torstai 22. syyskuuta 2022

Inferno #204/2022

Animalize
Meat We're Made of
Dying Victims

4

Heti ensimmäisellä täyspitkällään Animalize liittyy Herzelin ja Tentationin kovatasoiseen seuraan patonkihevin uudessa tulemisessa. Kyseessä ei edes ole mikään halpa Kissin apinointi, vaan kotimaansa pioneereitakin kunnioittava perinnetietoinen hevi.

Levyn avaavassa Samouraï de l'univers -biisissä kiteytyy koko bändin tyyli. Siinä on tarttuvuutta ja vauhtiakin, mutta kaikessa kuuluu kirkasotsainen intomielisyys, joka erottaa bändin tusinasta muita. Aivan yhtä kerrasta iskevää ei muu materiaali ole, mutta tasaisen vahvaa ja monipuolista kylläkin. Ainut pieni nipotuksen aihe onkin, miksi turhaan laulaa myös englanniksi, kun äidinkielestään saa sopivan eksotiikkalisän.

Enchantment
Cold Soul Embrace
Cosmic Key Creations

2,5

Enchantment oli yksi monista 90-luvun alussa vallinneen brittiläisen doom-death-huuman yrittäjistä, jotka maanmiestensä suosion myötä päätyivät esikoisdemonsa perusteella pitkällä sopimuksella Century Median rosteriin. Ura jäi kuitenkin vain yhden albumin mittaiseksi, ja vaikka Dance the Marble Nakedia (-94) tulikin kuunneltua jonkun verran, leimasi sitä jo tuolloin Anatheman perässähiihtäjän leima.

Nostalgia lienee yksi suurimmista syistä miksi debyytti on julkaistu useampaankin kertaan uusiksi kuin sisällöstä johtuva klassikkostatus. Menneisyyteen haikailun voimaa ei kuitenkaan voi aliarvioida, onhan se saanut tämänkin porukan palaamaan yhteen viimeisimpien uusioiden innoittamana.

Ei niinkään yllättäen Cold Soul Embrace on reliikkiteos niin hyvässä kuin pahassa. Sen ympärillä leijuu vahva 30 vuoden takainen tunnelma, joka kuulostaa osittain taas tuoreelta, mutta aivan kuten ennenkin, kappaleita vaivaa kolkkoudesta ja tönkköydestä johtuva tunnelman puute. Kaikki tämä selittyy sillä, että biisit on sävelletty jo aikoinaan kakkoslevyä varten, jota hajoamisen vuoksi ei kuitenkaan edes ehditty äänittämään. Kiehtovasta taustastaan huolimatta tämäkin julkaisu vain vahvistaa Enchantmentin B-luokkaisuutta.

Nattehimmel
The Night Sky Beckons EP
Hammerheart

3,5

Botterin kielisoitinveljekset palaavat tuoreella projektillaan kolmenkymmenen vuoden takaisille juurilleen. Kaksikon menneisyyteen kuuluu äärimetallia jo aikoinaan toisenlaisesta tulokulmasta lähestyneet, muokanneet ja täysin omiin suuntiinsa edenneet Green Carnation ja In The Woods…, joista jälkimmäiselle Nattehimmel pitkälti kuulostaakin.

On helppo ymmärtää, miksi alun perin pelkäksi demoksi tarkoitetut kolme biisiä julkaistaan nyt virallisesti. Pääosin puhtain hoilauslauluin varustetut kappaleet onnistuvat yllättävän hyvin tavoittamaan menneen ajan maagisen tunnelman pakanallisin keinoin nostattaen odotukset työstön alla olevaa albumia kohtaan korkealle.

Protector
Excessive Outburst of Depravity
High Roller

2,5

Teutonirässäreitten kahdeksanteen täyspitkään pätee hyvin pitkälti samat sanat kuin 2019 julkaistuun Summon the Hordesiin. Vauhtia ja vääntöä veteraaneilta löytyy edelleen mukavasti lähestulkoon Sodomin malliin, mutta melko yksioikoista ilmaisunsa on kaikessa vanhakantaisuudessaankin.

Yksittäiset kappaleet ovat kaikki kelvollisia, mutta kun iskevyydestä puuttuu terävyyttä, on kokonaisuus tasalaatuisen tasapaksu. Pienoinen parannus Excessive Outburst of Depravity silti on edeltäjäänsä verrattuna, mutta liekö luojansakaan pystyy erottamaan kaikkia eri sukupolvien lapsia toisistaan saati edes kuopuksiaan.

Spiter
Bathe the Babe in Bats' Blood
Hells Headbangers

3

Kun Devil Master ja Shitfucker-ukot lyövät hynttyyt yhteen, on lopputulos vähemmän yllättäen näiden kaltaista musiikkia. Punkit on biiseissä läsnä, samoin myös rässit, bläkyt sekä hevit otteen ollessa räyhäkäs ja kielen myllätessä ulkomusiikillisten seikkojen osalta muualla kuin keskellä suuta. Kansitaide ja veisujen nimetkin ovat onneksi ja todennäköisesti täysin tarkoituksellisesti enemmän viihdyttävän huvittava kuin vakavuudellaan pelkkää myötähäpeää aiheuttavia.

Kolmikon esikoisalbumin toteutusta ei voi moittia juuri mistään. Biisit on vedetty tiukasti ja ne rullaavat vaivattomasti oikeanlaisella rähinällä alusta loppuun saakka niin yksilöinä kuin sopivan ytimekkään mittaisena kokonaisuutenakin. Muutamia irtiottojakin on osattu tehdä muuten black-thrash-karsinassa varsin tiukasti napottavassa remuamisessa eikä taatusti ilman pienoista virnistelyä.

Niin pätevää kuin vauhdikas pätkytys sinällään onkin, tätä lajia on tehty mieleenpainuvamminkin. Bathe the Babe in Bats' Bloodia on helppo nauttia, mutta ainoastaan välipalana ennen seuraavaan yrittäjään tutustumista.

Toxik
Dis Morta
Massacre

4,5

Vieraillessani levykaupassa joskus vuoden -88 alkupuolella E. Repkan tunnistettava ja värikäs tyyli kiinnitti huomioni vähän aiemmin ilmestyneeseen Toxikin World Circus -debyyttiin. Ostopäätökseen tekemiseen riitti pelkän avausraita Heart Attackin kuunteleminen, josta ei vauhtia puuttunut, teknistä kiemuraakin oli juuri sopivasti laulajan kiekuessa kovaa ja korkealta. Mitään vastaavaa en ollut koskaan aiemmin kuullut enkä näin omaperäisesti tehtynä montaa kertaa sittemminkään.

Seuraajansa Think This (-89) jäi jo vähemmälle kuuntelulle, vaikka hyvähän sekin on yhä edelleenkin. Bändin ura hiipui, ja vaikka paluuta on nyt tehty jo lähemmäs kymmenen vuoden ja useamman EP:n ja singlen voimin, vasta nyt ilmestyy kolmas täyspitkä. Laillani tuskin monikaan on odottanut levyltä paljoakaan, mutta yllätys onkin lähes täydellinen Dis Mortan osoittautuessa yhdeksi parhaimmista paluulevyistä koko 2000-luvulla.

Alkuperäisestä kokoonpanosta ei ole jäljellä kuin kitaristi Josh Christian, mutta herra on pistänyt joka saralla parastaan. Musiikki on 100% ehtaa Toxikia aivan kuten 35 vuotta ei olisi kulunutkaan tarjoten kerrassaan riemastuttavan monimuotoisen vauhtimetalli-ilotulituksen, jossa riittää omaksuttavaakin pidemmäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti