EXODUS – TYMÄKÄLLÄ TEMMOLLA

Kaksi puhdasta klassikkoa, yksi keskinkertainen ja kaksi vaisumpaa levyä. Siinä Exoduksen levytysura lyhyesti kiteytettynä. Bändin hajottua -92 moni ei taatusti uskonut yhtyeen pelaavan kehiin enää koskaan. Vuosia myöhemmin yritystä kuitenkin löytyi, mutta intoa ei ja taas bändi haudattiin. Alkuperäisen vokalistin Paul Baloffin kuolema vaikutti viimeiseltä niitiltä, mutta toisen kuitenkin kävi.

Nuclear Blastin toimistolta puhelimitse tavoitettu rumpali Tom Hunting vaikuttaa lyhytsanaisuudestaan huolimatta olevan rennolla tuulella. Edes sunnuntai iltapäiväksi osunut haastattelusessio ei tunnu haittaavan yleistä lepopäivää.

Exoduksen perustajajäseniin kuulunut Tom lähti bändistä heti kolmannen Fabulous Disaster -levyn jälkeen. Syy tähän paljastuu hieman yllättäväksi, ainakin jälkeenpäin ajateltuna.

– Ollessamme Headbangers Ball kiertueella -89 tunsin olevani pahasti sairas. Palattuamme kotiin kävin useamman lekurin vastaanotolla, mutta he eivät löytäneet minusta mitään vikaa. Vasta paljon myöhemmin selvisi, että hampaani olivat aika huonossa jamassa ja takahampaissani oli paha tulehdus. Kaiken tämän sähläyksen seurauksena kaverit luulivat, että haluan lopettaa soittohommat joten koko erojuttu oli siis suurta väärinkäsitystä ja varsin typerää toimintaa.

Soittohommat eivät kuitenkaan Tomilta loppuneet tähän ja 90-luvulla herra ehti puuhailla vähän kaikenlaista.

– Soittelin Angel Witchin kanssa lähes puolitoista vuotta ja olihan minulla pari omaakin viritelmää muutamasta duunipaikasta puhumattakaan. Exoduksen hajottua perustimme Exoduksen kitaristi Gary Holtin ja basisti Jack Gibsonin kanssa Wardance bändin vuonna 1995. Exoduksesta lähteminen ja paluu arkeen ei ollut minulle mikään varsinainen ongelma, sillä osaan mukautua aika helposti normaaleihin päivärutiineihin.

Bändihän yritti paluuta useampaan otteeseen, mutta ainoaksi todisteeksi tästä jäi Paul Baloffin kanssa -97 äänitetty livelevy Another Lesson in Violence. Tästä kului vielä nelisen vuotta, ennen kuin aika ja miehet olivat valmiita paluuseen.

– Tuo aikakausi oli koko bändille vaikeata aikaa, sillä käytimme tuolloin todella paljon huumeita ja mikään homma ei yksinkertaisesti vain toiminut. Tiesimme kyllä, että me kaikki haluamme soittaa Exoduksessa ja tehdä comebackin, mutta huumeiden vuoksi emme pystyneet keskittymään mihinkään tarpeeksi.

Narkoottiset aineet tuntuvat vaikuttavan eri ihmisiin hyvin eri tavalla. Jotkut muusikot luovat parhaat juttunsa pöllyssä ja toisilta syntyy pelkkää kuraa. Tom tunnustaa itse soittaneensa Bonded By Bloodilla selvinpäin, mutta meno muuttui kahdella seuraavalla studiolevyllä. Huumeiden vaikutuksesta Exoduksen musiikkiin Tomilla on kuitenkin selvät näkemykset.

– Biisit ehdottomasti paranivat, kun pääsee irti huumeista tai näin ainakin meidän kohdalla kävi. Kuten tiedät, lopultahan kaman vetäminen johti Paulin kuolemaan tai toimi ainakin merkittävänä tekijänä hänen poismenoonsa. Tästäkin huolimatta meiltä kaikilta kesti kuitenkin tuon jälkeen vielä vuosi päästä irti siitä paskasta.

