Vuonna 1991 perustettu yhtye on alusta lähtien
tehnyt kaiken omaehtoisesti. Levyjen julkaisujen välissä on vierähtänyt
vuosikausia, kansitaiteet ovat olleen hämäriä ja utuisia ja niistä on
saattanut puuttua bändin tai levyn nimi. Jonkinlainen salaperäisyyden
varjo on yhtyeen yllä myös leijunut sen takia, että alkuaikoina se
vältteli keikkoja eikä jäsenistön henkilöllisyyskään ollut yleisessä
tiedossa. Urkuri Eero Pöyryn mukaan imago on aina ollut samaan aikaan
tarkkaan mietittyä ja toisaalta ei yhtään.
– Emme koskaan ole tietoisesti päättäneet tehdä mitään visuaalisesti, vaan kaikki aika ja energia on laitettu musiikin tekemiseen ja sen ympärille on kasattu asioita visuaaliselta puolelta sen verran kuin on tarvittu. Levyjen kannet ovat meidän näkemyksiä siitä, miltä niiden pitää näyttää ja niihin on jätetty laittamatta kaikki mikä ei ole välttämätöntä. Jälkikäteen olemme näitä asioita aina miettineet ja todenneet, että ei joku bändikuva vihkosessa itse levyä mitenkään parantaisi, vaikka toki niitäkin on jokunen ollut.
– Eikä kuuntelijalle ole mitään väliä, ketä yhtyeessä soittaa, aivan hyvin ne nimet voisi napata vaikka satunnaisesti puhelinluettelosta, Eero jatkaa. Kuuntelijallehan soittajat ovat olemassa vain musiikin kautta ja on ehkä jopa parempi, että saa itse sitä kautta kuvitella ketä musiikin takana on.
Vuonna 2003 julkaistun Farmakonin seuraajaa Alloyta
on saatu odottaa viisi pitkää vuotta. Skepticismin tapauksessa näinkin
pitkä tauko on kuitenkin täysin normaalia, musiikin tekeminen kun ottaa
aina oman aikansa.
– Meidän sävellystapa vain on sellainen, että kappaleita tehdään vähitellen eikä päivätöinä ja siksi kuuden kappaleen julkaisemiseen voi mennä vaikkapa viisi vuotta kuten meni Farmakonin kanssakin. Ei meillä ole kiire mihinkään ja toisaalta jokainen biisi jonka olemme tehneet, on myös julkaistu. Jos jokin kohta kappaleessa ei toimi, se tehdään uusiksi niin monta kertaa, että se rupeaa toimimaan ennen kuin mennään eteenpäin. Vanhoista kappaleista The March And the Streamia tehtiin pari vuotta niin, että se oli koko ajan levällään, otettiin jotain pois ja laitettiin uutta tilalle. Aether taas syntyi parissa viikossa eikä uuden levyn Antimony –kappaleeseenkaan mennyt juuri kuukautta enempää.
– Jotkut bändithän saattaisivat kyllästyä itsekin odottamaan uutta levyä viiden vuoden jälkeen, mutta me emme ole kyllästyneet. Ei tämä silti mitään alleviivaamista meidän kohdalla ole. Ehkä se vain on niin, että ajatus ehtii ajan kuluessa jalostua paremmin.
URKUMETALLIA
Orkesterin teksteissä ovat useasti vilahtaneet
klassiseen fysiikkaan ja kemiaan liittyvät aineet kuten lyijy ja
eetteri sekä uusimalla tuotoksella alkuaine antimoni itse levyn nimestä
nyt puhumattakaan. Joka kodin pikku kemistien ei kuitenkaan ole syytä
innostua, kyseessä on vain vertauskuvalliset merkitykset.
– Lyijy ja rautahan ovat hyvinkin tyypillisiä sivumerkityksiltään. Lisäksi joitain klassisen luonnontieteen kuvioita on mielenkiintoista ymmärtää väärin, esimerkkinä vaikkapa eetterihypoteesi, kun sen merkityksen fysiikassa jättää sikseen. En tiedä miksi. Mutta useammassakin yhteydessä erilaisten yhdistelmien laatiminen tuntuu tulevan mukaan – The Organium, Farmakon Process, March October vain muutamia mainitakseni. Sanoituksia kasatessa tulee vain etsittyä sanoja miltä musiikki kuulostaa ja sitä kautta nämä ovat mukaan tulleet.
Mikä sitten Alloy –albumin kappaleista kiteyttää parhaiten kokonaisuuden?
– Itse olen viime aikoina kallistunut Oars in the Duskin puoleen, vaikka muilta jäseniltä saisi varmaan ihan eri vastaukset. Em. kappaleessa kitarasoundi ja soitto ovat läpitunkevampia kuin aikaisemmin ja tämä juuri on hyvin keskeinen juttu levyllä. Samoin myös itselle tärkeä asia eli miten urku- ja kitarasoundit toimivat yhdessä. Tällä levyllä tuli entistäkin selvemmäksi, että hyvän urkusoundin pohjalla on hyvä kitarasoundi, mutta seuraavalle levylle pitää tietty saada vieläkin parempi urkusoundi.
Julkaistu Inferno #61/2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti