Megan Metalli -blogissa nostetaan esille mielenkiintoisia koti- ja ulkomaisia artisteja sekä levyjä, jotka ansaitsisivat enemmän huomiota nykyisenä musiikin ylitarjonnan aikana.
Olen kirjoittanut haastatteluja sekä CD/DVD arvosteluja myös raskaan rockin erikoislehti Infernoon aina sen perustamisesta vuodesta 2001 alkaen. Näiltä sivuilta löytyvät nyt myös lähes kaikki lehteen tekemäni tekstit sekä myös aikoinani Tuhma-lehteen tekemäni kolumnit sekä Hamaraan raapustamani arviot.
keskiviikko 13. helmikuuta 2002
Chuck Schuldiner in memoriam (1967-2001)
Death metallin pioneeri ja metallipiireissä arvostusta kerännyt Chuck Schuldiner kuoli joulukuun 13. päivä 2001. Hän oli jo pitkään taistellut aivokasvaimen kanssa, mutta leikkauksesta ja lääkinnästä huolimatta sairaus vei lopulta voiton.
Chuck tuli tunnetuksi mm. death metallin uranuurtajana. Vaikka kinastelua onkin käyty paljon siitä, kuka death metallin keksi (Possessed ja erityisesti kappale Death Metal vaiko Chuck Death yhtyeellään ja debyyttilevyllä Scream Bloody Gore), ei kukaan voi kiistää miehen taitoja niin soittajana, säveltäjänä, sanoittajana kuin metallin puolestapuhujana.
Chuck vaati niin kuuntelijoiltaan kuin kanssamuusikoiltaan paljon. Tästä kertonee jotain sekin fakta, että vaikka Deathissä miehistönvaihdokset olivat varsin yleisiä, ei yhtyeeseen kelpuutettu ketä vain. Nimet kuten James Murphy, Steve Digiorgio ja Gene Hoglan ovat kaikki omien instrumenttiensa hallinnan mestareita, jotka ovat keränneet mainetta ja arvostusta myös Deathin ulkopuolella.
Herra Schuldiner ehti uransa aikana tehdä seitsemän studiolevytystä Deathin kanssa ja yhden viimeiseksi levytyksekseen jääneen levyn Control Denied orkesterin kanssa. Paljon jäi vielä säveltämättä ja soittamatta, tästä esimerkkinä uusi Control Denied levy, joka kuuleman mukaan oli teon alla. Kahdeksi viimeiseksi Deathin julkaisuksi jäivät livelevyt Live in L.A. sekä Live in Eindhoven, joka on ainoastaan saatavilla Deathin levy-yhtiön Nuclear Blastin kautta. Molemmat live äänitykset osoittavat Chuckin kappaleiden voiman ja nerokkuuden myös keikkatilanteessa ja ne toimivat myös varsin hyvinä esittelyinä ja läpileikkauksina Deathin musikaallisesti laajasta tuotannosta.
Vaikka Chuck onkin nyt poistunut keskuudestamme, ei hänen tuotantonsa vaivu koskaan unholaan.
"Destiny is what we all seek" – Destiny (Death)
Chuck Schuldiner Memorial http://www.emptywords.org
Julkaistu Inferno #3/2002
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti