Inferno #195/2021

Alda
A Distant Fire
Eisenwald
2,5

Tähän vuodenaikaan katsellessa ulos ikkunasta punaisista marjoista notkuvia pihlajia Aldan tunnelmallinen black metal pitäisi olla lähes täydellistä taustamusiikkia. Ja hyvinhän se mielenmaisemaan sopiikin, mutta jää pelkästään soimaan taustalla ilman että tempaisisi millään muotoa mukaansa ja toisi edes etäisesti syysilman kirpeää tuoksua nenään.

Albumin luomuhenkisessä tuotannossa on korvia miellyttävää maanläheisyyttä, joka sopii luonnon inspiroiman mustan metallin ilmaisuun hyvin. Kappaleista löytyy pehmeää rymistelyä sekä rähinää mutta myös herkistelyä aina akustisia osuuksia myöten eikä musiikin monimuotoisuus ole millään tapaa teennäistä tai töksähtelevää. Edes pitkät kappaleet eivät tunnu liian ylimittaisilta, vaikka kappaleiden rakenteet perustuvatkin tarkan harkinnan sijasta enemmänkin tunnepohjaiseen säveltämiseen.

A Distant Firellä Alda ei saa lunastettua kuin puoliksi musiikissa piilevän potentiaalin. Osin se johtuu hivenen enemmän kömpelyyden kuin lapsenomaisen ihastuttavuuden puolelle kallistuvasta alkukantaisuudesta. Tai sitten oma luontosuhteeni on vain liian erilainen amerikkalaisten kanssa.

Count Raven
The Sixth Storm
I Hate
3

Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen Count Ravenin 12 vuoden levytystauon katkaiseva The Sixth Storm kuulostaa tuhnuhkoja soundeja myöten melkoisen tympeältä järkäleeltä. Etenkin jos sitä vertaa länsinaapurin 90-luvun alkupuoliskolla julkaistuun neljään ensimmäiseen albumiin, jotka ovat aivan aiheesta perinteisen doom metalin pienimuotoisia klassikkoja.

Jokin levyssä jää kuitenkin kutkuttamaan takaraivoon ja jossain kymmenennen pyöräytyksen kohdalla se alkaa paljastamaan itsestään hyväkin puolia. Ei tuotantoa hyväksi saa kuuntelemalla mitenkään, mutta näemmä korva tottuu. Myös 74 minuuttia on aivan liikaa, tyhjäkäyntiä kun löytyy niin kokonaisina biiseinä kuin kaksinumeroisen keston ja ylikin menevistä kappaleiden sisällöstä.

Loppupuoliskosta löytyy kuitenkin sävykkäimpien kappaleiden parhaimmisto kuten The Ending, Baltic Storm ja massiivinen Oden, joiden ansiosta kokonaisuus saavuttaa niukasti vahvan keskitason. Sen verran vähän sabbathiaanista doomia kuitenkin tehdään näinkin hyvin tässä ajassa, että myös siksi Dan "Fodde" Fondeliusin ozzymaisella tulkinnalla varustettua kuutoskiekkoa kuuntelee paremman puutteessa ihan mielellään.

Hatemonger
The Vile Maxim EP
Redefining Darkness
3,5

Amerikkalaiset palvomassa 90-luvun alun hurridödöä ja erityisesti Entombedin debyyttiä ei lähtökohdiltaan ole kaikista kiinnostavinta, mutta hyvällä yksilötaitotasolla rapatut tymäkät biisit voittavat helposti puolelleen. Eikä kaikki sentään ole lainattua tai imitoitua, vaan omaakin juttua on mukana aivan kuten soundeissakin, jotka ovat sopivan nykyaikaistettu versio klassisesta kielisoitinpörinän ja laulumurinan aina yhtä ihastuttavasta yhdistelmästä.

Sen verran tekijöillään on aiempaa kokemusta lukemattomista eri yhteyksistä, ettei esikoisen kova  taso onnistu yllättämään torihousut kintuissa.

Lady Beast
Omens EP
Reaper Metal
1,5

Vaikka Lady Beastin laulajattarelta löytyy keuhkoja ja jäseniltäänkin biiseistä aistittavaa intohimoa perinneheavyn tekemiseen, loistaa tärkein eli hyvät sävellykset poissaolollaan. Tämä kuuluu etenkin riffeissä, jotka ovat varsin köpöjä eikä kertseillekään voi hurrata.

Halun tehdä oma versio Rainbow’n klassikosta Kill the King vielä jotenkin ymmärtää, mutta viisikon kunnianhimo ja kyvyt eivät kohtaa lähellekään ja laina jääkin latteaksi läpiluennaksi. Omens on malliesimerkki siitä, kuinka käppäisyys ei automaattisesti tarkoita hyvää, vaikka kuinka metallin wanhoja hywiä aikoja palvoisikin.

Purification
The Exterminating Angel
Rafchild
2

The Exterminating Angel on jo neljäs albumi Purificationilta kahden vuoden sisään, mutta tuotteliaisuuden sijasta oregonilaisten kannattaisi satsata enemmänkin laaduntarkkailuun. Ei kappaleiden elementeistä varsinaisia vikoja löydy, mutta toteutus onkin sitten joka suhteessa puolivillaista. Raahustavien tempojen päälle mallaillut surumielisen haikeat melodiat ja puhtaat valitusvirsityyppiset laulut ovat kelvollisia, mutta kappaleisiin on ympätty liikaa vähän kaikkea ja sekavahan lopputulos on.

Kun tuotantokin on vielä väärällä tavalla rupuista, jättää albumi haaleat muistikuvat itsestään.