tiistai 1. kesäkuuta 2004

MOKOMA – KARJALAN LAULUMAILLA

Toukokuun puolessa välissä rankan klubikiertueen ennen rankempaa festarikesää startannut Mokoma ei liiemmin ehdi levätä laakereillaan. Lappeenrannan ja Kouvolan keikkojen väliin Helatorstaiksi sattunut vapaa mahdollisti Infernon koko poppoolle järjestämän aktiviteettipäivän.

Keskeisessä roolissa päivän agendassa oli ruokailun ja saunan lisäksi myös Mokoman remupetterien tutustuttaminen vanhaan karjalaiseen liikunta- ja leikkimuotoon nimeltä kyykkä. Eri aktiviteettien välissä oli tarkoitus myös puhua uudesta Tämän maailman ruhtinaan hovi -levystä, menneestä sekä tulevasta.

Ruokailun jälkeen siirryimme läheiselle Fartwall-kyykkäareenalle, jossa talvisin toimii maailman kovimman kyykkäliigan NKL:n peliareenana. Lyhyen lajiin perehdyttämisen jälkeen joukkueiden muodostaminen sujui ilman suurempaa arpomista rytmisektion Janne Hyrkäs (rummut) ja Santtu Hämäläinen (basso) pitäessä yhtä ja halutessa allekirjoittaneen vahvistukseksi. Toinen joukkue muodostettiin jäljellejääneistä Mokomalaisista Marko Annala (laulu), Tuomo Saikkonen (kitara/laulu) sekä Kuisma Aalto (kitara/laulu). Kilpailuhenki valtasi heti joukkueiden jäsenet ja taisto oli valmis alkamaan.

Vaikka laji olikin tuntematon lähes kaikille orkesterin jäsenille, osoittivat kaikki heti lähes ilmiömäistä luontaista lahjakkuutta lajia kohtaan. Epäonnistuneiden suoritusten jälkeen manaukset kumpusivat itsestään ilmoille ja onnistumiset kirvoittivat kannustushuutoja joukkuetovereista.

Ottelu jatkuikin tasaisissa merkeissä ja pistelaskun jälkeen todettiin kamppailun päättyneen tasapeliin. Oli aika ottaa revanssi ja ratkaista Mokoman sisäinen paremmuus. Toinen ottelu jatkui hyvin pitkälti ensimmäisen kaltaisena ja ratkaisu siirtyikin viimeisten heittäjien varaan. Viimeiselle heittäjälle Markolle tarjottiin ottelun sankarin viittaa, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta heitot eivät onnistuneet aivan parhaalla mahdollisella tavalla taaten voiton basso- ja rumputaitelijoista koostuneelle joukkueelle kahdella pisteellä.
Vapaasti monipuolista
Tiukan urheilusuorituksen päätteeksi hionneiden pelimiesten kropat janosivat saunaa, mutta kiukaan lämpiämistä odotellessa oli syytä puhua hieman uudesta levystä ja varsinkin usein esiin nostetusta entistä monipuolisemmasta musiikillisesta ilmaisusta. Äänessä Marko (M), Tuomo (T), Kuisma (K) ja Santtu (S).

K: – Uudelta levyltä löytyy paljon vanhempia riffejä kuin mitä esimerkiksi Kurimuksella on. Tästä johtuen Tämän maailman ruhtinaan hovi on hieman kahtiajakoinen levy, koska siellä on mukana todella vanhoja riffejä ja sitten taas todella uusia Kurimuksen jälkeisiä riffejä, mutta siltä väliltä ei kauheasti ole. Esimerkiksi joku Hyisen Sylin kertosäkeen esittelin Markolle joskus vuonna -99.

M: – Mie tykkäsin siitä jo silloin, mutta en vaan osannut tehdä sille silloin mitään. Kyllähän tämä nyt saattaa kuulostaa ehkä vähän siltä, että oltaisiin muka kaiveltu kaikkien jätöksiä tälle levylle, mutta joskus ideat vaan vaatii aikaa kypsyäkseen. Tämä on vähän sama asia, kuin Houkka kappaleen riffi pyöri meidän mukana jo kun tehtiin videota Valu-albumin Kasvan-biisistä. Videon kuvauksessa soiteltiin sitä riffiä ja makusteltiin siihen sellaista tuka-tuka komppia taustalle. Tuohon aikaan se vaan tuntui hieman liian extreme-idealta, että eihän myö voida tällaista tehdä. Kurimuksen aikaan meillä kypsyi ajatus, että mehän voidaan oikeasti tehdä mitä vaan ja sama ajatus kypsyi edelleen TMRH:lle. Päätettiin kuunnella kaikki vanhatkin jutut läpi ja yhtäkkiä ne kuuli sitten ihan toisin korvin.

K: – Jos mennään niinkin kauan taaksepäin kuin Mokoman 120 päivää -levylle, niin kyllähän sitä piti silloin oikeasti miettiä, että ollaanko me muka joku radio bändi. Silloin pelattiin asioita aika varman päälle, kun ei oikein uskaltanut tehdä muuta.

T: – Mietittiin väärässä vaiheessa vähän liikaa.

