DESTRUCTION
Live Discharge DVD
Nuclear Blast
Tätä on vanhan liiton thrash fanit taatusti odottaneet aina Destructionin
reunionista lähtien. Puolentoistatunnin digitaaliselle kuvatallenteelle
on koostettu livemateriaalia kolmelta hieman erilaiselta keikalta vuosilta
2002 ja 2003. Settilista on hyvin tasapainossa jyräävän uudemman
materiaalin ja vanhojen klassikkojen kanssa eikä kappalevalikoima tai
olennaisten biisien puuttuminen anna mitään aihetta rutinaan. Reilut
puolet biiseistä on kuvattu kesällä 2003 Sveitsin Z7 Pratteln
klubilla tarjoten hieman intiimimmän ympäristön thrash jyystölle
kun taas toinen puolisko biiseistä on tallennettu Saksan Wacken Open Air
2002 ja With Full Force 2003 festivaaleilta. Vaikka festareiden lavat saavat
trion näyttämään hieman orvoilta, korostavat kuvakulmat
bändin tiukkaa kuntoa ja meininkiä pääosin riittävän
läheltä. Sinne tänne väliin ripotellut keikkojen etukäteis-
ja jälkitunnelmat ovat määrältään onneksi varsin
minimissä, sillä ilman skippaamista ei pelkän musiikin katselu
onnistu valikoista käsin. Vaikka biisistä siirrytäänkin
toiseen varsin jouhevasti, kärsii pätkistä kootto kokonaisuus
hieman rauhattomuudesta.
Vaikka kunnollisia kotiteatterisysteemin omistajia ei
erityisemmin hellitä,
on normaali stereo ääniraita ja kuvanlaatu kauttaaltaan riittävän
hyvää. Toisaalta liiallinen kliinisyys saattaisi kadottaa energiaa
ja tunnelmaa intensiivisistä keikkapaloista.
Perinteisen haastattelupätkän ja kuvagallerian lisäksi DVD:n
bonukset ovat nautittavan runsaat. Audiopätkin täydennetty diskografia
tarjoaa bändiä tuntemattomille hyvän katsauksen Destructionin
tuotantoon ja erilaisia promo- sekä livepätkiä vuosien varrelta
on tarjolla runsaasti. Ainoa miinus kertyy vanhan 80-luvun materiaalin esilletuomisesta,
joka mahdollisesti huonosta laadusta johtuen on pitänyt keskittää ja
pienentää ruudun keskelle.
Vaikka DVD:llä onkin pienet tekniset ja sisällölliset ongelmansa,
on sisältö kuitenkin ehtaa ruostumatonta terästä. Pakettiin
on näet kaupan päälle lyöty vielä aikaisemmin hankalasti
saatavilla oleva tasaisesti vanhaa ja uutta esittelevä tunnin mittainen
live CD. Kokonaisuus tarjoaakin erittäin hyvän katteen erityisesti
germaanirässifanin euroille. 9/10
FINAL DAWN
Under the Bleeding Sky
New Aeon Media
Karmageddon Median alalafkalle on haettu
uutta tuoretta verta myös Suomesta.
Orkesterin aggressiivisen keskitempoisessa metallissa vaikutteita on otettu
mm. black –ja death metallista, vaikka lopputulos ei edusta näistä kumpaakaan
genreä. Laulajan käheä kärinä on turhan yksitoikkoista
ja biisien kompleksinen sisältö rönsyilee kappaleesta toiseen
turhan samoilla linjoilla liian moneen suuntaan jättäen valitettavan
vähän selkeitä tarttumapintoja. Levy sisältää muutamia
mukavia ideoita ja melodioita, mutta tulevaisuudessa kappalemateriaalin jatkojalostukseen
on syytä kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. 5/10
LAMENTED SOULS
The Origins of Misery
Duplicate
Sekalaisista demo-, 10”, 7” ja julkaisemattomasta levymateriaalista koottu
Lamented Soulsin täyspitkä on siällöltään väistämättä hienoista
sillisalaattia. Vaikutteet on pääasiassa imetty vanhan koulukunnan
doom metallista ja musiikki kulkeekin pääasiallisesti levollisissa
ja rauhallisissa tunnelmissa. Simen Hestnæsin (Dimmu Borgir, Arcturus)
kantava ja kuulas ääni on hienoa kuultavaa, mutta ei vain yksinkertaisesti
oikein tunnu istuvan mukavasti musiikkiin. Vaikka yksittäiset kappaleet
rullaavatkin eteenpäin ihan mukavasti, ei kokonaisuudesta löydy juurikaan
minkäänlaista variaatiota syvällisemmästä tunnelmasta
puhumattakaan. 6/10
RUNEMAGICK
On Funeral Wings
Aftermath
Runemagickin seitsemäs täyspitkä on tuhti setti simppeliä mutta
oudon kiehtovaa drone vaikutteista doom kategoriaan laskettavaa musiikkia.
Useamman pyörityksen jälkeen levy alkaa pikkuhiljaa avautua ja tylsistyminen
vaihtuu pienimuotoiseksi uteliaisuudeksi ja kiinnostukseksi. Parhaimmillaan
bändi hitaissa ja hypnoottisissa osuuksissa, mutta tästä vähänkään
nopeammat osuudet työntävät painostavaa tunnelmaa ikävästi
taka-alalle. Valitettavasti vasta levyn päätösraita Wizard
with the Magick onnistuu yksittäisistä kappaleista kiinnostavimmin
tiivistämään bändin syvimmän olemuksen. 7/10
VEHEMENCE
Helping the World to See
Metal Blade
Brutaalimman ja melodisemman death metallin
aineksista koottu Vehemencen kolmas täyspitkä on kumman näköinen äpärälapsi.
Kappaleet rönsyilevät milloin minnekin suuntaan ja tarttumapintojen
löytäminen ja kelkassa mukana pysyminen on perin hankalaa. Vaikka
kappaleiden rytmitykset ja rumpalin hiki hatussa mätkityt kompit kiinnittävätkin
huomiota, selkeät biisirakenteet ja kokonaisuudet katoavat ylenpalttiseen
kikkailuun ja kiemurteluun. Lopputulosta sekoittaa entisestään hieman
lisäpotkua kaipaava vuorotteleva murina ja ärinälaulu, jotka
istuvat musiikkiin hieman väkinäisen oloisesti. 5/10
VOIVOD
War And Pain
Metal Blade
Metal Blade kunnioittaa cyber metallin pioneereja
julkaisemalla erittäin
tuhdin paketin VoiVodin debyytistä, jonka alkuperäisestä julkaisusta
on ehtinyt kulua jo 20 vuotta. Vaikka bändin uran kannalta War And
Pain onkin epäilemättä erittäin merkittävä julkaisu,
ei orkesterin kaksi ensimmäistä paljon kohkaamista ja räkää sisältävät
levyt tehneet aikoinaan sen kummempaa vaikutusta. Vasta kolme vuotta myöhemmin
julkaistu kontrolloidumpi ja teknisempi Killing Technology oli se
levy, joka sai minut sukeltamaan loppuiäkseni bändin erikoisen kiehtovaan
ja sotaisaan fantasia maailmaan.
Näin 20 vuotta myöhemmin debyytti heijastaa vahvasti aikaansa, jolloin
asenteella ja innokkuudella korvattiin soittotaidon puutteita. Remasterointi
on tässäkin tapauksessa tuonut selvän parannuksen saundeihin,
vaikka kultakorville ei levy taatusti tarjoakaan paljoa. Vaikka materiaaliin
tutustuminen vetääkin suun virneeseen ja saa nostalgian aallot vyörymään
läpi ruumiin, on levyllä selkeitä musiikillisiakin arvoja. Vaikka
kappaleet reuhdotaan energisesti ja punk-henkisesti läpi, on mukana myös
paljon mystisiä ja tummasävytteisiä melodioita, joista on jo
etäisesti kuultavissa tulevaisuuden linjauksia. Kitarariffit poukkoilevat
jo tässä vaiheessa omalaatuisesti eikä Snaken äänestäkään
voi juuri erehtyä. Vaikka kokonaisuus jääkin hieman tasapaksuksi,
löytyy levyn räväkämmältä alkupuolelta muutamia
oivia rässirepäisyjä jotka kannattaa tsekata jos ei muuten niin
kuriositeetin vuoksi.
Kolmen CD:n paketin ensimmäiselle levylle on varsinaisen täyspitkän
lisäksi ympätty bonuksena kolme raitaa bändin ensimmäiseltä keikalta
vuodelta -83. Kaupan päälle on lyöty vielä niinkään
kolme raitaa Metal Massacre 5 :n sessioista. Molemmat sessiot ovat
mukavia lisiä, vaikka tarjoavatkin debyyttiin verrattuna vain yhden uuden
raidan. Toiselta CD:ltä löytyy ilmeisen täysmittainen live demo Morgoth
Invasion vuodelta -84. 76 minuutin aikana kuullaan 16 kappaletta kahden
ensimmäisen levyn materiaalia ja lopetuksena vielä Venomin ja Slayerin
coverit. Vaikka extra sessioiden äänimaailma onkin odotetun suttuinen,
on niistä saatu siistittyä yllättävän kuuntelukelpoiset.
Paketin viimeinen levy tarjoaa yksinkertaisen bändin imagonmukaisen CD-ROM
osion, josta löytyy VoiVodin alkuaikojen materiaalia aina biografiasta,
diskografian kautta valokuviin ja Awayn uniikkeihin taiteellisiin visioihin.
Kaikesta huolimatta CD-ROMin anti jää hiukan ohueksi, sillä suurin
osa sen materiaalista kuten musiikki, sanoitukset ja biografia löytyvät
jo levyiltä ja kansivihoista.
Vaikka pakkaus onkin massiivinen ja tyylikäs, olisin kuitenkin mieluummin
nähnyt katsauksen keskittyvän ennemminkin bändin 3-4 ensimmäiseen
levyyn eikä pelkästään debyyttiin. Sopimusteknisistä syistä johtuen
ajatus on kuitenkin kuolleena syntynyt. 8/10
Megan Metalli -blogissa nostetaan esille mielenkiintoisia koti- ja ulkomaisia artisteja sekä levyjä, jotka ansaitsisivat enemmän huomiota nykyisenä musiikin ylitarjonnan aikana.
Olen kirjoittanut haastatteluja sekä CD/DVD arvosteluja myös raskaan rockin erikoislehti Infernoon aina sen perustamisesta vuodesta 2001 alkaen. Näiltä sivuilta löytyvät nyt myös lähes kaikki lehteen tekemäni tekstit sekä myös aikoinani Tuhma-lehteen tekemäni kolumnit sekä Hamaraan raapustamani arviot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti