Inferno #19/2004

CHUCK SCHULDINER
Zero Tolerance
Karmageddon Media

Hulluille ei pitäisi koskaan näyttää keskeneräisiä töitä, varsinkaan nerojen. Chuck Schuldinerin luotsaamaan Control Deniedin keskeneräiseksi jääneestä toisesta levystä on käyty jo pidemmän aikaa kädenvääntöä oikeudet omistavan levy-yhtiön ja Chuckin perikunnan kesken. Koska yksimielisyyteen levyn valmiiksi saattamisesta ei olla päästy, on Karmageddon Media päätynyt julkaisemaan suuressa viisaudessaan neljän kappaleen treeninauhat varustettuna kahdella Deathin ensimmäisellä demolla.

Treenivedot ovat kaukana valmiista, sillä niillä kuullaan ainoastaan Chuckin soittamat komppi- ja soolokitarat sekä Richard Christyn rumpalointia. Lopullisista versioista ei siis voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä, sillä sen verran useista pienistä hienoista osuuksista herra Schuldinerin teokset rakentuivat. Jotta julkaisulle on saatu edes hieman lihaa luiden ympärille, on mukaan päätetty suht käsittämättömästi tällätä suhinalaatuiset Deathin demot vuosilta -85 ja -86. vaikka demot osoittavatkin Chuckin alkuaikojen rujon luomisvoiman, alkuaikojen Chuckin tuotoksilla ole mitään yhteistä loppuaikojen ja varsinkaan Control Deniedin materiaalin kanssa.

Vaikka levy-yhtiöllä olisi kuinka laillinen oikeus herra Schuldinerin viimeisinä elinvuosinaan tekemään musiikkiin, on tämän levyn julkaisu täysin moraaliton ja eräs härskeimpiä yrityksiä rahastaa kuolleen mieheen maineella. Levy-yhtiön näkemystä yritetään puolustella vuolaasti yksinkertaisessa vihkosessa, mutta kylmä tosiasia on, että levyn tarkoituksena on yritys kerätä edes osa maksetuista ennakoista takaisin. Ei pisteitä 

ESOTERIC
Subconscious Dissolution into the Continuum
Season of Mist

Levyn avaus Morphia on tyypillisintä Esotericia, vaikka musertavan raskas kaoottinen ahdistus loistaakin poissaolollaan. Levyn kakkosraidan The Blood of the Eyes alku yllättää eteerisellä hempeydellään ja loppupuoli säväyttää erikoisen ahdistavalla ja psykedeelisellä rytmiikallaan. Bändille tyypillisissä 17 minuutin mitoissa mateleva Grey Day n minimalistiset melodiat ovat vahvasti läsnä, mutta piilotettuna salakavalasti mielipuolisesti vellovan musiikin taakse. Levyn viisiminuuttinen instrumentaali päätösraita Arcane Dissolution maalailee hienosti pään sisään soimaan jääviä apokalyptisiä visioita. 8/10

THE ETERNAL
The Sombre Light of Isolation
Firebox

Aikaisemmin Cryptal Darkness –nimellä kulkenut australialais-kokoonpano uudistui musiikillisesti ja samalla prosessissa vaihtui myös orkesterin nimi The Eternaliksi. Siinä missä Cryptal Darkness soitti varsin perinteistä doom-deathia kuulostaen vahvasti My Dying Brideltä, on The Eternalin konsepti laaja-alaisempi lainaten vaikutteita uudemmalta Paradise Lostilta.

Musiikillisesti bändi liikkuu yhä edelleen doom metallin parissa, mutta on puskenut genren useaan eri suuntaan. Laulut ovat vaihtuneet murinasta puhtaiksi ja mukaan on tullut kevyempää ja melodisempaa otetta sekä runsaasti goottivaikutteita. Tummasävytteinen tunnelma on kauttaaltaan vallitseva ja useimmiten varsin tyylikkäästi toteutettu. Kuitenkin merkillisellä tavalla yhtye on parhaimmillaan silloin, kun kappaleissa lauleta. Laulun aikana tunnelma muuttuu vahvasti yksinkertaiseksi goottitunnelmoinniksi, joka tuntuu jostain syystä töksähtävältä ja liian simppeliltä ratkaisulta. Vahvoja mielikuvia syntyy myös Paradise Lostin suuntaan eikä vähiten laulajan samankaltaisesti äänestä Nick Holmesin kanssa. Kappaleiden aloitukset ja väliosat ovat puolestaan kauniita ja synkkiä, mutta yhdistettynä lauluosuuksiin kokonaisuus muodostuu hieman ristiriitaiseksi. Aivan kuin bändi olisi yrittänyt väkisin tunkea hieman liikaa erilaisia elementtejä musiikkiinsa sovitusten kustannuksella.

The Eternalin debyytti on hyvin lupaava osoitus bändin kyvyistä, mutta herättää väkisinkin mielessä kysymyksen olisiko kappalemateriaalia ja tyyliä sittenkin pitänyt hieroa hieman kauemmin ennen ensilevyn julkaisua. 6/10 

NECARE
Ruin
Firebox
 
 
Debyytillään doom duo Necare haikailee 90-luvun alkuun jolloin kolme kovaa brittiläistä teki arvokasta pioneerityötä doom-death genressä. Saatekirjelmässä mainitut vaikuttajat tuodaan esille ja ensitahdeista lähtien jokainen genreä vähänkään seurannut ne myös helposti kuulee.
Laulajan ulosanti on asiaankuuluvasti karheata murinaa ja raskaiden laahaavien komppikitaroiden päällä kulkee kevyemmät ja puhtaan melodiset leadit. Vähäeleiset koskettimet värittävät ja syventävät tunnelmaa osuvissa kohdissa ja kokonaisuus on harkittua ja pitkälti bändin esikuvien mukaista. Pääosin levyn kappaleet ovat yksinkertaisen toimivia ja sitä ovat myös levyn saundit. Tuotannollisesti albumi on viety äärimmäisen yksinkertaiseksi ja kaikissa instrumenteissa on mukavan karhea ote mukana. Valitettavasti levylle on päässyt mukaan kuitenkin muutama tylsempi raita ja paria poikkeusta lukuun ottamatta tunnelma tuppaa jäämään hieman hailakaksi.
Kokonaisuutena levy on sympaattisella ja positiivisella tavalla aikamatka reilun kymmenen vuoden taakse, jolloin genren julkaisut olivat harvassa, mutta sitäkin laadukkaampia. Ruin -levyllä Necare ei yllä hyvää keskikastia korkeammalle, mutta osoittaa lupaavaa potentiaalia tulevaisuutta silmälläpitäen. 7/10

OFFICIUM TRISTE
Reason
Displeased

Pitkä ja kivinen tie on kuljettava, että doom metal kuulostaa vakuuttavalta. Kaikilla menee elämässään joskus huonosti, mutta tunteiden paloa, menetyksen tuskaa ja ylipääsemätöntä surua on vaikea ilmentää sanoissa ja musiikissa todentuntuisesti. Officium Triste osaa tämän varsin vakuuttavasti kolmannella täyspitkällään.

Reason illa kuultava musiikki kumartaa orkesterien aiempien tuotoksien tavoin varsin vahvasti Brittein saarten pioneerien suuntaan. Surumielinen ja kadotettujen rakkauksien perään haikaileva romanttinen doom-death soljuu tyylikkäästi viiden kappaleen edestä noin 44 minuuttia. Biisit ovat rauhallisia ja vaikka kitarat möyrivätkin raskaassa alavireessä, keventävät runsaasti käytetyt koskettimet kokonaisuutta eikä kuuntelijaa ajeta itsemurhan partaalle liiallisen musertavalla tunnelmalla. Levyn vahvuutena onkin varsin yksinkertainen mutta sitäkin paremmin toimiva kappalemateriaali, joka ei ylimääräistä turhaa kikkailua kaipaa. Laulaja Pimin karhea murina sointuu kitaroihin hyvin ja ilmentää osuvasti haikeiden melodioiden ohella erilaisia tunnetiloja.
Siinä missä Officium Tristen aiemmat tuotokset ovat lupailleet paljon, mutta antaneet vähemmän, onnistuu uusin täyspitkä edeltäjiään paljon paremmin. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, jos vanhan saan kulkemaan näinkin sulavasti. 8/10 

ORODRUIN
Claw Tower And Other Tales of Terror
Psychedoomelic

Alan harrastajien piireissä tunnetun ja kehutun Orodruinin uusin julkaisu niputtaa yhteen uutta ja vanhaa demojen muodossa. Perinteisen doomin ja heavy metallin välimaastossa edestakaisin seilaava bändi muistuttaakin paljon doom veljiään Revelationia. Suoraviivainen ja kursailematon ulosanti on tasapainossa karun yksinkertaisen tuotannon kanssa. Orkesterin kappaleet osaavat olla oudolla tavalla kiehtovia mutta samaan aikaan sovituksiltaan myös hieman töksähteleviä. Vuosien 99-04 välisenä aikana tallennettu materiaali on luonnollisesti hieman hajanaista, mutta kertoo hyvin mistä ollaan tultu ja minne ollaan menty. 6/10