M: – Ongelmallista oli juuri se, että mietittiin minkälainen bändi myö ollaan.

K: – Eikä niin, että minkälainen bändi meistä tulee jos myö tehdään tällaisia juttuja. Nyt me ollaan päästy sen yli, ollaan tehty pari demoa, pari levyä ja löydetty se juttu mitä me halutaan tehdä. Musiikillinen itsevarmuus on kasvanut ja nyt voi helposti heitellä ideoita kavereille, tietäen että ne varmaan saattaisivat myös niille toimia.

Jotain entisestä monipuolisemmasta ilmaisusta kertoo myös se, että siinä missä Kurimukselta tuntui löytyvän muutama selkeä kaikkiin vetoava hitti, jakautuu TMRH:n kuuntelijoiden suosikit tasaisesti kaikkien biisien kesken.

K: – Arvaa kuinka vaikea meille oli valita sinkkubiisiä, jota ei kumminkaan oikein löytynyt.

M: – Jokaisella oli studiossa omat suosikkinsa...

K: – ...ja ne muuttuivat joka päivä.

M: – Mietittiin biisijärjestystä tosi paljon ja se oli todella vaikeaa. Jossain vaiheessa myös tuumittiin, että onko tämä levy tasaisesti paska vai tasaisesti hyvä ja oltiin sen kanssa aika hukassa. Vasta kun masteroitu levy oli käsissämme tajuttiin, että tämähän on tasaisesti hyvä. Jotkuthan ovat sitä mieltä, että levyllä pitäisi olla huonoja biisejä, että hyvät tulisivat paremmin esille. Mutta jos taas itse mietin klassikkolevyjä, niin eihän niillä ole huonoja biisejä. Kyllähän me keskusteltiin aiheesta, että eiköhän me tehdä kokonaisuudessaan hyvä levy ja materiaalin tasalaatuisuus johtuu varmaan juuri tästä. Siksi varmaan myös eri ihmisille kolahtaa eri biisit.

K: – Levyn lähtökohta oli kyllä, että sen pystyy kuuntelemaan läpi yhdeltä istumalta mutta että levyn tekee myös mieli kuunnella läpi yhdeltä istumalta.
"Jossain vaiheessa myös tuumittiin, että onko tämä levy tasaisesti paska vai tasaisesti hyvä ja oltiin sen kanssa aika hukassa.” – Marko 
Annala

Ulkopuolisten merkitys 

Kaikki Mokoman kolme viimeisintä julkaisua on Janne Saksan äänittämiä ja osittain myös tuottamia. Miehen suurta panosta levyjen tekoprosessissa ei kukaan kiistä.

M: – Jannella on ollut vapaus puuttua biiseihin, vaikkei hän sitä olekaan kamalasti käyttänyt. Meillä oli sellainen tavoite, että kaikki syttyisivät kaikista biiseistä. Uskottiin, että tekemisen mielekkyys säilyy, jos niin koko bändi kuin Saksakin ovat tyytyväisiä materiaaliin. Kyllä me Saksaa kuunneltiin tuollaisissa tuotannollisissa asioissa, jos hän sanoi että tämä biisi nyt ei oikein nappaa
.
T: – Ei muuten kuunneltu. Eihän Janne tykännyt esimerkiksi Nämä kolme ovat yhtä ja Minä elän! -biiseistä ja silti ne ovat levyllä. Ei me Jannea pidettykään vastaavana tuottajana vaan miusta Saksan rooli oli enemmänkin sellainen musiikillinen tuottaja, joka auttoi meitä harmonisissa asioissa. Saksaa ei voi kuitenkaan pitää missään nimessä pelkästään äänittäjänä, kyllähän hän piti paljon koko hommaa nipussa ja muutatti yksityiskohtia eikä suuria linjoja.

M: – Ja kyllähän Saksan sai meistä paljon parempia suorituksia irti, kun keskenämme oltaisiin varmaan monesti tyydytty vähempään. Varsinkin laulutuotannossa Janne piiskasi ihan hulluna.

T: – Silloin kun meillä oli heikko hetki ja näytettiin Heikille ovea, olimme studiossa lähes hysteerisiä. Janne ei yleensä puhu paljoa, mutta silloin hän sanoi pari kovaa lausetta ja pisti rauhallisella olemuksellaan pakan läjään. Janne ei hyöki liikaa päälle, mutta ei myöskään ammu ohi ikinä.

Mokoma on uutukaisen levyn julkaisun myötä siinä merkillisessä asemassa, että niin kuuntelijoiden keskuudessa kuin medioissa ei juurikaan poikkipuolista sanaa ole bändistä ja levystä sanottu.

K: – Onhan se aika outoa. Silmiin ei ole tullut kuin yksi uuden levyn arvio, jossa levyä on haukuttu. Uutislehti 100:n taisi sanoa, että biisit kuulostavat keskeneräisiltä.

M: – Tottakai sitä toivoisi, että kehut johtuisivat siitä, että levy on oikeasti hyvä. Onhan niitä sen suuntaisiakin kommentteja tullut, että eihän se Mokoma kummoinen ole, mutta kun levyä on kuunneltu, niin on huomattu että tämähän on oikeasti hyvä.

