Synkkyys ja suomalaisuus kulkee käsi kädessä, mutta
aito suomalainen synkkä musiikki on kombinaationa vähemmän
tunnettu. Vahvasti vanhan liiton hengessä omia polkujaan kulkeva Reverend
Bizarre on lyhyessä ajassa noussut kulttisuosiosta suurempaankin tietoisuuteen
niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Näkemyksiään bändistä ja
musiikista kertomassa metallin sanansaattaja Magister Albert.
Reverend Bizarre solmi syksystä 2003 sopimuksen Spikefarmin kanssa ja
yhteistyön hedelmänä julkaistiin pikaisesti massiivinen 74-minuutin
EP Harbinger of Metal. Paljon ehti kuitenkin verta, hikeä ja
kyyneliä virrata, ennekuin musiikilliset visiot oli saatu studiossa tallennetuksi.
– Prosessi oli todellakin erittäin tuskainen, etenkin minulle.
Sessioiden alussa kärsin unettomuudesta pari kolme yötä eli
olo oli alusta asti kurja. Tunnelma studiossa oli kireä ja teimme koko
hoidon liian kiivaalla tempolla. Olen kärsinyt depressiosta jo yli kymmenen
vuotta, mutta äänitysten aikana ajauduin maniaan. En kyennyt lepäämään
lainkaan ja olin koko ajan kuin viulunkieli. Sain raivokohtauksia ja jouduin
vähän väliä ottamaan happea ulkona, kun meinasi tapahtua
murhia. Kun veimme lopullisen levymateriaalin levy-yhtiölle ja masterointiin,
jouduin tuona iltana lievään psykoosiin. Lopulta olin pisteessä,
jossa joka yö kotiin päästyäni olisin halunnut vain kuolla,
koska olin niin väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Vihasin
koko prosessia. Ainoastaan usko siihen, että teemme jotain tärkeätä auttoi
jatkamaan. Lopulta ainoa keino nollata tilanne oli alkoholi. Täytin sisäistä tyhjyyttäni
ryyppäämisellä ja olin ajautumassa täydelliseen tuhoon,
kunnes muutamat tapahtumat palauttivat ns. terveen järkeni.
Aidosta luomisen tuskasta huolimatta loppu hyvin, kaikki hyvin. Levyn nimittäminen
EP:ksi on kuitenkin hieman hämmentävää, sillä kestoa
sillä on lähes maksimit mitä CD levylle on teknisesti mahdollista
tunkea.
– Onhan 74 minuuttia pitkän EP:n julkaiseminen varmasti hieman hämäävää.
Toisaalta koska kyse ei kuitenkaan ole toisesta albumistamme, on EP (=pidennetty
soitto) perusteltu termi tässä yhteydessä. Harbinger
of Metal on puhtaasti välityö ennen toista albumiamme.
Eihän se sisällä kuin muutaman ”kunnollisen” biisin, ja coverin,
joita emme albumeillemme aio tulevaisuudessa äänitellä. Levyä varten
nauhoitettiin vielä yksi biisi Aleister, mutta sen
kanssa kestoa olisi ollut noin 86 minuuttia. Ko. kappale julkaistaan kuitenkin
kesällä ilmestyvällä Reverend Bizarre Blesses
You With Fire EP:llä, joka tuleekin olemaan melkoisen spesiaali
julkaisu.
Levyn lainabiisi Burzumin Dunkelheit on yllättävin
vähin muutoksin saatu kuulostamaan omanlaiseltaan. Valinta on aika rohkea,
sillä varsinkin ulkomailla Count Grishnackhin tuotoksiin suhtaudutaan
lähes poikkeuksetta fanaattisen negatiivisesti. Mistään natsiaatteen
sympatiseeraamisesta ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka levyn kantta tarkkaan
tihrustamalla voi löytää myös hakaristin.
– Minulle tuon biisin soittaminen tai oikeastaan sen laulaminen on ollut pitkäaikainen
haave. Emme lähteneet tietoisesti biisiä pahemmin muokkaamaan. Toki
halusimme siitä vieläkin hitaamman ja raskaamman, mutta muuten se
nauhoitettiin ihan kuin mikä tahansa muu biisi. Mitä tulee tähän
natsi-touhuun niin toki joku voi saada moisia ajatuksia päähänsä..
Rakastan Burzumin musiikkia, mutta se ei tee minusta natsia. Mitä tulee
tuohon hakaristiin, niin huomasin sen vasta kun olin päättänyt
käytettävän kuvan. Ymmärsin, että joku varmasti päätyy
tiettyihin johtopäätöksiin, mutta periaatteellisista syistä en
lähtenyt sumentamaan kuvasta tuota pientä yksityiskohtaa. Maalaushan
on tehty kauan ennen mitään kolmansia valtakuntia tai natsipuoluetta.
