Inferno #80/2010

Anacrusis
Hindsight: Suffering Hour & Reason Revisited
Omakustanne


4,5 Anacrusis jos mikä on yksi niistä todella harvoista bändeistä, jotka olivat 90-luvun taitteen molemmin puolin julkaistuilla jokaisella neljällä albumilla edellä aikaansa, jos nyt ei aivan yli vuosikymmentä, niin viitisen vuotta vähintäänkin. Nykyisin osittain unholaan painunut ja jo aikanaankin aidon aliarvostettu nelikko nousi kuitenkin lähes 15 vuotta kestäneestä ikiunesta takaisin elävien kirjoihin vuonna 2009 tehden pari keikkaakin tämän vuoden puolella.

Paluun kunniaksi yhtyeen päätös julkaista täysin omin varoin ja vaivoin jo aikoinaankin hankalasti saatavilla olevat ja sittemmin loppuunmyydyt Suffering Hour (1988) sekä seuraajansa Reason (1990) kokonaan uusiksi äänitettyinä on erittäin onnistunut. Vaikka soundeja on päivitetty jämäkämmiksi, on jälki miellyttävän ”tuhnuista” sekä analogista ja kaukana loppuun asti puleeratusta. Täysin alkuperäisellä kokoonpanolla levyttänyt bändi kuulostaa nyt parikymmentä vuotta myöhemmin huomattavasti tiukemmalta kuin aikoinaan ja tämäkin vain alleviivaa itse biisimateriaalin vahvuutta ja ajattomuutta.

Siinä missä debyytillä nuorten miesten thrash metal oli tunnelmaltaan angstista ja musiikki kierolla tavalla vimmaista, kypsyi Anacrusis molemmilla osa-alueilla huomattavasti haastavampaan suuntaan vain parissa vuodessa. Viha vaihtui piinaavaksi ja maaniseksi ahdistuneisuudeksi ja kappaleet muuttuivat selkeästi teknisimmiksi, haasteellisemmiksi sekä monipuolisemmiksi. Vokalisti Kenn Nardin kireää ääntä on aina tullut ihasteltua ja ihmeteltyä, etenkin säästeliäästi mutta sitäkin tehokkaammin käytetyissä rääkäisykohdissa ja erittäin hyvin neljän kympin rajapyykin vastikään rikkoneelta herralta kurkusta vielä ääntä lähtee.

Jälkiviisaus jos mikä kannattaa Anacrusisin kohdalla, mikäli aikoinaan ei ole hyvän päälle ymmärtänyt tai siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Albumikaksikon sisältävä Hindsight haastaa yhä kuuntelijansa kuin ennen muinoin.

Cavus
Fester And Putrefy
Listenable

3,5 Lähes tyhjästä kolmessa vuodessa levydebytantiksi noussut porvoolainen Cavus kumartaa alakerran herran ja rujomman mustan metallin suuntaan, vaikka mistään suoraviivaisesta ja yksinkertaisesta primitiivimäiskeestä ei olekaan kysymys. Yhtyeellä on selvästi näkemystä ja jopa kunnianhimoakin nostaa rimaa ruohonjuuritasoa vähintäänkin astetta korkeammalle.

Fester And Putrefyä kuunnellessa löytää paljon enemmän hyvää kuin huonoa, mutta silti mieleen hiipii epäilys onko täyspitkän kimppuun käyty kuitenkin hieman liian aikaisin ja hätäisesti. Tempollisesti ja tunnelmiltaan erilaisista osioista toiseen siirtyminen töksähtelee usein sovituksellisesti ja kaahausosilla on taipumusta latistaa tunnelmaan sen nostattamisen sijasta. Avauskappale ”A Sea of Tonguesin” kaltaista kieroa rokkaavaa otetta kaipaisi myös kuultavaksi läpi levyn samoin kuin mukavaa toimivaa hitaampaa fiilistelyä. Soundillisesti kaoottinen levy on hiukan väliinputoaja, koska toisaalta se ei kuulosta tarpeeksi lo-fi necrosurinalta muttei myöskään selkeän särmikkäältä ja jämerältä. Rummut ja laulut jäävät turhan ponnettomina massaksi pörisevän kielisoitinvallin taakse syöden jämäkkyyttä.

Esille kaivetuista negatiivista seikoista huolimatta aiempaa kokemusta alan musiikista omaavilla jäsenillä on käsissään täysin jalostuskykyinen yksilö, jonka puutteet ja viat ovat varsin pieniä joskin helposti havaittavia. Ideoita hiukan jalostamalla materiaalista olisi saatu enemmänkin irti, mikä taas tulevaisuuden levytyksiä ajatellessa on pelkästään hyvä asia.

Körgull the Exterminator
War of the Voivodes
Xtreem

3 Toisten uniikkien ideoiden suora hyödyntäminen oman identiteetin pohjana on lähtökohtaisesti vähintäänkin arveluttavaa semminkin kun kyse ei ole rehellistä coverointia lähestyvästä kunnianosoituksesta. Näillä perusteilla odotusarvot eivät hispaanien kakkoskiekkoa kohtaan ole kovinkaan kaksiset, mutta kelvollista vanhan liiton mustahkoa, kaoottista ja rivakkaa thrash-paukutusta levyltä kuitenkin paljastuu.

Vokalisti Lilith Hellslutin kaiutettu räksytys istuu suoraviivaisesti eteneviin Singerin lailla tikkaviin kappaleisiin hyvin, mutta kombinaatio alkaa maistua nopeasti puulta biisien pituuden kasvaessa tasaisesti puolivälistä kohti 55 minuutin loppulukemaa. Sado Soldiers -nimiselle kappaleelle on nostettava peukku pystyyn, mutta itse levylle on heiluteltava leviteltyä kämmentä puolelta toiselle.

Mother Susurrus
Mother Susurrus EP
Omakustanne

4,5 Aika hyvin jytisee, jyrää ja nimensä mukaisesti vähän susurruseekin. Tamperelaisyhtyeen EP on tuhti ja erittäin kiehtova kahden kappaleen paketti, joka määrätietoisesti kourii kovalla kädellä kuulijaansa ja lopulta tempaisee tämän mukaansa painajaismaiselle tripille uhkakuvien tummentamaan kieroon todellisuuteen.

On varsin hämmentävää, kuinka hyvin bändin 11 ja 21 minuuttiset kappaleet oikeastaan toimivat olematta missään vaiheessa tylsiä. Musiikki jyrää eteenpäin hypnoottisella tavalla hitaasti mutta tasaisen tappavasti luoden mahdollisuuden transsinkaltaisella tilalle. Kipaleiden hienous ja ja varsinainen komeuden kruunu piilee piilee kuitenkin taitavasti ja sopivan säästeliäästi käytetyissä yksinkertaisissa mausteissa ja tehokeinoissa, joihin kuuluu niin puhtaita kuin huutolauluja, eteerisiä kitaramelodioita sekä erilaisia äänimaisemiakin. Ja koko ajan lanataan silti eteenpäin raskain askelin kuin ristiä selässään kantava Jeesus konsanaan matkalla Golgatalle.

Tanakat soundit tukevat lähes ritualistista lähestymistapaa täydellisesti. Mother Susurrus on onnistunut erittäin hienosti jo debyyttijulkaisullaan valjastamaan sludge ja post metalista tutun jumittavan otteen tehokkaasti ja vieläpä omien musiikillisten näkemysten ehdoilla.