T: – Kyllähän meillä on kaikki auringonpilkut kohdallaan tällä hetkellä. Lähdetään siitä, että meillä täytyy olla ihan hyviä levyjä ja ihmiset tuntee meitä kohtaan sympatiaa, kun iso levy-yhtiö on kohdellut meitä kaltoin. Kaikki nämä asiat yhdessä ovat varmasti vaikuttaneet tähän.

M: – Kyllähän musiikissa on aina kyse aika monista seikoista. Hyvä levy riittää aina aika pitkälle, mutta kyllä sen päälle tulee aina sellaiset asiat, jos ihmiset tykkäävät keikkojen hyvästä meiningistä ja lukevat haastatteluista mielestään hyvää läppää. Eikä tässä ole minusta mitään pahaa.

S: – Mie olen saanut paljon kommentteja ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä hevistä yhtään mitään, mutta ovat silti tulleet kattomaan keikkoja, että "kiva kattoa kun äijät heiluu ja näyttävät tykkäävään siitä hommasta". Semmoinen viestittyy yleisöönkin.

T: – Siitä voi olla tosi ylpeä, että vaikka uusimalla levyllä ei olekaan sellaisia koko kansan Takatalvi tyyppisiä hittejä, ja jos se silti tulisi myymään hyvin ja ihmiset siitä tykkäisivät.

K: – Jokuhan lähetti meille sellaista palautetta, että onko se hyvä asia jos 2-vuotias laulaa Takatalvea. Onhan se ihan ok, mutta tällä levyllä ei sitten enää olekaan sellaisia lastenlauluja joka ehkä tavallaan leimasi Kurimusta.

S: – Levyltähän ei pysty erottamaan yhtään sellaista biisiä, joka kuvastaisi sitä kokonaisuutta millään muotoa. Kaikki on niin omanlaisiaan.

M: – Kurimukselta pystyi juuri ottamaan tuon Takatalven referenssiksi ja sanomaan, että tätä tämä levy suurin piirtein on.

K: – Vaikka joku Takatalvi ei kerro esimerkiksi Silmäterästä yhtään mitään, niin se kumminkin oli sen levyn "se juttu". Voikohan tästä päätellä, että TMRH:lla ei siis ole mitään juttua?
T: – Toivotaan, että se levy on "se juttu".

Normaalit ihmiset

Niin Mokoman kuin monen muunkin suomeksi laulavan raskaamman rokin ja metallin edustajien yleisöpohja on laajentunut huomattavasti myös em. genren ulkopuolella oleviin ihmisiin. Mokoman miehet ovat tätäkin asiaa ehtineet keskuudessaan pohtia.

K: – Meidän musiikissa on sellainen flirtti, jonkinlainen lämpimän länsimaalainen musikaalisuus, jota monet hevibändit vieroksuu. Biiseissämme on kumminkin selkeät pop-rakenteet ja sellaisia länsimaalaiseen harmoniakäsitykseen uppoavia melodioita, joita ihmisten on helppo lähestyä.

M: – Parastahan tässä on se, ettei tuota ole suunniteltu millään tavoin, vaan nyt voidaan vaan analysoida asiaa jälkikäteen.

K: – Niin se on vaan tullut, kun ei me muuta osata tehdä. Jostainhan se vaan tulee, koska kaverit diggaa tosi paljon jotain Alice in Chainsia ja toisessa ääripäässä esimerkiksi Napalm Death kolisee tosi kovaa.

T: – Jotenkin me ollaan rikottu tuota kuvioita, koska metallihan on vakiintunut sellaiseksi, että siellä on turvallista rikkoa ja monimutkaiset rakenteet ovat peruskamaa. Me tehdään pop-rakenteilla monimutkaista metallia.

M: – Siinä on varmaan myös sitäkin, että esimerkiksi jotkut Giantin Robotin äijät, ovat joskus aikanaan kuunnelleet metallia mutta kuuntelevat nyt jotain ihan muuta. Ne saattavat kuitenkin yhä tykätä hevistä, koska ovat joskus tykänneet vaikka siitä metallista on niille ehkä tullutkin joskus huvittavaa. Me saatetaan taas edustaa niille sellaista orkesteria, joka ei olekaan niin huvittava vaan saatetaan jostain syystä olla vakavasti otettava. Vaikka toisaaltahan me ollaan ehkä maailman huvittavampia, naurahtaa Marko.

Varsinaisia musiikillisia raja-aitoja bändi ei siis ole itselleen asettanut eikä rajat ole ihan heti tulossa vastaan.

T: – Jos näissä puitteissa mennään erilaisilla painotuksilla, niin ollaan aika laaja-alaisessa tulkinnassa.

K: – Ja onhan meillä toisaalta tällaisia hevi eepoksia kuten joku Väsynyt Atlas tai Punainen kukko, joissa on vitisti osia. Ja taas vastaavasti joku Haudan takaa, jossa on niin perinteinen Max Martin pop-rakenne kuin olla ja voi. Vaihtoehtoja on kumminkin aika paljon vielä jäljellä.

