Avenger
The Slaughter Never Stops REISSUE
Dissonance
2,5
Alkukesästä julkaistiin uusiksi jo kolmatta kertaa vauhdikkaampaa sarkaa edustavamman brittimetallistin Avengerin kaksi ensimmäistä albumia Blood Sports (-84) ja Killer Elite (-85), joista ensimmäistä voisikin kutsua unholaan jääneeksi pikkuhelmeksi. Erityisesti uusioihin erikoistuneen Dissonancen päästyä vauhtiin vuorossa on nyt Avengerin paluulevy vuodelta 2014, joka ilmestyi alun perin pienen Rocksectorin kautta. Ja kuten arvata ja pelätäkin saattaa, musiikki ei ole menneiden aikojen tasolla, ei edes verrattuna ihan kivaan Killer Eliteen.
Samat kuusikymppiset ukot rumpujen takana ja mikin varressa edelleenkin ovat nuorempiensa kielisoittahien tukemina eivätkä kappaleet nekään liiemmin ole tyylillisesti 30 vuodessa muuttuneet. Samaa hieman kankeahkoa brittiheviä tässä edelleenkin työstetään, mitä nyt energisyys ja vauhti tuntuu hieman vuosien saatossa hiipuneen. Mielikuvaa menneisyydestä vahvistaa entisestään ihan kelvollinen versiointi Iron Maidenin Killersistä, joka surullista kyllä onkin levyn erottuvinta ja samalla myös räväkintä antia.
Kansikuva ja yleensäkin koko paketointi tällä reissuella on sentään parantunut selvästi alkuperäiseen versioon verrattuna. Muuten The Slaughter Never Stops on ihan kuuntelukelpoinen, mutta lopulta kuitenkin vain pelkkä hieman haalistunut pastissi ajoista, jotka eivät koskaan enää palaa Avengerin tapauksessa.
Heir Apparent
The View from Below
No Remorse
2
Heir Apparent on sekin yksi niistä yhtyeistä, jotka niittivät kotimaassaan Amerikassa kulttisuosiota erityisesti debyytillään Graceful Iheritance (-86), mutta joka hiipui historian hämäriin pian kakkoslevynsä One Small Voice (-89) jälkeen. Ja kuten asiaan kuuluu, paluuta on tehty pariinkin kertaan ja etenkin laulajia on mennyt ja tullut lukematon määrä. Tämä ehkä selittääkin sen, miksi uutta musiikkia kuullaan albumillisen verran vasta nyt.
The View from Below on sympaattinen joskin ikävästi vähän puolivillaiselta kuulostava julkaisu. Verkkaisesti kuljeskelevat biisit huokuvat mennyttä aikaa ja niihin on yritetty ladata suuria tunteita osin onnistuenkin. Runsaasti herkistelevä, kevyt musiikillinen polveilu yhdistettynä kolkohkoon ja etenkin usein liiaksi virvelin dominoivaan tuotantoon ei kuitenkaan ole tasapainossa. Sävellykset nekin lepäävät myös aivan liiaksi sinänsä täysin riittävän kultakurkkuisen Will Shaw:n laululinjoille.
Viimeistään heti levyn puolivälin jälkeen löytyvän nopean mutta täysin turhan reilun pariminuuttisen rykäisyn kohdalla on saanut tarpeekseen. Kolme viimeistä kappaletta toistavat lähes samoja temppuja kuin mitä jo alussa kuultiin, joskaan ei yhtään sen huonommin saati paremmin. Kun varovainen alkuihastus on ohi jo toisen biisin kohdalla, ei lopputulosta voi halutessaankaan arvottaa kovinkaan kaksiseksi.
Running Wild
Pieces of Eight: The Singles, Live And Rare 1984 to 1994 BOX
Noise
3,5
Levy-yhtiö Noise oli 80-luvun puolivälistä tienoilta eteenpäin nimi, joka lähes poikkeuksetta takasi laadun: Celtic Frost, Coroner, Helloween, Kreator ja Running Wild olivat sen kiinnitysten selkeintä kärkeä, jotka yhä edelleen ovat kovia luita. Triumfia ei kuitenkaan kestänyt kuin vajaa kymmenisen vuotta, jonka jälkeen lafka on pääasiassa keskittynyt erilaisiin uusioihin ja etenkin viime vuosina vinyylien uusintapainoksiin erikseen ja setteinä.
Maailman ainoan oikean piraattimetallibändin Running Wildin kultadublonikausi osuu sekin melko täydellisesti yksiin levy-yhtiönsä kanssa. Tuona aikana julkaistiin kahdeksan albumia, joiden taso vaihteli ainoastaan välillä hyvä-klassikko eikä ole mikään ihme, että Pieces of Eight sisältää juuri tämän ajan materiaalia. Pienoinen kummastuksen aihe tosin vain on, että boksi on puhtaasti kompletisteille suunnattu.
Vaikka tuohon aikaa oli tapana yrittää vauhdittaa levymyyntiä pukkaamalla pihalle singlejä tai hiukan pidempiä EP:tä ennen tai jälkeen varsinaisen albumin, osoittaa setin kuusi erillistä pahvitaskusinkkua lähinnä vain kuinka niiden perusteella Running Wildilla ei ole mikään hittibändi pois lukien Bad to the Bone. Bändin vahvuus on aina ollut kokonaisuudet, joissa astetta heikommatkin kappaleet ovat puolustaneet paikkaansa juuri oikeassa kohtaa. Bonusraidat eivät nekään ole laadullisesti mullistavia saati yllättäviä vaikkeivät ylijäämäkuonaa olekaan.
