ROTTEN SOUND – TULOS TAI ULOS

Vaikka Rotten Sound onkin tullut tunnetuksi armottomasti tykittävästä grindistään ja teknisestä kyvykkyydestään, osoittaa yhtye silti uudella Exit –levyllä ettei sitä kaasupoljinta tarvitse pitää aina pohjassa. 

Suomessa metalli on aina pärjännyt hyvin ja noussut säännöllisesti jopa Suomen viralliselle listalle, voidaan Rotten Soundin uusimman Exit-kiekon viihtymistä listalla ja toista viikkoa peräkkäin pitää silti pienoisena ihmeenä. Saman pöydän ääreen ennen illan Kouvolan keikkaa istutetut solisti G (Keijo) ja kitaristi Q (Mika) pistetään heti aluksi pohtimaan, miksi näin on käynyt ja kumpi on muuttunut bändi vai ostava yleisö.

G: – Bändi, koska me olemme oppineet soittamaan vähän paremmin ja toisaalta taas uusi levy-yhtiö antoi meille mahdollisuudet tuottaa levy sellaiseksi kuin se haluttiinkin. Ja kyllähän maailma on toisaalta menossa rankempaan suuntaan musiikin ja ikävä kyllä muidenkin asioiden suhteen. Kyllähän me nyt toivomme, että grindi olisi se seuraava ”juttu”, kun aikaisemmin oli black ja death metal.

Miksi juuri Rotten Sound oli sitten ensimmäinen suomalainen äärimetallibändi, joka onnistui valloittamaan listan?

Q: – Ei grindibändejä pahemmin ole aiemmin Suomessa ollut, mikä sinänsä on aika ihme juttu, kun esimerkiksi Ruotsissahan niitä on aina ollut vaikka kuinka. Toisaalta tällainen mekkala on niin asenne-musaa, että eihän tätä soita kuin ainoastaan ne jotka tosissaan tästä tykkää. Me ollaan kuitenkin soitettu jo yli 10 vuotta ja tehty aika helvetisti keikkaa, vaikka eihän tällaisella musiikilla koskaan tule rahaa saamaan tai pääse isoihin paikkoihin soittamaan. Nyt levyjä saa kumminkin Anttiloista ja ties mistä, kun ennen niitä saattoi tulla Suomeen vain jokunen sata kappaletta ja niitäkin sai ostettua vain erikoisliikkeistä.

G: – Suomesta on aika hankala päästä ulkomaille näin rankalla musiikilla. Mekin olemme jaksaneet tehdä tätä näinkin kauan, koska aloitimme aikanamme ihan projektibändinä eikä odotettu hommalta yhtään mitään. Yhtäkkiä sitten alkoikin tulla ulkomailta keikkailupyyntöjä ja se avasi oikeastaan meidän silmät, että kyllähän tästä voikin päästä jonnekin kunhan vaan jaksaa painaa ja miettii vähän tarkemmin mitä tekee.

G: – Keikkamyyjä Welldonen kautta olemme päässeet vähän isommille lavoille ja sen kautta uusia ihmisiä on oppinut tuntemaan meidät. Vaikea sitä on kuitenkin lähteä ylistämään itseään muiden yli. Toisaalta kyllähän olen jo aiemminkin sanonut, että luultavasti kohta tulee uusi sukupolvi, joka pistää meidät vanhat ihan kyykkyyn niin että tukka ja parta lähtevät, G hekottaa.

Kaipaatteko sitten mitään takaisin vanhoista ajoista, jolloin mm. kaikki keikkajärjestelyt piti hoitaa itse?

G: – Eipä oikeastaan, olemme aina pyrkineet pitämään kaikista tärkeistä asioista kiinni. Voimme esimerkiksi nytkin julkaista jotain erikoisvinyylijulkaisuja, jos vain haluamme ja tällainen pykälä on aina haluttu lisätä sopimuksiin.

Q: – Uudesta levystäkin tulee vinyylipainos…

G: – …jossa on jopa kaksi bonusbiisiä.

Kaksi kappaletta ei varmasti kestoa kauheasti pidennä?

G: – Minuutin verran, Keijo toteaa ja purskahtaa nauruun.

TIUKASTAKIN TIUKEMPAAN
Jos edellinen Murderworks oli kipakka kiekko, menee Exit joka suhteessa vieläkin pidemmälle. Voiko kahden näinkin intensiivisen kiekon jälkeen enää tehdä mitään uutta grindin rajoissa?

Q: – Parempia biisejä.

G: – Kyllähän meidän seula tulee koko ajan tiheämmäksi ja mietimme tarkemmin, miten tätä musiikkia voi tehdä. Ei minusta asiaa tarvitse miettiä liiaksi, meidän musiikki on jo tällaisenaankin hauskaa soittaa ja meidän mielestä myös hauskaa kuunneltavaa. Ehkä meidän musiikissa onkin se hyvä puoli, että siinä on jotain tuttua ja turvallista. Ainahan sitä tietty pitää jotain uutta keksiä ja tietenkin me toivomme, että meidän musiikissa on mukana jotain omaa soundia. Liika kokeilu on helposti sellainen syöpä, jonka kautta hyvätkin ideat saattaa mennä hukkaan ja muututaan niin radikaalisti, että lopputulos on linjatonta.

Kumpikaan mättömiehistä ei koe grindcorea mitenkään rajoittavana genrenä, vaan liikkumatilaa kuulemma löytyy paljonkin.

G: – Kyllähän grindissäkin voidaan yhdistellä vaikka kuinka paljon eri juttua, laittaa vähän crustia mukaan ja miksei tietty heittää sekaan vähän death ja black metalliakin. Exitillähän uutta on se, että aloimme vähän vaihdella sitä grindinkin nopeutta. Murderworksilla mentiin lähes sitä vauhtia mitä K (Kai, rumpali) pystyi ja mikä oli sille luonnollista. Nyt kun K pystyy pistelemään entistä vieläkin nopeammin, niin silti levyllä mennään välillä sillä Murderworksin vauhdilla. Tiedä sitten onko se jotain raskasta grindiä, G naurahtaa.

Q: – Turha soittaa kaikkea ihan täysillä.

G: – Nyt musiikki groovaa ja menee paremmin eteenpäin. Levyllä on muutama piikki, joka on niin äärinopeata, kuin K vaan pystyy paukuttamaan. Tarpeeksi kun käyttää luovaa mieltä, niin kyllä sitä pystyy tekemään aika erilaisiakin juttuja.

Vaikka G:n vastuulla onkin yksinomaan Rotten Soundin sanoitukset muun orkesterin keskittyessä biisientekoon, on luomisprosessissa silti jokaisella oikeus tuoda mielipiteensä esiin.

G: – Jos joku sanoo, että biisi on ihan paska niin tuloksena on sen hylkääminen. Aivan samalla lailla joku voi sanoa minulle, että minun laulusuoritukseni on ihan paska, jolloin muutan ja teen niistä vähemmän paskat. Kaverit pääsevät treenailemaan keskenään usein, joten siksi heiltä syntyy kappaleetkin luontevasti. Kun minä menen treeneihin ja kuulen uutta materiaalia, nauhoitan ne, kuuntelen myöhemmin luureilla ja teen niihin sanat. Näinä hommat ovat meillä oikeastaan aina toimineet.

OTSA HIESSÄ SINUN ON HANKITTAVA LEIPÄSI 

Exitin kannessa pukuun pukeutunut mies on lohduttomassa tilassa päättämässä päiviään oman käden kautta. G:n mukaan eräs levyn teemoista onkin työnteko yleensä ja miten työläisiä käsitellään nyky-yhteiskunnan yrityksissä. Vaikka herra itse työskentelee eräässä kotimaisessa ja ulkomaillakin hyvin tunnetussa suuryrityksessä, ei hän kuitenkaan myönnä että tekstit olisivat suoraan lähtöisin omasta elämästä.