T: – Yksi asia mistä ollaan eniten ylpeitä on se, että olemme saaneet ikään kuin myytyä ihmisille meidän mielipuolisen ilmaisumme. Samalla levyllä voi olla Uni saa tulla ja Vade retro, satana! ja silti jengi voi pitää levystä. On aika harvinaislaatuinen tilanne, kun ihmiset voivat pitää noinkin erilaatuisten biisien olemassaoloa täysin luontevana asiana.

K: – Ei meidän tarvitse lähteä edes hakemaan mitään konetaustoja seuraavalle levylle, että sinne saataisiin jotain uusia jippoja.

M: – Ei tarvitse tehdä kuin uusia hyviä sävellyksiä ja tehdä pari juttua vähän eri tavalla. Sekä niin metalli- kuin perus rockmusiikissakin on niin paljon ammennettavaa, että ei pitäisi olla mikään ongelma.

K: – Vaikka on olemassa vaan 12 eri säveltä ja ei hirveän montaa eri tahtikuvioita, niin kyllä niistä aika monta erilaista sävelmää on saatu historian saatossa.

Ostavan yleisön monipuolistumisen ovat herrat havainneet myös ihan käytännössä.

M: – Portsari tuli miulle eilen Lappeenrannan keikan jälkeen sanomaan, että hän oikein ihmetteli kun yleisössä oli ihan normaaleja ihmisiä. Oli odottanut enemmän tämmöistä mustiin pukeutuvaa heviyleisöä.

T: – Kyllähän niitä jotain kavereita on, jotka ovat just kuunnelleet aikanaan heviä ja menneet töihin ottamaan homman haltuun. Sitten ne ovat kolmekymppisinä taas tajunneet, että eihän näitä töitä jaksa, miekin rupeen soittamaan heviä kun kavereistakin hevin soittaminen on hauskaa. Kyllä sellainen tuntuu vähän pahalta ja tulee huono omatunto, että eihän tämän nyt pitänyt näin mennä. Ei tämä oikeasti nyt niin kadehdittavaa ole ja usein sitä tuntee itsensä aika jälkijättöiseksi, jonka kehitys on jäänyt johonkin 17-vuotiaan tasolle.

”Ei tämä oikeasti nyt niin kadehdittavaa ole ja usein sitä tuntee itsensä aika jälkijättöiseksi, jonka kehitys on jäänyt johonkin 17-vuotiaan tasolle” – Tuomo Saikkonen
Sanojen takana 

Markon sanoituksia on moneen kertaan ehditty ihmetellä ja tulkita analysoinnista puhumattakaan. Ne ovatkin alusta asti olleet miehen käsialaa alusta loppuun ja näin herra Annala tunnustaa haluavansa myös jatkaa.

M: – Vähän pahahan tätä on kavereiden edessä sanoa, mutta kyllä on tunnustettava, että en mie kyllä haluaisi että äijät alkaisi kirjoittamaan tekstejä.

T: – Eihän Markon kanssa kukaan edes haluaisi lähteä viivalle tekstien tekemisen suhteen.

M: – Sanoituksia tulee tehtyä kaikista mitä ympärillään näkee ja kuulee. Ihan hyvin kenen tahansa bändin jäsenenkin suusta voi tulla hyvä sanoitusidea jotka mie sitten omin omiin nimiini, naurahtaa Marko.

T: – Kyllähän meillä on bändin sisällä kunnioitus toisiamme kohtaan kasvanut niin musiikin kuin sanoitustenkin suhteen. Alkuaikoina ei paljoa uskaltanut sanoa esimerkiksi Markon tekemisistä, mutta nykyään kaikesta voi keskustella ja tehdä ehdotuksia joidenka perusteella sitten muutoksia tehdään tai ei tehdä.

Jos bändi muutti musiikillista tyyliään Kurimuksella, muuttuivat myös sanoitukset.

M: – Kyllähän mie sanoitustyyliäni muutin Kurimukselle, mutta se johtui ihan muista kuin musiikillisista syistä. Mokoman 120 päivää -levyn jälkeen oli aikamoinen ahdistus, kun kukaan ei tuntunut ymmärtävän miun teksteistä yhtään mitään. Jossakin arvostelussa Koiruoho-kappaleesta, joka on muuten selkeä maailmanlopun kuvaus sanottiin, että tässä kappaleessa on kivaa maalaistunnelmaa. Voiko pahemmin enää mennä väärin? Muutos oli niin bändin sisäisen kuin ulkopuolisen kritiikin ohjaamaa, koska tekstit tuntui voivan ymmärtää aivan totaalisen väärin tai sitten ei ollenkaan. Siitä tuli sellainen ajatus, että haluan tehdä vähän helpompaa ja suorempaa tekstiä. Tosin edelliselle levylle en sitä ehkä ihan vielä täysin hallinnut enkä kyllä tiedä hallitsenko vieläkään täysin. Mutta ainakin miusta tuntuu, että otin taas yhden askeleen eteenpäin siihen ymmärrettävyyden puolelle.

K: – Tulkintahan kertoo aina enemmän tulkitsijasta kuin tulkittavasti taideteoksesta.

