As You Drown
Reflection
Metal Blade
2,5 Eivät ole nämä länsinaapurimme
olleet ensimmäistä kertaa äänityspuuhissa, vaikka aiemmin onkin tehty
pelkkiä demoja ja vieläpä kahdella eri nimellä. Trendikäs kolmeosainen
orkesterin nykynimi antaakin jo hieman osviittaa mistä debyytillä on
kysymys: modernista ja jyhkeästä death metal -vyörytyksestä, jossa
tekninen kiemurointi ja brutaalimpi suoraviivainen piiskaus kulkevat
lähes 50-50 suhteessa.
Ei levykokonaisuudessa näennäisesti mitään valittamista ole, mutta
tyhjähkön sisustan komea ja kiillotettu ulkokuori sisältään paljastaa.
Mäiskeosuuudet eivät mureuta kuuntelijan lihaa kaivatulla tavalla ja
haastavammat osuudet eivät puolestaan tarjoa riittävän paljon
pikantteja ja vahvoja aromeita vastapainoksi. 34 minuuttisen levyn
läpikuuntelu onkin yhtä helppoa mutta pidemmän päälle tylsää kuin
porsaan kyljyksen nauttiminen jokapäiväisenä ateriana.
Hearse
Single Ticket to Paradise
Vic
4 Jo 20 vuotta eri orkesterien mikin
varresta kiinni pitäneen Johan ”Liiva” Axelssonin viimeisin orkesteri
Hearse on jo sekin ehtinyt julkaisemaan viisi albumia. Kolmen vuoden
takaisella In These Veins -levyllä yhtyeen oma tyyli tuntui löytyneen
ja vahvistuneen ja löytyipä levyltä muutama oikein maistuva ralli
loppujenkin ollessa selkeästi keskitasoa astetta ylempänä. Single
Ticket to Paradisella kehitys on ollut ilahduttavasti nousujohteista,
vaikka keskelle häränsilmään se ei osukaan.
Uutukaisella on aiempaa selvempiä Furbowl-vaikutteita (hienosti nimetty
bändi muuten), vaikka melodiat ovatkin aiempaa runsaampia ja
tyylitellympiä. Bändin death'n'roll rallit rullaavat erittäin
mallikkaasti ja vinkeää omanlaistaan tarttumapintaa on kappaleissa
riskisti ja vaikka kiekko ei heti parilla kuuntelukerralla avaudukaan,
jää siitä silti paljon takaraivoon kummittelemaan. Hearse hyödyntää
mallikkaasti tällä julkaisullaan kykynsä tasapainoilla melodisuuden ja
runnomisen välillä olematta kumpaakaan liiaksi tai tekemällä sitä
samoin kuin toiset.
Hyades
The Roots of Trash
Mausoleum
3 Heti viime vuosikymmenen puolivälin
jälkeen perustettu Hyades on bändejä, joiden uusin ja samalla kolmas
albumi The Roots of Trash olisi aivan hyvin voitu julkaista yli 20
vuotta sitten. Viivottimella suunniteltu ja Repkan kansitaiteeseen
istutettu logo yhdessä bändin nimen kanssa kertoo musiikista jo paljon
edes ennen sen kuulemista ja em. seikkoja voi pitää pelkästään
positiivisena asioina.
Kun italiaanojen musiikki vielä rullaa melodisen kepeästi ja varsin
vahvassa vanhan koulukunnan hengessä mukavaan riffittelyyn nojautuen,
on jälki sympaattista ja positiivishenkistä tuoden osittain mieleen
Sacred Reichin. Turha levyltä on kuningasralleja etsiä, mutta muutama
toisten yläpuolelle nouseva ralli ja hymyn suupielille nostattava ja
siellä läpi levyn pitävä yleismeininki jättää tasaisen hyvän maun
suuhun.
Praying Mantis
Sanctuary
Frontiers
3,5 Pitkän linjan veteraani Praying
Mantis on aina jäänyt paitsioon, mutta silti se on aina tullut
miellettyä NWOBHM-genreen. Mielikuva on mitä ilmeisimmin väärä, ainakin
jos yhtyeen uusimmasta albumista voi yhtään mitään
retrospektiivisesti päätellä. Sanctuary on lähempänä kevyt metallia ja
AOR:ää kuin varsinaista heavy metalia, mutta taitavia herrat tälläkin
musiikin saralla ovat ja vuodet eivät todellakaan ole menneet hukkaan
mitä melodioiden kypsyttämiseen tulee.
Vokalistit yhtyeessä ovat vaihtuneet vuosien varrella tiuhaan, mutta
nykyinen miellyttävä ääninen vokalisti Mike Freeland on kaveri
paikallaan ja herran laulumelodioiden varaan monet biiseistä aivan
ansiosta vahvasti norjaavatkin. Lopun elämää päähän soimaan jääviä
klassikoita ei levyltä löydy, mutta helppo kelvollisuudessaan
perustavaa laatua oleva albumi on soittimeen laittaa ja pari päivää
parhaimpia veisuja mielessään hyräillä.
Survivors Zero
CMXCIX
Cobra
4 Useasta eri yhteyksistä ja yhtyeistä
tuttujen konkareiden muodostaman Survivors Zeron debyytti on vallan
vakuuttava työnäyte. Reilu vuosi sitten julkaistu ensidemo ja tämän
vuoden alkukesästä pihalle saatettu ja Kreator coverilla varustettu
Reclaim My Heritage -single antoivat hyvin osviittaa mitä tuleman
pitää, mutta CMXCIX osoittautuu yllättäen ja ilahduttavasti em.
työnäytteitä piirun verran kovemmaksi tapaukseksi.
Albumin jälki on miellyttävän tuhtia ja tanakkaa niin tuotannollisesti
kuin sävellyksiltäänkin, mikä moderniin ja melodiseen death metal
pohjaiseen äärimetalliin sopiikin hyvin. Musiikilla on huomattavasti
enemmän yhteneväisyyksiä Ruotsin kuin kotimaan suuntaan, mikä tässä
yhteydessä ei ollenkaan ole huono asia, koska lopputulos on näinkin
itsensä näköinen, laadukas ja monipuolinen. Survivors Zero kuulostaakin
laulajaa myöten yhtä miehevältä ja jämerältä kuin Arch Enemy ilman
liian tarttuvia ja ilmeisiä kertosäkeitä ja sooloilua.
Todellisten kerta toisensa jälkeen niskanikamat naksauttavien
tapporallien puute ei tee levystä täysosumaa, vaikka useat veisut ja
kokonaisuus siinä kintailla liikkuukin. Ensijulkaisulla rima on
asettunut varsin korkealla ja voi vain toivoa, että bändi pystyy sitä
tulevaisuudessa hiissaamaan ylemmäksi aina SM-lukemiin asti ja ylikin.
Moinen oletus ei ole yhtään kohtuuton.
