Antares Predator
Twilight of the Apocalypse
Battlegod
3 Jylhästi ja jämerästi vyöryttää
Antares Predator vauhdikasta thrash/death/black -vaikutteista myllyään
debyyttitäyspitkällään ja runsaasti on tarkkaan mitattuja eri
ainesosiakin kipattu astiaan. Huolellisen sekoituksen tuloksena on
tuhti paketti modernia ja rouhean oloista äärimetallia, jossa
hetkittäin on haistettavissa maanmiestensä Immortalin tai keep of
Kalessinin löyhkä sillä erotuksella, että riffi- ja kosketinkikkailun
ansiosta AP suuntaa tunnelmaltaan tuntureilla piileskelevistä talvisien
fantasiamaailmojen sijasta kohti tulevaisuuden yhteiskuntaa ja laajaa
maailmankaikkeutta.
Vaikka jokainen albumin biiseistä on mallia hyvä, monipuolinen ja
runsaasti mielenkiintoisia ideoita sisältävä, muodostuu myös jokaisen
kohdalla ongelmaksi liiallinen sisältö. Kuuloelimet alkavat olla täynnä
riffejä, melodioita ja eri osioita viimeistään levyn puolivälissä kun
harmaa aivomassa on yksinkertaisesti audioähkyn vallassa. Asiaa ei
myöskään helpota kokonaisuutta latistava tuotanto etenkään
lyömäsoitinten suhteen.
Viisuja aavistuksen yksinkertaistamalla kokonaisuus olisi
huomattavasti selkeämpi ja hyvien oivallusten teho paljon nasevampi.
Nyt muuten äärimmäisen kontrolloitu yhtye vaikuttaa saaneen
sävellysvaiheessa yliannostuksen kofeiinista ja energiajuomista.
Machines of Grace
Machines of Grace
SAOL
2,5 Ammattimiehen erottaa amatööristä
siinä, että hän tekee mitä haluaa ja muut mitä osaavat. Pelkkää
teknistä suoritusta tarkasteltaessa asia onkin toki näin, mutta kun
mukaan otetaan musiikissa tärkeä mutta vaikeasti mitattava tunnepuoli,
korvaa tunteenpalo ja tekemisen meininki monesti puutteet
suorituspuolella.
Machines of Gracelta ei taitoa puutu millään osa-alueella, onhan mm.
laulujana ja rumpalina Savatage jamppoja. Amerikan mallin hard rock
soi nelikon esikoislevyllä täysin moitteettomasti, mutta samalla myös
ikävän veltosti eikä Zak Stevensin muutoin korvia miellyttävään
laulusuoritukseenkaan ole saatu kummoistakaan intoa mukaan.
Orkesterin levyn on täydellistä taustamusiikkia mille tahansa
askareelle, koska sitä on hyvin tehtynä mukava kuunnella, mutta jonka
hukkuminen esimerkiksi imurin pitämän melun taustalle ei harmita
yhtään. Tiskiharjakin on ilo ottaa levyn soidessa käteen, sillä itse
musiikista ei kotelon lisäksi muuta kouraan jää.
Thunderstorm
Nero Enigma
Dragonheart
3 Pelkkien ulkomusiikillisten seikkojen
perusteella arvioituna Thunderstorm antaa itsestään varsin tympeän ja
kliseisen kuvan, vaikka biisien nimistä voikin päätellä kyseessä
olevan jonkin sortin konseptialbumin jonka tarkempi sisältö ei tosin
pahvitaskupromon perusteella selviä. Kun jo ensimmäinen kuuntelukierros
tekee kupletin juonen varsin selväksi, eivät lähtökohdat ole kaikista
parhaimmat.
Jotain kiehtovaa ja lämminhenkistä italiaanotrion Saint
Vitus/Revelation -henkisessä perinteisessä eikä aina kovinkaan hitaassa
doom metallissa silti kuitenkin on ja yksittäisiä Shallowin kaltaisia
valopilkkuja levyltä löytyy muutama. Harvennushakkuuta sävellysten
suhteen olisi syytä ollut harrastaa tosin rankemmalla kädellä, sillä
turhan paljon keskinkertaista täytettä 51 minuutissa on.
Kaiken kaikkiaan lupaava lähes 20 vuotta ja viisi albumia julkaissut
nuoriso-orkesteri Thunderstorm kuitenkin on, vaikka lunastuksen aika
ei vielä käsillä olekaan.