M: – Kysymys tässähän on siitä, että tekeekö kuulija jonkun järkevän tulkinnan kappaleen sisällöstä vai ymmärtääkö vaan lauseen sieltä ja toisen täältä, jolloin se kokonaisuus jää hämäräksi. Tulkinta saa olla mikä tahansa, kunhan se olisi vaan niin yhtenäinen että kuulija pääsee jonkun asian äärelle. Siihen mie oon pyrkinyt, enkä siihen, että kuulija tulisi tulkintansa kanssa sen asian äärelle, mikä miulla on ollu se ajatus tekstien takana.

Onko olemassa mitään sellaisia aihepiirejä, joista olisi liian vaikeata tai josta ei voisi kirjoittaa?

M: – Ainakin kaikki sellaiset aihepiirit, jotka tarvitsisivat tiukasti tähän päivään sidottua sanastoa. Ja kun sitä empatiaa tarvitaan aina tekstien synnyttämisessä, niin olisi vaikea kirjoittaa asiasta mistä ei tiedä mitään.

T: – Liian raskaita aiheita ei ainakaan toistaiseksi ole ollut. Jos jokin aihepiiri olisi liian lähellä itseä, se pitäisi varmaan itse käsitellä ensiksi ennen kuin sen pystyy pistämään paperille.

M: – En mie esimerkiksi ole koskaan kokenut itseäni toisinajattelijaksi, mutta silti mie pystyn tekemään Toista maata tyylisen tekstin.

Sanoitusten merkitystä kuuntelijoille on Markokin joutunut pohtimaan.

M: – Kyllähän niin kotona kuin itsellekin on usein aika vaikea perustella, että miksi mie taas lähden keikoille. Mutta jos joskus esimerkiksi fanilta kuulee, että joku kappale on antanut voimaan selvitä vaikeista asioista, niin se on sellainen asia joka antaa miulle toivoa, että koko hommassa on olemassa oman navan ulkopuolinen aspekti. Sellaisen ajatuksen mie haluan kieltää, että miulla olisi jotain annettavaa muille. Kaikki tekevät itse omat päätöksensä kuinka elävät ja tekevät, mutta jos mie jollain tapaa pystyn jonkun elämää edes millin verran jeesaamaan, niin hyvä niin.

M: – Täytyy sanoa niin, että nyt kun asioita on tapahtunut vauhdilla, niin onneksi ne on tapahtunut tämän musiikkitouhun rinnalla. Jos olisin kirjoittanut nämä tekstit vaikka runokirjaan, niin mie saattaisin ehkä oikeasti kuvitella olevani hyvä sanoittaja. Nyt mie kumminkin olen laulaja, muusikko, sovittaja, säveltäjä ja tuotantopäällikkö, niin mie en uppoudu liikaa mihinkään yhteen osa-alueeseen. Pitää aina potkia itseään eteenpäin, että voi tulla paremmaksi. Jos rupeaa uskomaan omaan tekemisensä hyvyyteen, siitä muodostuu useasti kehityksen jarru.

Yllättäviä käänteitä

Hevisaunan lämmettyä riittävän kuumaksi on aika lepuuttaa äänijänteitä ja tunkea viisi miestä lauteille. Saunomisen taustamusiikiksi DJ:ksi päätynyt Tuomo valitsee Morbid Angelin liki klassisen Blessed Are the Sick -levyn. Valinta herättääkin pienimuotoista keskustelua saunassa niin David Vincentin jumalallisesta asemasta sekä musiikin kaoottisuudesta, jota Meshuggah fanina tunnettu Kuisma ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän. Tunnelma ei kuitenkaan nouse tästä liian hiostavaksi ja riittävien vilvoittelu- ja saunasessioiden jälkeen on aika jatkaa puhtaiden miesten kanssa haastattelua.
Heikki Kärkkäisen basson varressa korvanneen Santtu Hämäläisen pestiä bändissä ei toistaiseksi ole vakinaistettu. Tuoreimmissa haastatteluissa Marko on kuitenkin ilmoittanut, että tällä hetkellä asia on hyvin pitkälti Santusta itsestään kiinni ja niin haastattelu saakin hieman yllättävän käänteen.

S: – Jaa se on miusta kiinni?

M: – Etkös sie oo muka yhdessäkään haastattelussa nähnyt sellaista kommenttia?

S: – Miun luetunymmärtäminen on aika huono ja niin taitaa olla puhutun ymmärtäminenkin. Miun mielestä ymmärtäminen on semmoista hippien hommaa, ymmärretään maailmaa jne., hekottaa Santtu. Mutta jos tämä kerran kavereille passaa, niin ihan milloin vaan.

M: – No sittenhän tämä on melkein sovittu.

S: – Milloinkas mie tuon uusia riffejä teille?

Minkälaisia fiiliksiä sinussa herätti, kun sait kuulla että kaverit haluaisi sinut soittamaan bassoa aluksi nyt ainakin keikoille?

S: – Ei sen nyt oikein tuntunut miltään. Mie siteeraan tässä meidän hienoa miksaajaa, joka osaa kiteyttää nämä jutut osuvasti: Otetaan asiat asioina eikä anneta tunteille valtaa. Kun kaverit soittelivat ja kysyivät asiaa, niin sitä oltiin vaan, että jep jep soitetaan sitten bassoa.

Kappaleiden opetteleminen ei kuitenkaan tuottanut suurempia vaikeuksia.

S: – Kaikista vaikeintahan on pyörittää tukkaa ja soittaa, kun miulla on päässä nää pampulat ja ne eivät meinaa pyöriä oikein kunnolla. Pitää vatkata tuota päätä niin, että se meinaa irrota. Pitäähän biisejä harjoitella, mutta ei niissä nyt mitään erityisen vaikeata ole. Kaikki biisit ovat yhtä vaikeita tai yhtä helppoja, koska niissä on omat juttunsa. Kun kaiken aikaa pyrkii aina parempaan suoritukseen, niin mitään biisiä ei voi pitää helppona, koska jos niin tekisi, niin ne alkaisivat heti menemään pieleen.

Sävellysten tuolla puolen 

Jos aikaisemmilla levyillä sävellysvastuu on ollut pääosin Markolla, on tilanne Kurimuksen jälkeen entisestään muuttunut.

M: – Mie tykkään ihan älyttömästi siitä, jos äijiltä tulee riffejä. Nyt meillä on kolme äijää jotka tekevät riffejä ja koska kaikki tekevät vähän erilaisia, niin se laajentaa meidän ilmaisua erittäin paljon. Nyt kun Santtu kerran tuli bändiin, niin ehkä hän jo seuraavalla levyllä pystyy omalla panoksellaan laajentamaan entisestäänkin meidän ilmaisua. Jos mie tekisin yksinäni nipullisen biisejä levylle, niin kyllähän siitä väkisinkin tulisi hieman yksipuolista. Vaikka toisaalta ovathan Uni saa tulla ja Vade retro, satana! miun tekemiä biisejä.

T: – Mutta on noissakin kahdessa biisissä joku sellainen tunnistettava siun juttu. Marko ei ikinä esimerkiksi olisi voinut tehdä jotain Toista maata riffiä yksin, koska se kuulostaa selkeästi Kuisman tekosilta.

Muitten kasvaneesta panoksesta huolimatta nimi Annala löytyy kaikista biiseistä säveltäjän paikalta Minä elän! kappaletta lukuun ottamatta.

M: – Kurimuksellahan taisi lukea jokaisen kappaleen kohdalla Annala/Aalto/Saikkonen koska en jaksanut selittää miten nuo menee. Mutta Ruhtinaalla miulla oli sellainen olo, että pojat ovat tehneet enemmän ja siksi mie halusin, että siellä lukee ne tiedot nyt noin. Mutta kyllähän esimerkiksi joku Hiljaisuuden julistaja on täysin Kuisman käsialaa, miehän olen tehnyt sinne vaan jonkun C-osan rytmiikan ja senkin vaan suulla suhisemalla.

K: – Mulle noita riffejä tulee aika usein sellaisissa tilanteissa, joilla ei ole mitään tekemistä hevaamisen kanssa kuten esimerkiksi vaikka kauppajonossa. Ensimmäisenä on kyllä aina mietittävä, että onkohan tämä miun juttu vaiko jonkun muun.

Vaikka kaikilta kolmelta biisintekijältä riffejä tuleekin, ovat molemmat kitaristit yhtä mieltä Markon ansioista.

T: – Kyllä Markon riffit ovat mukavia soittaa, ne ovat jollain tapaa hirveän ergonomisia. Marko tekee kuitenkin jollain tapaa lihaksilla ne riffit, niissä ei yleensä ole paljoa mitään kikkailuja tai sormiharjoituksia. Niitä on kamalan mukava soittaa ja niissä on sellainen hyvä meininki.

K: – Siksi myö ollaan tässä bändissä, koska Marko on Lappeenrannan riffikeisari. Markohan meitä pyysi tähän bändiin, koska se halusi jonkun soittamaan kitaraa niin kuin se itse soittaa. Meidän kaikkien kolmen soittotyyli on hirveän lähellä toisiaan.

Kitaristien keskinäistä paremmuutta ei kumpikaan pidä millään muotoa tärkeänä seikkana vaikka säveltäjinä eroja löytyykin.

T: – Viime aikoinahan on esille noussut kysymys, kumpi soittaa mitäkin ja kuka on se sankari. Meillähän se on niin, että mitä lähempänä me olemme toisiamme soittajina, sitä parempi se on. Kun soitetaan tämmöistä nopeata rässiä, niin on huono asia jos me ei olla yhtä.

K: – Kurimusta vartenhan me harjoiteltiin Tuomon kanssa todella paljon soittamista kahdestaan. Oltiin treenikämpällä naamat vastakkain, soitettiin niitä riffejä kyllästymiseen asti ja opeteltiin toistemme soittotyylejä. Sen jälkeen ei siihen asiaa ole enää tarvinnut palata.

T: – Kyllähän me toisistamme säveltäjinä erotaan paljonkin, koska Kuisma on koulutetumpi ja ymmärtää harmonioiden päälle kun minä taas lähestyn säveltämistä enemmän fiilispohjalta. Kuisma vaan osaa yhdistää sävellykseen länsimaisen popmusiikin esteettiset arvot. Meidän bändissähän on vain yksi oikea säveltäjä tuo Marko, meiltä muilta tulee vaan nippu riffejä peräkkäin. Biisejä niistä syntyy vasta kun Marko on ottanut niihin kantaa. Soittajinahan meidän bändissä kaikkien pitäisi olla yhtä huonoja tai yhtä hyviä. Tämän tyyppisessä musiikissa esille nouseville hahmoille ei ole tilaa.
Mokoman thrash-viisuissa genren kaikki kikat ja tehokeinot tulevat erittäin puhtaasti esille eikä bändi edes yritä niitä piilotella.

M: – Silloin kun me alettiin noita klassisia kikkoja käyttää, niin miusta tuntui että ne olivat ihan täysin pannassa kaikkien muiden paitsi alan harrastajien keskuudessa.

T: – Kyllähän me naureskellaan niille ja pidetään hauskaa niiden kanssa. Kaikki meidän biisien rakenteet noudattavat ihan tällaista perinteistä Abba-kaavaa, mutta sovituksissa ja yhteiskohdissa on kyllä paljon kliseitä.

M: – Ne ovat vaan asioita jotka kuulostavat hyvältä ja jotka on todennut hyviksi. Lasse Lehtistä lainatakseni "hyvät asiat otetaan ja huonot heitetään pois". Se vaan kuulostaa hyvälle, jos kaksi kitaristia ovat eri laidoilla. Voi kuunnella kumpi vetää riffiä ja huomata, että keikoilla se on ihan samalla lailla.

Raakaa bisnestä

EMIhän antoi aikanaan Mokomalla kenkää huono levymyynnin takia ja tuntuukin ironiselta kuulla EMIn olevan taas kiinnostunut julkaisemaan Mokoman kaksi ensimmäistä levyä uudestaan.

T: – Onhan se toki ironista, että EMI on taas meistä kiinnostunut, mutta ei niitä oikeasti kiinnosta siellä mikään kuu kuin bisnes.

M: – Rajummin tähän asiaan ovat kaikki ulkopuoliset suhtautuneet kuin me. Tuntuu, että jotkut ovat tosin närkästyneitä asiasta.

T: – Kyllähän se aika nappikauppaa on, vaikka kyllä EMI niistä omansa pois saa. Sinällään niistä on ihan mukava fiilis, jos ne nyt julkaisevat nuo levyt bonuskappaleilla varustettuna. Valu-levyltä jäi Toinen kohtu niminen kappale aikanaan pois ja siitä olisi tullut mahdollisesti jopa ykkössinkku. Silloin siihen ei vaan saatu lauluja äänitettyä ja Mokoman 120 päivää -levyllä se ei olisi sopinut konseptiin. Tuo biisi on miulle jäänyt jotenkin takaraivoon, että olisi kiva saada se joskus julkaistua. Jos nuo levyt tulevat ulos bonuksineen, niin kyllä siinä vähän on kuitenkin sellaista kulttuuriteon meininkiä.

Kahden ensimmäisen täyspitkän heikko menestys ei enää harmita bändiä.

M: – Ei se nyt enää harmita yhtään, koska koko asiaa voi katsoa kasvamisen kannalta.

K: – Aina voi tietysti pohtia, että oltaisiinko me koskaan päädytty soittamaan grindiä ja thrashia, jos nuo kaksi ensimmäistä levyä olisivat menestyneet todella hyvin. Tuskinpa soitettaisiin ainakaan tämmöisellä hartaudella ja näin useasti.

Oman levy-yhtiön Sakara Recordsin perustaminen on opettanut kaikille tärkeitä asioita kovasta musiikkibisneksestä.

T: – Suurin opetus tässä on ollut, että kuuntelijoita ei pysty kusettamaan. Aikanaan ajattelin, että kun on suurella levy-yhtiöllä, niin ne saavat helposti kappaleet soimaan radioon ja levyt alkavat myymään. Mutta ei asiat oikeasti mene niin. Ei ostava yleisö oikeasti ole niin tyhmää kuin yleensä luullaan. Kyllä ihmiset aistivat onko musiikissa sydän mukana, varsinkin tällaisessa hevin soittamisessa, koska muuten siitä ei tule mitään.

M: – Nimiä mainitsematta voin sanoa, että radiossa soi paljon sellaisia bändejä, joiden levyt ja keikat eivät oikeasti kiinnosta ketään. Radio soittaa ja buustaa, mutta silti mitään ei tapahdu. Ihmiset ihmettelevät ja jopa närkästyvät siitä, kun joku kappale soi radiossa jatkuvasti.

T: – Ei Mokoma aikanaan soinut radiossa, mutta Silmäterästähän tuli Yle X:n viikon tehobiisi ja sitä soitettiin paljon.

M: – Meille oli ihan täysi yllätys, että radioihmiset olivat keskenään päättäneet ottaa Silmäterän soitettavaksi, kun luultiin, että ilman sellaista hyvä veli verkosta ei pääse esille. Tuosta johtuen miulle on palautunut semmoinen usko, että myös muita mahdollisuuksia on olemassa eli se taide itsessäänkin voi riittää.

Oman levy-yhtiön keskeinen bisnesidea on lähtenyt liikkeelle varsin pienistä lähtökohdista ja terveen järjen käytöstä.