Paria harvaa poikkeusta lukuun ottamatta en ole koskaan pitänyt uudelleenäänitetyistä versioista eikä alunperin vuonna -91 ilmestynyt The First Years Of Piracy tee poikkeusta. Blazon Stone -levyn kokoonpanon uusiksi vetämät kolmen ensimmäisen levyn kappaleet kuulostavat aivan liian siisteiltä ja usein liian hätäiseltä pilaten alkuperäisten hämyistä ja vahvaa tunnelmaa.
Ärsyttävälle tasolle kasvaneen vinyylivöyhötyksen myötä lootaan on sisällytetty myös Runkkareiden ensimmäinen live-levy Ready for Boarding (-88), jota aikoinaan löytyi divareista tämän tästä. Kaveriksi samoihin avattaviin kansiin on tällätty nyt ensimmäistä kertaa tässä formaatissa julkaistava Live in Düsseldorf, Oct 1989, joka tunnetaan paremmin nimellä Death Or Glory Tour Live. Tämä ainoastaan vuonna -90 VHS-videona julkaistu keikka on näistä kahdesta selkeästi energisempi ja soundillisestikin parempi, mutta mieluummin tätä olisi kuvan kera katsellut pieneltä hopeiselta tai siniseltä kiekolta kuin isolta kullanväriseltä pelkkänä äänenä.
Ainoastaan laiskemmanpuolisten tosirunkkareiden, jotka eivät ole aiemmin saaneet aikaiseksi täydentää kokoelmaansa alkuperäisillä versioilla, voi kehottaa kaivamaan rahamassinsa esiin ja hankkimaan kieltämättä tyylikkään Pieces of Eight -aarrearkun. Varttuneemmatkin voivat laittaa mukana tulevan julisteen miesluolansa seinälle ja kolikon sisältävän pussin rommipullon viereen.
Sacral Rage
Beyond Celestial Echoes
Cruz Del Sur
2
Pyrin yleensä välttelemään kaikenlaisia nimienpudotteluja vertailukohtina, mutta Sacral Ragen tapauksessa mielikuvat King Diamondista niin aiemmassa bändissään kuin soolourallaan ovat melkoisen vahvat. Ja kyllähän aggressiivisimmillaan ja vauhdikkaimmillaan etäisiä on kuulevinaan myös Agent Steelista ja tätäkin verrokkia puoltaa itse musiikin lisäksi myös Dimitris K:n usein korkeuksia kohti kurottava laulutyyli.
Näistä lähtökohdista kreikkalaisnelikko onkin kiinnostava, mutta itse toteutus ei pääse edes puolitiehen, vaikka kyseessä on jo kolmas täyspitkä. Kyllähän poppoo yrittää haastaa itseään sävellyksellisesti mm. kyhäämällä 15-minuuttisen päätösraidan, mutta melkoisen heppoisia sen eväät lopulta on. Ei olekaan ihme, että lopputulos kokonaisuudessaan kuulostaa satunnaisia siellä täällä esille nousevista hyvistä kohdistaan huolimatta aikaisen lattealta.
Kun riffit ovat mallia perus-dägädägää eikä kummoisia melodioitakaan viljellä, kiinnittyy huomio liiaksikin kappaleita dominoivaan laulusuoritukseen. Tästä johtuen kaverin sinällään uniikki ääni alkaa ärsyttämään hyvinkin nopeasti ja sinällään arvostettava ylärekisterien tavoittelu muuttuukin usein korvakarvoja väärään suuntaan harjaavaksi kiekumiseksi.
Beyond Celestial Echoesin idea hyvä neljä, toteutus kehno kaksi.
Unhold
Here Is the Blood
Czar of Bullets
3
Here Is the Blood alkaa komeasti. Avaus- ja samalla levyn pisin kappale Attaining the Light on tunnelmaltaan hauraan kaunis, vaikka siinä hyödynnetäänkin aina laulua myöten taiten vastakohtia kepeys-raskaus. Dynamiikasta ei kuitenkaan ole lähdetty repimään kaikkea mahdollista irti, vaan ääripäät pysyvät suhteellisen lähellä toisiaan. Tämä ratkaisu kuulostaakin ilahduttavan raikkaalta ja tuoreelta tavalta tehdä post-metallia.
Taituruus ei pitäisi tulla yllätyksensä, onhan Unholdilla takanaan neljännesvuosisadan kokemus ja neljä albumiakin. Tämä kuuluu myös levyn muilla raidoilla, vaikka hienon startin jälkeen jälki onkin tavanomaisempaa. Pienoista väriä kokonaisuuteen tuovat kyllä häivähdykset noise rockin ja sludgen maailmoista, mutta herkän melankolisen murjomisen mestarin Neurosiksen vaikutuksen kuulee kuurokin otsallaan. Eihän tämä huono asia lähtökohtaisesti ole, mutta on silti vain yksi Neurosis.
On pienoisen harmistuksen paikka, että levy osoittautuu lopulta varsin taantumukselliseksi. Unholdin vahvuus on juuri sen kepeähkö ote, jota sen soisi rohkeamminkin toteuttavan. Ehkä raskaat kädet osaisivat luoda eteerisempäänkin tunnelmaa ja ääntä, vaikka kuinka ahdistaisi ja ärsyttäisi.
