Accept
Blood of the Nations
Nuclear Blast
3,5 Teutooni-metallin suuruuksiin
lukeutuva Accept on ennenkin ollut kovan paikan edessä kooltaan pienen
mutta ääneltään suuren sumutorven puuttuessa vahvuudesta. Jos vokalisti
David Reece hoitikin tonttinsa 1989 julkaistulla Eat the Heatilla
kelvollisesti, oli yritys miellyttää suurempia etupäässä amerikkalaisia
massoja kevyemmällä ulosannilla vikatikki. Vanhat ketut eivät näemmä
haukkaa paskaa toistamiseen, sillä Blood of the Nations kiilaa samoille
sijoituksille kuin bändin 90-luvun selkeästi paras albumi Objection
Overruled.
Kun mukavan raspiäänen omaava Mark Tornillo onnistuu korvaaman
legendaarisen edeltäjänsä varsin onnistuneesti ja kun Wolf Hoffmannin
riffit rullaavat edelleen tuttuja ja hyväksi havaittuja uria pitkin
pääosin hyvin, on viisikon paketti vahvalla pohjalla. Paluun
kakkoskitaristiksi tehneen Herman Frankin vaikutusta kokonaisuuteen ei
myöskään sovi aliarvioida, sillä sen verran hyvä ja Acceptia henkivää
fiilistä herran vuoden takainen soolokiekko jo oli.
Beat the Bastards, Teutonic Terror ja The Abyss trio starttaa
albumin komeasti, mutta useampi etenkin keskitienoon mallia ok oleva
raita diagnosoi 67 minuuttia kellottavan kiekon kärsivän kokonaisuuden
yleiskuntoa laskevasta mammuttitaudista. Tämä ei kuitenkaan mitätöi
sitä tosiasiaa, että Blood of the Nationsilla Accept todistaa että
sillä on yhä annettavaa niin levyillä kuin lavoillakin.