K: – Alussahan meidän bisnesidea oli, että myydään joku 600-1000 levyä ja toivottiin, ettei meidän harrastus maksaisi sen enempää kuin joku laskettelu Lapissa.

T: – Bisneslähtökohtahan meillä oli, että haluttiin jatkaa harrastusta, vaikka levy-yhtiö ei enää sitä maksaisikaan.

M: – Ja sitten tuntui hirvittävältä riskiltä, kun tajuttiin että meillä on mennyt levyyn niin paljon rahaa, että meidän pitäisikin myydä sitä joku 800 kappaletta.

Yksi Sakaran keskeisempiä ja tärkeimpiä ideoita on ollut singlejen julkaiseminen ainoastaan mp3-formaatissa.

T: – Jonkun CD-singlen julkaiseminenhan maksaa levy-yhtiölle rahaa, sinkut ovat osa levyn promootiota ja mainoskampanjaa. Mietittiin siinä, että miksi meidän pitäisi siitä maksaa, kun se voidaan tehdä ilmaiseksikin.

M: – Kyllä meihin on nyt ottanut yhteyttä muutama vähän isompikin orkesteri jotka ovat kysyneet, että kuinka se homma oikein toimii käytännössä.

T: – Soitettiin Teostoon ja kysyttiin asiasta ja aluksi siellä oltiin sitä mieltä, että ei tuommoinen onnistu. Joku laki siinä kumminkin juuri silloin muuttui ja meille sanottiin, että kyllä se onnistuukin jos te kerran itse kustannatte ja julkaisette sen.

M: – Eli ollaan itse edunsaajia ja maksajia, niin silloin se onnistuu. Mutta jos meillä olisi ollut firmassa yksinkin tyyppi, joka ei olisi ollut tekemässä ja soittamassa niitä biisejä, niin hommat olisivat menneet hankaliksi.

Pitkä kuuma keikkakesä 

Toukokuun yhdeksän klubikeikan lisäksi bändi soittaa useimmilla kesäfestareilla yhteensä 15 keikkaa. Turhaan ei kesän kiertuetta ole nimetty "Kesä on hullu 2004".

T: – Suurin ero klubi ja festarikeikkojen välillä on, että klubikeikat saattavat olla joskus jopa puolitoistatuntisia, kun festareilla me yleensä soitetaan vain kaikki "hitit" 40:ssä minuutissa.

M: – Keikkahommien suolahan juuri on, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

T: – Kyllähän me klubeilla soitetaan jotain tosi vaikeitakin juttuja, mitä jengi ei usein tule kuulemaan. Jos todetaan jostain biisistä, että sen soittaminen ei ollut kauhean helppoa eikä mukavaa, niin me ei välttämättä soiteta sitä ikinä enää uudestaan.

K: – Keikkakunto on sellainen, että sitä ei saa kuin keikkailemalla ja kyllähän se ehti vähän tuossa talven aikana rapistua. Nyt on taas lähdetty tekemään sitä hommaa ja kyllä myö kesäkuussa ollaan varmaan jo ihan hyvässä vireessä.

M: – Siitä myö ollaan pidetty huoli, että niitä keikkoja on just sopivasti mutta ei yhtään liikaa. Kyllähän harrastuksen aika rakas pitää olla, jos haluaa viettää kesästä kolmasosan keikoilla.
Eikö väsymys sitten koskaan haittaa bändiä?

M: – Kyllähän tuossa tunti ennen eilistä Lappeenrannan keikkaakin väsytti ja tuntui, ettei haluaisi lavalle mennä. Siinä kumminkin puoli tuntia ennen keikkaa rupeisi olemaan ihan mukava kutina ja varttia ennen vielä kovempi kutina.

T: – Meillähän on siinä mielessä moneen bändiin verrattuna hieman poikkeava systeemi, että me vaihdetaan keikkasettiä joka ilta. Porukassa aina kasataan setti ja se pitää aina vähän sellaista jännitystä yllä ja sama homma toimii sitten parin kuukauden aikana monta kymmentä kertaa.

M: – Tällä hetkellä meillä on sellainen 25 kappaleen joukko, mistä se setti koostetaan.

T: – Eli kaksi uusinta levyä ja vanhoilta vähän. Meillä on kumminkin sellainen kahdeksan biisiä jotka on pakko soittaa joten liikkumavaraa on sitten joku kuutisen kappaletta ja festareilla vielä vähemmän.

K: – Kyllähän nyt on tulossa aivan huikea festarikesä, kun on paljon noita esikuviakin liikkeellä. Kun niitä on seinällä olevista julisteista koko ikänsä katsellut, niin kyllä niitä isonmaailman ihmeitä jollain tapaa kunnioittaa.

M: – Mie kunnioitan kaikkia niitä, jotka tekevät jonkun jutun hyvin.

S: – Mie olen samaa mieltä, se on ihan sama oletko Pyhäjärveltä vai New Yorkista. Vuoden päästä ollaan kumminkin Wackenissa päälavalla, toteaa Santtu lopuksi ja räjähtää nauruun.

Julkaistu Inferno #19/2004

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti