varsinaista vikaa. Vaikka orkesterin kappaleet eivät olekaan klisee vapaita, on kappaleissa paljon hyviä ideoita ja melodioita joiden puute nousee monen muun bändin kohdalla kynnyskysymykseksi. Ihan kiva –tasolle jämähtäminen jää vain mysteeriksi jonka syitä ei syvällisempi analysointikaan tahdo paljastaa.

Orne
The Conjuration By The Fire
Black Widow

4 Musiikkia voidaan tarkastella monella tapaa, joista yksi on määritellä sen suhde nykyaikaan. Orne ei ole metallia eikä nykyaikaa, vaan hämyistä ja progelle vahvasti tuoksahtavaa musiikkia, joka vahvoista 70-lukulaisista musiikillisista ja tuotannollisesta sävyistään huolimatta kuulostaa ajattomalta. Vaikka moinen tuoksu voikin monelle tuoda mieleen haisevat maailmanrauhaa ja rakkautta julistavat hipit ja käsittämättömän koukeroiset ja omituiset kappaleet, ei Orne istu helpolla moiseen ennakkoluuloiseen käsitykseen.

Debyytin suurin vahvuus onkin hyvä tasapaino monipuolisen materiaalin rullaavuuden ja fiilistelyn välillä sekä kyky luoda vahva tunnelataus kuuntelijan pään sisällä. Tästä kuuluukin kiittäminen Kimi Kärjen vahvaa musiikillisten esikuviensa tuntemusta ja selkeää näkemystä omasta linjasta sekä hämmästyttävän hienoa Albert Witchfinderin herkkää ja kuulasta mystiikkaa tihkuvien sanojen tulkintaa.

The Conjuration By The Fire on väkevä ja vahva kokonaisuus, jolle kannattaa antaa mahdollisuus ilman ennakkoluuloja ja oletuksia sen sisällöstä jäsenten aikaisempien tekemisien perusteella. Aidon ja suoraan sydämestä tulevan musiikin tunnistaa aina