Inferno #134/2016

Maze Of Terror

Ready to Kill

Empire

3

Eteläamerikkalaisen ”viidakkometallin” keskeisimpiin tunnusmerkkeihin kuuluva, vaivoin hanskassa pysyvä ylenpalttinen kohkaus on aina ollut sekä äärimmäisen hellyttävää että kiehtovaa. Tämä ominaisuus löytyy toki myös perulaisen thrash-porukan Maze Of Terrorin ensimmäiseltä täyspitkältä, vaikka niin tuotanto kuin itse biisitkin aina laulajaa myöten ovat vain hysteria-asteikon alkukolmanneksessa.

Bändin enemmän vanhaan kuin uuteen koulukuntaan viittaavassa mäiskeessä on kauttaaltaan mukavan aggressiivinen ja jämäkkä ote, mikä ikävän usein nykyisellään on ennemminkin peräisin studiolaitteistojen sisuksista kun soittajien sisimmästä. Levyn ensimmäisen puoliskon biisit jaksavatkin pitää mielenkiintoa yllä tiukassa otteessaan, mutta pian tämän jälkeen biisien yksioikoisuus ja timanttisten riffien sekä kertosäkeiden puute käy ikävästi tympimään.

Tilannetta ei paranna kokonaisuuden ylimittaisuus, jota päätöskappale Giles De Rais vielä venyttää turhaan kymmenen minuutin kestollaan lähemmäs tuntia. Kohtuullisina annoksina Ready to Kill on kuitenkin aivan kelvollista papatusta ja räksytystä, mutta kasvuvaraa se jättää vielä melko tavalla.

New Keepers of the Water Towers

Infernal Machine

Listenable

4,5

Kolme vuotta sitten julkaistusta New Keepers of the Water Towersin kakkoslevystä Cosmic Child tuli intouduttua aika tavalla. Hurrien painava kevytprogeilu oli juuri sopivalla tavalla haastavaa sortumatta kuitenkaan missään vaiheessa liialliseen taiteiluun. Ja ennen kaikkea yhtyeen kappaleissa oli kauneutta ja sisältöä ilman punaisiin housuihin puettua ärsyttävyyttä.

Periaatteellisella tasolla yhtyeen linja on pysynyt samana, mutta nyt itse musiikille on annettu selkeästi enemmän tilaa lauluosuuksien kustannuksella. Kun tunnelmaa on samanaikaisesti syvennetty pahaentisemmäksi ja raskaammaksi unohtamatta kuitenkaan vastapainoina toimiva herkempiä ja kevyempiä osuuksia, on levy kerrassaan herkullisen monitasoinen ja tasapainoinen.

Albumin erityisesti esille nostettaviin hienouksiin kuuluu laulajan hienon heleä äänenkäyttö juuri oikeissa paikoissa sekä hypnoottisen ilmapiirin luominen kraut rock -henkisellä jumituksella. Etenkin silloin kun sen päälle kudotaan psykedeelistä kitarointia, joka kaikessa jami-hengessään on epäilemättä mahtavalla tyylitajulla tarkkaan harkittua.

Infernal Machine on progressiivista doom metalia, josta voi nauttia nekin jotka eivät kummastakaan genrestä erityisemmin perusta.

Scumrise!
Stains 7”
Omakustanne
2,5

Kouvolassa on selkeästi haluttu hypätä pois trendikelkasta, kun rokkia metallisella ja hiukan punkahtavallakin tatsilla roiskiva Scumrise! julkaisee kolmannen tuotoksensa pikkuvinyylinä ja CD:nä. Edellinen, melko kivaa mätkettä sisältänyt Super Hits EP kun oli tarjolla vain kasettina. Mikään muu ei sitten juuri olekaan merkittävästi muuttunut, mitä nyt kappaleita on saatu mahtumaan toiselle puolelle kaksi ja toiselle vain yksi.

Sama räväkkä mutta turhaa puristusta kaihtava rokinrytke kajahtelee myös Stainsilla. Tompan keuhkoja raastava ja kitarisoja repivä laulutyyli tuo kaivattua erottuvuutta ja lisäpontta muuten varsin perusmallin biiseille, joista pientä koukkua toki löytyykin. Perin pieniä ovat tosin silakat joulukaloiksi ja isompaa saalista ei tällä haavaa pyydykseen käy.

Jos B-puolen Drinking with the Kingissä nasta onkin jätetty painamatta lautaan, rääytään laulupuolella samoin kuin ennenkin. Riffirepertuaarista on kuitenkin haettu se fiilistelevämpi ja nätimpi puoli, joka näyttää kuinka raavas mies herkistelee. Naisten pöksyt tuskin tälläkään kappaleella kostuvat, mutta uroiden pahi ja pehi-tasot saattavat tästä jopa hieman kohota. Sama pätee myös kokonaisuuteen.