G: – En halua nostaa omaa työpaikkaani mitenkään esille, vaikka sieltäkin on varmasti jotain ideoita saatu. Sanoitukseni käsittelevät aika arkisia asioita ja vaikka niistä teksteistä onkin toki puolet totta, niin onhan ne vedetty aika äärimmilleen. Kun meidän musiikillinen ilmaisu on sitä äärilaitaa, niin toki se pitää näkyä myös kansissa ja sanoituksissa. Työ on pakollinen paha, jota meidänkin pitää vielä tehdä kun on kerran valittu tällaisen epäkaupallisen musiikin soittaminen, G virnistää.

Onko tähän mennessä töissäsi sitten tullut esille mitään ongelmia johtuen siviilihommistasi Rotten Soundissa?

G: – No katsellaan, Keijo naurahtaa. Voi olla, että jos ajattelisin asiaa, niin tulisi enemmän ongelmia. Mutta kun en ole koskaan ajatellut, niin kyllähän ihmiset osaavat ottaa ihmiset ihmisinä, vaikka ne näyttäisivätkin ehkä hieman erilaisilta. Toki nyt vähän katson mitä laitan päälleni kun menen vaikka asiakastapaamisiin, ettei aina ole sitä Nasum-hupparia päällä, mutta en silti pistä pukua päälleni.
Levyn kannessa esille tuotu ulospääsykeino työnteon oravanpyörästä ei kuitenkaan ole sellainen, jota orkesteri suosittelisi.

G: – Kyllähän se kansikuva pitäisi ottaa enemmänkin sellaisena rivien välistä lukemisena, pyrkiä itse tekemään asialle jotain, ennen kuin tilanne menee noin pahaksi. Vaihtaa vaikka työtehtäviä vähemmän stressaaviksi.

Mikä sitten on modernin yhteiskunnan suurin ongelma?

G: – Ihmispoloisten loppuun kuluttaminen, voitontavoittelu ja ahneus. Jos asiat pyörivät liiaksi rahan ympärillä, niin lopputulos ei edes välttämättä ole sitä mitä halutaan eli rahaa. Suomessahan tilanne ei tosin ole niin paha, kuin ehkä joissain muissa maissa.

Onko ahneus sitten ihmisten perussynti vai yritysten, joita ihmiset pyörittävät?

G: – Kyllähän varmaan jokaisen ihmisen sisimmässä on jonkinlainen ahneusgeeni ja kun saa mahdollisuuden tehdä rahaa, niin helposti sitä lähtee kasaamaan varantoja ja maallista mammonaa. Ostaa vaikka widescreen taulutelkkarin, mutta tekee sen hankkimisen eteen niin paljon töitä, että unohtaa elää ja nauttia.

Vaikka G:n sanoitukset ovatkin varsin kantaaottavia, ei herra kuitenkaan halua alkaa julistaa omaa näkemystään asioiden tilasta.

G: – Levyn lyriikat ovat osittain sellaista itsetutkiskelua, että joutuisin itse vähän miettimään asioita ja välttämään etteivät moiset tapahtumat osuisi omalle kohdalle. Sanoitusteni tarkoitus on saada itselle jotain sellaista huudettavaa, joka tuntuu itsestä uskottavalta huutaa. Kappaleen ilmaisun kannalta on saatava tarpeeksi aggressiota ja vihaa siihen huutamiseen. Toki haluan kehittyä myös kirjoittajana, eli kun teksteihin saa jotain sanomaa niin se on huomattavasti haastavampaa, kuin jos laittaisi vain sanoja peräkkäin ja leikkisi niillä. Jos joku pitää teksteistäni ja saa niistä vaikutteita, niin hyvä, mutta toki pyrin olla osoittelematta liikaa sanoituksissani.

… SILLÄ VÄLIN TREENIKÄMPÄLLÄ 

Kalsaritoimittaja Kuusisen tentatessa G:tä ja Q:ta Rytmikatin alakerrassa ajamme K:n, eli tuttavallisemmin Kai Hahdon kanssa bändini treenikämpälle. Tarkoituksena on saada hieman särmäystä omiin soittotaitoihin, sekä puhua myös Exit–levystä.

Reilun tunnin ajan puhumme pelkkää rumpuasiaa, ja Hahto avaakin silmiäni melko tavalla, mitä tulee jalkojen tekniikkaan, ergonomiaan ja setin asetteluun. Saan pari hyvää harjoitusta, joiden kanssa tulee epäilemättä hikoiltua vielä pitkään. Kai pulppuaa elävää puhetta rummuista, ja miehen innostus soitinta kohtaan on todella tarttuvaa ja inspiroivaa. Jo opetuksen aikana Hahto puhuu eläväisesti myös uudesta levystä, ja tunnin jälkeen paneudumme hieman tarkemmin Exitin maailmaan.
Kai kertoo Rotten Soundin lähteneen studioon kotiläksyt varsin perusteellisesti tehtynä. Yhtye treenasi raskaasti ennen varsinaisia nauhoituksia rumpalin kotona, jossa mies nauhoitti yhtyeen kaikki treenit sekä kappaleita hiottiin hieman eri tavalla kuin edellisen levyn aikoihin.

– Soitimme Murderworksin tueksi todella paljon keikkoja, aloittaa Kai. Tekihän se jollain tavalla positiivista bändisoitolle. Mutta aina kun mentiin aiemmin studioon, niin jälkikäteen sitä on ajatellut, ettei homma mennytkään niin kuin sitä ajatteli. Sen vuoksi hommasin perus mikkisetin rummuille sekä mikit kitaraa, bassoa ja laulua varten. Behringerin kuusitoistakanavaisen pöydän kautta ajoin instrumentit sitten tietokoneelle. Mulla oli aina luurit päässä treeneissä. Kuulin ensimmäistä kertaa kunnolla, minkälaisia riffejä Q soittaa, miten ne toimivat, ja mitä pystyin soittamaan. Kaikki treenit vedettiin kovolle, pystyimme konkreettisesti kuuntelemaan miltä ne kappaleet kuulostavat, ja mitä niiden parantamiseksi voitaisiin tehdä. Lisäksi otin paljon huomioon sitä, miten G laulaa. Laulujakin hinkattiin todella paljon. Murderworksilla tuli välillä sitä, että kitara ja rummut menevät mahdotonta vauhtia, ja laulut tulevat hitaasti siihen päälle. Exitin laulut ovat paljon vihaisemmat, ja laulujen nopeuden vuoksi myös musa kuulostaa vielä nopeammalta. G:tä ei päästetty helpolla, kaikki yrittivät puskea itseään eteenpäin.

Murderworksin kaiken materiaalin tuotti Q, mutta Exitillä on koko yhtye mukana. Hahto kertoo itse tuoneensa pöytään kitaralla vääntämiään riffejä sekä erilaisia rumpujuttuja, jotka tuplattiin kitaroilla. Samoin myös basisti T (Toni) toi kappaleiden runkoja treeneihin. Biisejä hiottiin porukalla, ja niistä saattoi olla kymmeniä eri sovitusvariaatioita. Hahto kertoo treenimoraalin olleen myös siksi kova, että yhtye on rehellinen fanejaan kohtaan.

– Meillä on aina ollut se, että emme tee vain levyä, ne jutut pitää pystyä soittamaan myös livenä. Siellä ei leikitä koneen kanssa, että korjaillaan, liimaillaan ja levy kuulostaa hyvältä, muttei sitä pysty koskaan soittamaan keikalla. Kaikki pitää pystyä tekemään livenä, mikä on levyllä.
Studioreissusta tuli Rotten Soundille hyvin selkeä, koska armottoman treenaamisen ja sovittamisen ansiosta yhtyeellä oli tarkasti selvillä, minkälainen uudesta levystä tulee. Studiossa ei enää suuria muutoksia tehty muutamia rumpusovitusten muutoksia lukuun ottamatta. Kai toteaa, että Exitistä tuli toimiva levy, mutta lisäajalla siitä olisi tullut vielä parempikin. Kiire siis näkyi omalta osaltaan negatiivisesti levyllä?

– Kyllä, koska me oltaisiin pystytty parempaankin, ja pystytäänkin. Mielestäni olemme vasta nyt löytämässä sitä meidän omaa juttuamme. Murderworksia vaivaa se, että tulee tietty puutuminen siihen levyyn, se on vain nopeaa nopean perään. Sitäkin on kiva tehdä, mutta nyt kun saatiin erilaisia riffejä ja raskaita juttuja sinne, niin nyt ne nopeat kohdat kuulostavat nopeammilta. Siellä on kontrastia, dynamiikkaa ja vaihtelua. Levy on kasattu siten, että levyn alun ja lopun välissä tapahtuu paljon asioita, kuuntelija ei pääse väsymään levyn aikana. Murderworksilla näin pääsi vähän käymään. Hyvä levy sekin oli, mutta yhteissoitto ei ole läheskään sitä luokkaa kuin tällä uudella levyllä.

Miksi teillä jäi se materiaalin kirjoittaminen sitten niin viime tippaan?

– Ihan oma vika. Me emme tehneet kahteen vuoteen yhtään uutta biisiä! Soitimme Murderworksin jälkeen vain paljon keikkoja ja kiersimme. Huomattiin sitten jossain vaiheessa, ettei meillä ollut yhtään uutta biisiä. Pikku hiljaa niitä kappaleita alkoi syntyä, mutta sen jenkkikiertueen jälkeen tajuttiin, ettei meillä ole tarpeeksi kappaleita, ja studioonkin pitäisi mennä elokuussa. Tuli kauhea kiire tehdä musiikkia. Nyt ollaan viisaampia, koska olemme jo treenanneet uusia kappaleita kämpällä. Ei tehdä enää samaa munausta, seuraava levy tehdään enemmän rauhassa, ja biisit saavat kypsyä, toteaa Kai, ja jatkaa pohdintaa tempojen merkityksestä Exitillä.

– Ei tarvitse aina tehdä nopeampaa. Tällä levyllä tein tietoisen valinnan, teimme nopeita ja hitaita kappaleita, otin tempot tarkempaan syyniin. Kokeiltiin eri nopeuksia biiseihin, katsottiin milloin kappale groovaa. Esimerkiksi Mass Suicide. Se ei ole maailman nopein biisi, mutta se etenee hienosti. Ja huomasin, että kun otan tempoja hieman alaspäin, mun ei tarvitse soittaa sinne edes mitään turhia fillejä vain sen takia, että äijä alkaa hyytyä. Tiputin tempoja kontrastin ja grooven vuoksi. Siellä on parinsadan hujakoilla olevia tempoja, ja pahin on varmaankin Slavessa, jossa se on 288.

Nopeudestakaan ei siis levyllä ole pulaa. Lisäksi yhtyeen fanit olivat melkoisen nopeita ostamaan uutukaista, sillä Exit nousi Suomen virallisen listan sijalle 22. julkaisuviikollaan. Onko tämä nyt palkkiota yhtyeen pitkäaikaisesta puurtamisesta, vai onko mahdollista, että grindistä olisikin tulossa jonkinlainen hetken muoti-ilmiö? Onhan esimerkiksi To Separate The Flesh From The Boneskin kerännyt kovasti huomiota, vaikka ehkä hieman vääristäkin syistä.

– Tuohon on todella vaikeaa vastata. Toivon, että ihmiset ovat löytäneet grindin. Sehän on punkin ja death metallin sekoitusta, jossa se nopeus viedään äärimmäisyyksiin. Grindi on saanut huonon maineen, koska useat bändit eivät ole tiukkoja. Kaikki yrittävät soittaa liian nopeasti. Rotiskossa olemme aina halunneet soittaa tiukasti, ja me olemme ennen kaikkea bändi. Toki välillä kärsii, jos joku yksittäinen ihminen nostetaan jalustalle. Itse olen joutunut tästä kärsimään, koska puhutaan vain yhdestä ihmisestä ja muut unohdetaan. Minulle bändi on tärkeintä, en mä yksin himassa soittelisi blastbeattia, jos sillä ei olisi mitään tarkoitusta. Ei se minua niin paljon kiinnosta. Soittaisin varmasti jotain ihan muuta, vaikkapa jazzia. Bändillä on tarkoitus. Kaikki tekevät helvetin hyvää duunia tässä yhtyeessä. Se on kokonaisuus, jota tässä viedään eteenpäin, ei mikään yhden miehen show. Ja toivoisin, että ihmiset sen joskus käsittäisivät, antaisivat yhtä paljon arvostusta näille muillekin herroille lavalla. Koska samalla tavalla hekin tätä hommaa tekevät ihan puhtaasta sydämestä, ei sen vuoksi että pääsisivät listalle. Sen takia tuo sijoitus oli meillekin täysi ylläri, ei me koskaan uskottu että niin voisi käydä. Ja nyt vielä toista viikkoa, päivittelee Kaitsu. juttutuokiomme lopuksi.

Julkaistu Inferno #24/2005. Teksti Miika "Mega" Kuusinen & Niko Kaartinen

SPEED\KILL/HATE – CITIUS, FORTIUS

Olympialaisista tuttu latinankielinen riimi pätee lähes suoraan myös helmikuun alussa debyyttinsä julkaisevaan Speed\Kill/Hateen. Overkillin kitaristinakin tunnettu perustajajäsen Dave Linsk kertoi kuinka nopeasti ja voimakkaasti orkesterin on tarkoitus oikein päästellä.
Bändin historiikin mukaan Dave Linskin tarkoituksena oli tehdä uusia biisejä Overkillille, mutta bändin alkuperäinen voimakaksikko laulaja Bobby ”Blitz” Ellsworth ja basisti DD Verni eivät pitäneet syntyneitä tuotoksia orkesterin tyylille sopivana. Daven mukaan olisi sääli ollut heittään hukkaan hyvät kappaleet, joita ei todellakaan voi kutsua raakatuiksi tähteiksi. Näiden kappaleiden ympärille syntyi toinen bändi ja Speed\Kill/Haten ensimmäinen täyspitkä Acts of Insanity.

– Itse asiassa Bobby ja DD eivät koskaan edes harkinneet tekemieni biisien ottamista Overkillin levylle, koska he eivät halua kenenkään muun sekaantuvan uusien biisien synnyttämiseen ja minun kannaltani tämä on tietenkin hieman turhauttavaa. Overkillissä kappaleet syntyvät DD:n ideoista ja alkavat rakentua niiden ympärille. Hän lähettää minulle ja Blitzille ideoitaan nauhoilla, ja me joko lisäämme tai muutamme niihin juttuja. Juuri tästä työskentelytavasta johtuen näiden kahden bändin tyylit ovat aika erilaisia. Olen toki tehnyt joitain juttuja ollessani Overkillissä, mutta en ole koskaan itse säveltänyt biisejä alusta loppuun, koska siinä bändissä hommat eivät vain toimi niin. Rehellisesti sanottuna en kyllä pidä kaikista Overkillin biiseistä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi uudelle levylle päätyvä punk-henkinen viisu.

Dave kertoo, että säveltämiinsä kappaleisiin ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia välttyäkseen Overkill-vertailuilta.

– Juuri tällaista materiaalia me haluamme soittaa. Haluaisin tehdä historian rankimman Overkill-lätyn, mutta Bobby ja DD eivät halua viedä bändiä siihen suuntaan juuri nyt, joten asia ei ole minun käsissäni. Speed\Kill/Hatelle rankkuus on kuitenkin ainut tapa tehdä musiikkia nyt ja aina.

Useimmiten muusikot tuppaavat soittamaan sivuprojekteissaan pääbändeistään erilaista musiikkia, mutta herra Linskin tapauksessa molemmissa orkestereissa on paljon yhteneväisyyksiä. Dave kuitenkin napauttaa nasevasti heti alkuunsa projektibändi-termin käytöstä.

– Speed\Kill/Hate ei ole mikään projektibändi. Tulemme tekemään kiertueita ja mitä tahansa saavuttaaksemme nimeä ja mainetta. Tykkään kyllä soittaa kaikenlaista musiikkia, mutta pidän eniten aggressiivisen musiikin vetämisestä kitaralla. Paiskon paljon duunia studiossa ja siellä olen kosketuksissa useiden erilaisten musiikkityylien kanssa. Jossain vaiheessa minulla on tarkoituksena julkaista soololevy, jossa on erilaisia tyylejä esitteleviä kitarasävellyksiä. Päädyin vain soittamaan thrashia, koska se on kumminkin aika äärimmäistä musiikkia mutta silti kaukana tylsästä mitä soittamiseen tulee. Yritän koko ajan kuitenkin kehittyä kitaristina soittamalla juttuja, jotka ovat hankalia ja jotka eivät tunnu luonnollisilta.

Koska tänä päivänä julkaistaan kuitenkin niin paljon levyjä, mikä saa mielestäsi Speed\Kill/Haten erottumaan muista ja kuinka nuo kolme sanaa bändin nimessä kuvaavat sinusta soittamaanne musiikkia?

– Minusta olemme onnistuneet yhdistämään originellilla tavalla vanhan koulukunnan thrashin ja modernin tuotannon sekä laulun jonka lopputuloksena on syntynyt kokonaan uusi musiikkiala meitä varten.

– Speed nimessä kuvaa nopeutta ja sen voi yhdistää niin rummutukseen kuin itse musiikkiinkin. Kill-sana kuvaa aggressiivisuutta ja samalla myös riffittelyä. Hate edustaa sekä brutaaliutta sekä vihaisuutta aivan kuten meidän laulajamme ääni.

Mikä sitten vanhan liiton thrashissa on niin hyvää verrattuna esimerkiksi modernimpaan aggressiiviseen metalliin?

– Sanotaanko vaikka nyt niin, ainakin nyt metallia soitetaan radioissa ja minkä tahansa metallityylin kuuleminen ääniaalloilta on parempi juttu kuin ettei sitä soitettaisi ollenkaan. Minä vain satun pitämään enemmän vanhemmasta kamasta.

Daven mukaan orkesteri onnistui nappaavaan levytyssopimuksen Listenablelta varsin helposti ja vihjailee, että muitakin ottajia olisi ollut. Vaikka levyä onkin lehdistötiedotteissa markkinoitu Overkill-jäsenten nimillä, ei tämä haittaa Davea.

– Itse sopimuksen saaminen ei ollut vaikeata, vaikeampaa oli löytää levy-yhtiö johon voisimme luottaa. Valitsimme Listenablen, koska yhtiön omistaja on ollut rehellinen minua kohtaan. Hän uskoo tekemisiimme ja olemme levy-yhtiölle eräs heidän tärkeimmistä bändeistään. En usko että pystyisimme välttämään Overkill-kytköksistä aiheutuvan hypetyksen, vaikka toki haluaisinkin, että ihmiset kiinnostuisivat bändistämme sen itsensä ja musiikkimme vuoksi. Mutta jos saamme yhteyksistämme johtuen ihmiset kiinnostumaan meistä, niin hyvä niin koska onhan kolme kaveria neljästä osana molempia bändejä.

Davella on selkeät suunnitelmat johtamansa bändin tulevaisuudesta eikä kahdessa bändissä vaikuttaminen ole kuulemma minkäänlainen rasite, vaikka luvassa onkin mm. Euroopan kiertuetta myöhemmin kuluvana vuonna.

–  Orkesteri tulee julkaisemaan levyjä myös tulevaisuudessa ja seuraavasta levystä on jo kolme neljäsosaa valmiina. Levy on astetta rankempi kuin debyyttimme ja siksi varmasti oivallinen seuraaja Acts of Insanitylle. On täysin levy-yhtiöstä kiinni, koska he  julkaisevat kakkoslevymme, mutta kyllä tässä nyt ainakin pari kuukautta menee ennen kuin ryhdymme äänittämään sitä.

– Olen koukussa tähän hommaan ja en näe mitenkään ongelmallisena kuulua kahteen tai useampaan eri bändiin ja tasapainotella niiden kesken. Itse asiassa minusta olisi vain hyvä asia, jos molemmat bändit olisivat kiireisempiä kuin mitä ne nyt ovat.

Mitä sitten tekisit, jos et olisi täysipäiväinen muusikko?

– Opettaisin kitaransoittoa ja soittelisin joka tapauksessa jossain bändissä huolimatta kulloisestakin tilanteesta. Eihän tällainen elämä aina ole ruusuilla tanssimista, mutta minä vain satun rakastamaan tätä hommaa.

Julkaistu Inferno #24/2005