Suunnitelma B

Alun perin Exoduksen tarkoituksena oli tehdä uusi levy Paulin ollessa mikin varressa, mutta miehen siirtyminen alakerran soittokuoroon sotki jonkin verran suunnitelmia. Varsinaista suoraa vaikutusta tapahtumalla ei kuitenkaan ollut musiikkiin.

– Musiikin suunta pysyi aika lailla samalla, vaikka tuo ikävä tapahtuma sotkikin alkuperäiset suunnitelmamme. Paulin kanssa meillä oli vaikeuksia saada uutta materiaalia aikaiseksi ja muutenkin oli kaikenlaisia häiriöitä. Itse biisintekoprosessi ei kuitenkaan eronnut juurikaan oli mikin varressa sitten Paul tai Steve. Päästyämme irti huumeista kaikki oli uutta ja tuoretta ja asiat vain alkoivat rullaamaan itsestään. Kaikesta huolimatta levy on täysin omistettu Paulin muistolle.

Kuinka hankalaa sitten Steve ”Zetro” Souzan houkutteleminen takaisin bändiin oikein oli ?

– Kun Paul kuoli, meillä oli kaksi keikkaa buukattuna Anaheimiin ja Zetro sattui juuri olemaan Disneylandissä perheensä kanssa. Soitimme hänelle ja kysyimme haluaisiko hän tulla vetämään nuo keikat. Hän suostui oitis ja lopputulos kuulosti todella hyvälle. Palattuamme takaisin Pohjois-Californiaan tiesimme, että haluamme jatkaa bändinä juuri tällä kokoonpanolla eli kaikki kävi varsin helposti.

– Zetrohan on aina Exoduksen hajoamisesta asti työskennellyt liittoon kuuluvana kirvesmiehenä. Lauloihan hän F-Bomb nimisessä bändissäkin, joka lämmitteli Exodusta ainakin kerran. Hän muuten työskentelee kirvesmiehenä yhä tänäkin päivänä, mutta Exoduksessa oleminen on hänen päätyönsä, nauraa Tom.

– Itse en ole koskaan pitänyt soittamista duunina. On hienoa tehdä rakastamaansa asiaa eli soittamista pari tuntia illassa ja tuhlata loppu aika päivästä ties mihin.

Steven ääni uusimmalla levyllä on hämmästyttävän tiukassa ja vihaisessa kuosissa. Ihmetyttääkin, kuinka miehen ääni on säilynyt niinkin hyvänä yli kymmenen vuotta edellisesti levystä.

– Uskoisin, että hänen äänensä kuulostaa nyt niin hyvältä, koska meillä ei levyä tehdessä ollut minkäänlaisia paineita. Force of Habit -levyä tehdessä vuonna -92 bändissä soittaminen alkoi kaikista tuntua työnä. Steve kuulostaa juuri nyt paremmalta kuin koskaan ja tästä on myös osittain tuottajaa kiittäminen, joka sai hänestä kaiken irti.

Tempo of the Damnedilla kuultava musiikki kuulostaa harvinaisen paljon Pleasures of the Flesh ajan Exodukselta.

– Emme ainakaan tietoisesti lähteneet tekemään musiikkia, joka kuulostaisi samalta kuin vanha materiaalimme. Emme koskaan ole tehneet musiikkia muita kuin itseämme varten ja koska asenteemme hommia kohtaan oli täysin uusi, levystä tuli tuollainen. Useat ihmiset ovat sanoneet, että tämän levyn olisi pitänyt tulla Fabulous Disasterin jälkeen, mutta niistä ajoista on jo aika kauan. Musiikki varmasti kuulostaa myös siksi samalta kuin vanha materiaalimme, koska miehityskin on nykyisin sama.

Aitoa vanhaa materiaaliakin levyltä löytyy demoajoilta tutun aiemmin levyttämättömän Impaler-kappaleen muodossa.

– Fanit ovat kahdenkymmenen vuoden ajan vaatineet meitä levyttämään tuon biisin studiossa, joten päätimme tehdä sen nyt myös eräänlaisena kunnianosoituksena Paulille. Ainoastaan sanoja on hiukan muutettu alkuperäiseen versioon verrattuna, mutta sovitus on täysin samanlainen.

– Alun perin meidän oli tarkoitus laittaa levylle Crime of the Century, mutta nyt se säästetään jotain myöhäisempää tarkoitusta varten.

Ensimmäisenä biiseissä kiinnittää huomiota niiden pituus, koska keskipituus on jossain 5-6 minuutin tienoilla. Monen kohdalla kuitenkin tuntuu, että lopputulos olisi paljon nasevampi, jos kappaleet olisivat muutaman minuutin lyhyempiä.

– Niistä vain tuli niin pitkiä, naurahtaa Tom. Meillä oli vaikeuksia valita sopivaa biisiä videota varten, koska ne kaikki ovat niin pitkiä. Olemme tehneet nyt pari videota ja meidän täytyi valita niitä varten levyn lyhyimmät raidat. Ensimmäinen video on War Is My Shephard kappaleesta ja se on tarkoitus julkaista samaan aikaan kuin levykin. Lopputulos on erittäin tyylikäs ja näyttää aivan siltä kuin olisimme laittaneet 50000 taalaa sen tekemiseen mitä emme todellakaan tehneet. Video on kuvattu lentotukialus USS Hornetilla jolla on amerikkalaisen merenkulun historiassa eniten upotuksia tilillään. Tällä hetkellä alus toimii museona ja se sijaitsee aivan treenipaikkamme vieressä. Kitarateknikkomme isä sattui tuntemaan jonkun, joka pitää tuota museota ja näiden yhteensattumien kautta päädyimme kuvaamaan siellä. Saimme myös juuri valmiiksi videon Throwing Down biisistä, joka on aika yksinkertainen ja kuvattu studiossa.

Harva bändi pääsee tekemään kahta videota, joten Nuclear Blastin kanssa diilin tekeminen taisi olla oikea valinta.

– Kauppasimme tätä levyä useille eri yhtiöille, mutta Nuclear Blast todella halusi sen. Tällä hetkellä he tekevät paljon arvokasta työtä musiikin hyväksi. Aina organisaation huipulta asti he ovat osoittaneet kunnioitusta meitä kohtaan ja he seisovat 100% levyn takana. Olemme todella hyvissä käsissä.

Asennemuutos

Minkälainen levy Tempo of the Damned sitten oikein on rumpalin pallilta katsottuna?

– Sillä on ainakin äänekkäimmät rumpuraidat kuin millään aikaisemmalla levyllämme ja käytimme ensimmäistä kertaa klikkiraitaa äänitysten apuna. Muuten ei suuria eroja aikaisempiin studiosessioihin verrattuna juurikaan ole, paitsi että tuottajamme Andy Sneap oli aivan uskomaton. Olen todella hyvin tyytyväinen rumpusoundeihin, jotka hän meille loihti. Toki asenteemme oli myös aivan erilainen kuin ennen, sillä olimmehan kaikki kuivilla ja treenanneet seitsemän kuukautta äänityksiä varten. Nykypäivänä monenkaan bändin levyllä ei sooloja juurikaan kuulla ja onneksi meillä sattuu olemaan bändissä kaksi alan huippua.

– Shroud of Urine on tällä hetkellä suosikkibiisini levyltä, koska sitä on mukava soittaa, siinä on hyvä rumpukomppi ja hyvät laulut. Ei se tosin varmaan ikuisesti säily suosikkinani ja olen kyllä kaikista levyn biiseistä erittäin ylpeä.

Jos musiikki levyllä on yllättävänkin kiukkuista, vaikuttaisivat sanoitukset olevan vähintäänkin yhtä vihaisia.

