Inferno #75/2010

Antares Predator
Twilight of the Apocalypse
Battlegod

3 Jylhästi ja jämerästi vyöryttää Antares Predator vauhdikasta thrash/death/black -vaikutteista myllyään debyyttitäyspitkällään ja runsaasti on tarkkaan mitattuja eri ainesosiakin kipattu astiaan. Huolellisen sekoituksen tuloksena on tuhti paketti modernia ja rouhean oloista äärimetallia, jossa hetkittäin on haistettavissa maanmiestensä Immortalin tai keep of Kalessinin löyhkä sillä erotuksella, että riffi- ja kosketinkikkailun ansiosta AP suuntaa tunnelmaltaan tuntureilla piileskelevistä talvisien fantasiamaailmojen sijasta kohti tulevaisuuden yhteiskuntaa ja laajaa maailmankaikkeutta.

Vaikka jokainen albumin biiseistä on mallia hyvä, monipuolinen ja runsaasti mielenkiintoisia ideoita sisältävä, muodostuu myös jokaisen kohdalla ongelmaksi liiallinen sisältö. Kuuloelimet alkavat olla täynnä riffejä, melodioita ja eri osioita viimeistään levyn puolivälissä kun harmaa aivomassa on yksinkertaisesti audioähkyn vallassa. Asiaa ei myöskään helpota kokonaisuutta latistava tuotanto etenkään lyömäsoitinten suhteen.

Viisuja aavistuksen yksinkertaistamalla kokonaisuus olisi huomattavasti selkeämpi ja hyvien oivallusten teho paljon nasevampi. Nyt muuten äärimmäisen kontrolloitu yhtye vaikuttaa saaneen sävellysvaiheessa yliannostuksen kofeiinista ja energiajuomista.


Machines of Grace
Machines of Grace
SAOL

2,5 Ammattimiehen erottaa amatööristä siinä, että hän tekee mitä haluaa ja muut mitä osaavat. Pelkkää teknistä suoritusta tarkasteltaessa asia onkin toki näin, mutta kun mukaan otetaan musiikissa tärkeä mutta vaikeasti mitattava tunnepuoli, korvaa tunteenpalo ja tekemisen meininki monesti puutteet suorituspuolella.

Machines of Gracelta ei taitoa puutu millään osa-alueella, onhan mm. laulujana ja rumpalina Savatage jamppoja. Amerikan mallin hard rock soi nelikon esikoislevyllä täysin moitteettomasti, mutta samalla myös ikävän veltosti eikä Zak Stevensin muutoin korvia miellyttävään laulusuoritukseenkaan ole saatu kummoistakaan intoa mukaan.

Orkesterin levyn on täydellistä taustamusiikkia mille tahansa askareelle, koska sitä on hyvin tehtynä mukava kuunnella, mutta jonka hukkuminen esimerkiksi imurin pitämän melun taustalle ei harmita yhtään. Tiskiharjakin on ilo ottaa levyn soidessa käteen, sillä itse musiikista ei kotelon lisäksi muuta kouraan jää.

Thunderstorm
Nero Enigma
Dragonheart

3 Pelkkien ulkomusiikillisten seikkojen perusteella arvioituna Thunderstorm antaa itsestään varsin tympeän ja kliseisen kuvan, vaikka biisien nimistä voikin päätellä kyseessä olevan jonkin sortin konseptialbumin jonka tarkempi sisältö ei tosin pahvitaskupromon perusteella selviä. Kun jo ensimmäinen kuuntelukierros tekee kupletin juonen varsin selväksi, eivät lähtökohdat ole kaikista parhaimmat.

Jotain kiehtovaa ja lämminhenkistä italiaanotrion Saint Vitus/Revelation -henkisessä perinteisessä eikä aina kovinkaan hitaassa doom metallissa silti kuitenkin on ja yksittäisiä Shallowin kaltaisia valopilkkuja levyltä löytyy muutama. Harvennushakkuuta sävellysten suhteen olisi syytä ollut harrastaa tosin rankemmalla kädellä, sillä turhan paljon keskinkertaista täytettä 51 minuutissa on.
Kaiken kaikkiaan lupaava lähes 20 vuotta ja viisi albumia julkaissut nuoriso-orkesteri Thunderstorm kuitenkin on, vaikka lunastuksen aika ei vielä käsillä olekaan.