– Gary kirjoitti suurimman osan sanoituksista ja hän vihoissaan Amerikan nykytilalle, korruptoituneelle hallinnolle ja muille sellaisille asioille. Emme ole mitenkään anti-amerikkalaisia, vaan rakastamme maatamme. Nämä ovat vain mielipiteitä, joita meillä muusikkoina on oikeus esittää musiikkimme kautta. Shroud of Urine on pieni nälväisy kristinuskoa ja kirkkoa vastaan ja kuinka he pitävät kirkkojen ulkopuolella olevat ihmiset entistäkin kauempana uskosta. Scar Spangled Banner kertoo siitä, mitä Gary tunsi noin puoli vuotta sitten sotaa, mediaa ja tietämättömiä amerikkalaisia kohtaan. Suurin osa sanoituksista on ihan täyttä asiaa siitä, kuinka media pakkosyöttää ihmisille ihan mitä tahansa.

Uuden levyn myötä Exodusta odottaa taatusti tiivis keikkatahti niin Amerikassa kuin Euroopassakin, vaikka tällä hetkellä ainoat keikat on sovittu kesäkuussa Ruotsiin ja Englantiin.

– Kuluva vuosi tulee varmasti viemään kaiken ajan elämästäni, nauraa Tom. Mutta ei se haittaa, koska minulla ei ole perhettä, on vain kaksi koiraa. Noiden jo sovittujen keikkojen lisäksi teemme varmasti ensin jenkkikiertueen, mutta haluamme kyllä iskeä kaikkialle minne vain on mahdollisuus päästä soittamaan aina Moskovaa ja Budapestiä myöten. Tulemme varmasti soittamaan paljon uutta materiaalia. Itse ainakin haluaisin ottaa settiin Parasiten sekä muutaman muun vähemmän soitetun biisin Pleasures of the Fleshiltä ja ehkä yhden kappaleen Impact Is Imminentiltä. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole sen tarkempaa käsitystä mitä tulemme soittamaan.

Yleisö tulee keikoilla taatusti vaatimaan myös paljon vanhoja klassikoita, mutta Tom ei vaikuta asiasta kovinkaan innostuneelta.

– Suhtautuminen vanhojen biisien soittamiseen vaihtelee varmasti jäsenittäin, mutta itse olen aika kyllästynyt niiden veivaamiseen. Jos meillä ei olisi uutta materiaalia mitä soittaa keikoilla, uskoisin että menettäisimme uskottavuuttamme soittamalla vain vanhaa tavaraa. Pidän eniten uuden musiikin säveltämisestä ja äänittämisestä. Olen toki ylpeä menneisyydestämme ja rakastan vanhoja kappaleitamme.

Kuinka sitten rumpujen soittosi on muuttunut vuosien varrella?

– Siitä on tullut vähemmän luolamiesmäista. En ole koskaan käyttänyt mitään erityistä soittotyyliä, mutta toki se on muuttunut siitä kuin miten soitin ollessani 19-vuotias. Me myös treenaamme bändinä aivan eri tavalla kuin ennen, jolloin saatoimme jopa skipata keikkoja edeltävät soundcheckit. Olemme siis aivan erilainen bändi kuin ennen ja tunnemme enemmän kunnianhimoa soittamiamme keikkoja kohtaan. Meidän täytyy olla kiertueella aina valmiina antamaan parastamme 20-30 päivää putkeen ja se ei onnistu kuin kasvattamalla kestävyyttä ja massiivisella treenauksella. Keikoilla pyrin juomaan vettä ja hengittämään mahdollisimman paljon. Ja toki yritän hakata rumpuja aivan kuin haluaisin tappaa ne joka iskulla. Kun soitamme livenä, on kyse puhtaasti aggressiosta, yleisön vasteesta ja hullusta kaaoksesta lavalla.

Vanha koirakin voi siis oppia uusia temppuja ottamalla opikseen menneisyyden virheistä.

– Mitään ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä. Vaikka olisitkin tänään huipulla, saatat huomenna olla katuojassa. Olen 38-vuotias ja todella onnellinen, että olen saanut tehdä tätä hommaa näin pitkään. Tulen taatusti jatkamaan soittamista ainakin seuraavat 20 vuotta, jos roppani vain suinkin kestää.

Julkaistu Inferno #15/2004