Jos levyn kansitaide saattaa herättää keskustelua, sitä taatusti
tekee myös vihkosen keskiaukeamalta löytyvä ”naivistinen” taideteos.
– Piirroksen on tehnyt yksi siskoni pojista ja se esittää minua
kävelemässä metsässä. Kun oli aika suunnitella levylle
kansivihkosta tajusin, että tämä seinälläni ollut
kuva istuisi kokonaisuuteen loistavasti ja antaisi pienen lisäyksen sairaaseen
yleisilmeeseen. Olen tyytyväinen ratkaisuuni.
Progressiolla regressiota vastaan
Kansivihkosesta voi lukea, että levy on omistettu niille ihmisille, jotka
pettyvät siihen että ette tehneet debyyttiänne uusiksi. Musiikillinen
uudistuminen on kuitenkin bändi tavoite ja pienoisista odotuksista huolimatta
negatiivista kritiikkiä on tullut yllättävän vähän.
– On selvää, että joillekin tämä levy on liian kokeileva
ja kaukana debyytistä, mutta olen suorastaan yllättynyt, että olemme
saaneet niin hyvää kritiikkiä. Levyä tehdessämme pelkäsimme
välillä, ettei kukaan jaksa tai halua tätä levyä kuunnella.
Tulemme uudistumaan jokaisella levyllä, mutta kyse ei ole siitä,
että ajan myötä muunnumme joksikin muuksi. Valmista biisimateriaalia
on vain niin paljon, että on mahdollista tehdä tulevista levyistä selkeitä kokonaisuuksia.
Jos musiikki on EP:n myötä kehittynyt, voidaan samaa sanoa myös
Albertin äänestä joka nyt soi puhtaammin ja täyteläisemmin
kuin debyytillä.
– Enpä usko, että ääni on niinkään kehittynyt.
Nyt oli vain jotenkin helpompi laulaa ja keskityin paremmin kaikesta paskasta
riippumatta tai ehkä juuri siitä johtuen. En ole koskaan treenannut
laulua ja esimerkiksi Wandering Jew:n laulut ovat purkitettu
suurimmilta osin ensimmäisellä virallisella otolla, ilman että edes
tarkalleen tiesin kuinka tulen biisin laulamaan. Laulusuoritukset ovat hieman
sellaisia henkimaailman asioita - joskus onnistuu ja joskus ei. Jatkossa aion
varmistaa, että lauluihin on riittävästi aikaa. Nythän
käytimme niihin vain pari päivää, koska enempää aikaa
ei ollut.
Aiemmin syksyllä julkaistu 7” split EP esitteli hieman erilaista musiikkia,
mitä Reverend Bizarrelta on totuttu kuulemaan. Tulossa on lisää underground
vinyylijulkaisuja, jotka ovat suunnattu todellisille faneille ja vinyylifriikeille.
– Nämä splitit ja muut pikkulevyt antavat mahdollisuuden kokeiluihin.
Voimme tehdä niillä esimerkiksi suorempaa heavy metallia kuin mitä albumeille
haluamme. Yksi erityinen motiivi tällaisten split-julkaisujen tekemiseen
on siinä, että haluamme pitää yhteyden myös pienimuotoisempaan
kustannustoimintaan, etenkin nyt kun olemme isolla levy-yhtiöllä.
– Seuraavaksi meiltä ilmestyy 12” splitti Orodruinin kanssa ja levyltä löytyy
ehdottomasti tähän asti synkin biisimme Demons Annoying
Me, joka on demoversiona tuttu joillekin suomalaisille. Toinen Metal
Covenin kautta julkaistava splitti tehdään Minotaurin kanssa ja sille
tuleva biisi on nimeltään Apocalyptic Riders,
joka on taas tätä nopeampaa osastoa. Kappale on periaatteessa instrumentaali,
mutta sen sisältämästä puheosuudesta vastaa Warningin Patrick
Walker. Kuten totesin splitit antavat meille enemmän liikkumavaraa.
Orkesterin tulevaisuus on suunniteltu pitkälle useita levyjä eteenpäin
ja seuraava täyspitkä tulee kantamaan nimeä Crush the
Insects!. Useinhan bändit kattelevat levyn kerrallaan ilman
sen kummempaa huolta huomisesta.
– Tulevaisuus on jossain määrin suunniteltu viidenteen albumiin
asti. Miksikö näin? Koska materiaalia on niin paljon ja minulla on
aikaa ajatella näitä asioita. Omalta kohdallani voin sanoa, että biisejä syntyy
helposti enkä varsinaisesti edes työstä niitä. Juuri jokin
aika sitten tein yli 45 minuuttia kestävän rallin eikä siihen
kauaa aikaa tuhraantunut. Ehkä olen shamaanien tapaan sairas ja haavoittunut.
Mieleni on haavoittunut ja saa nyt näitä viestejä tuntemattomalta
taholta.
– Tulevaisuudesta puheen ollen toinen albumimme esittelee hieman nopeampaa
musiikkia kun taas kolmas tulee olemaan sitten sitäkin hitaampi. Enempää en
kuitenkaan halua paljastaa, ettei tuoreus kärsi.
Suunniteltu kolmas levyhän kantaa nimeä Songs From the
Funereal World ja siitä on kaavailtu tuplalevyn mittaista eeposta.
– Levy tullaan tekemään vuoden 2005 kuluessa, mikäli saamme
tänä vuonna aikaiseksi tuon toisen albumin. Tätä tuplaa
toki tehdään sitten ihan eri aikataululla, koska teemmehän kaksi
pitkää levyä kerralla. Siitä tuleekin melko äärimmäinen
levy ja sen uskallan luvata. Haluan luoda synkintä mahdollista doomia,
musiikkia joka saa ihmiset hautomaan itsemurhia.
Henkimaailman asioita
Vaikka bändin, levyjen ja kappaleiden nimistä ja sanoituksista löytyykin
selkeitä uskonnollisia viittauksia, ei Albert kuitenkaan tunnustaudu varsinaisesti
uskonnolliseksi vaikka hengelliset asiat kiinnostavatkin.
– Wandering Jew on ehkä pahinta jumalanpilkkaa mitä olen
suustani päästänyt eli kovin uskonnolliseksi sitä ei voi
sanoa, jos uskonnollisuudella viitataan meidän valtauskontoomme luterilaisuuteen.
Minua ovat aina kiinnostaneet eri uskonnot ja olen opiskellutkin alaa. Mutta
vaikka kuulunkin yhä kirkkoon en usko Jumalaan enkä edes allekirjoita
kristinoppia mitenkään. Olen kyllä tietyllä tavalla uskonnollinen
ja pyhän käsite merkitsee minulle jotain. Metsä on pyhä samoin
tämä maaperä. Minua voisi kutsua jonkinlaiseksi blut und boden
-mystikoksi, jos tätä kyseenalaista termiä halutaan käyttää.
Okkultismia olen myös opiskellut pitkälti yli kymmenen vuotta ja
voisin kai kutsua itseäni okkultistiksi, mutta totuuden nimissä en
ole mikään kirjaoppinut. Olen lukenut niin paljon, että tiedän
etten tiedä vielä mitään.
– Yhtyeenä Reverend Bizarre ei edusta mitään oppia tai uskontoa.
Kaikki nämä ristit ja raamatullisuudet viittaavat enemmän kuolemaan
ja doomin traditioihin kuin omiin käsityksiimme. Jeesus on kyllä metka
hahmo, jota kohtaan tunnen aitoa kiinnostusta. Hänhän osasi olla
hyvinkin sotaisia mutta toisaalta taas rauhaa rakastava. Jeesukseen on myös
helppo samaistua, vaikka minusta ei ole kenenkään marttyyriksi.
– Bändin nimi ei sinällään viittaa mihinkään
ja ensimmäisen levyn nimi oli eräänlaista King Crimson –vittuilua,
johon pappila (=rectory) tuli tietysti bändin nimestä johdettuna. Harbinger
of Metal viittaa siihen, että tuomme todella raskaan metallin
takaisin kansalle. Täällä on jo ihan tarpeeksi kaikkia silkkipaitaisia
vinkujia ja sifonkihuivipellejä, joilla on maailman lyhyimmät kitarahihnat.
Jos triona toimiva kokoonpano on yhtä mieltä uskonasioista, kaikista
muista asioista ollaankin sitten enempi vähempi eripuraisia.
– Henkilökemiamme on aika sekaisin, näin on aina ollut ja nykyisin
vielä enemmän. Tämä saattaa kuulostaa aika tylyltä,
mutta katsoisin, että Reverend Bizarre voi olla olemassa niin kauan kuin
olen mukana tai sitten niin, että Peter ja Void jatkaisivat tällä nimellä ja
minä eroaisin. Jos näin kävisi, antaisin heille oikeuden nimen
käyttöön heidän niin halutessaan. Minulla on kuitenkin
sen verran enemmän kontrollia tähän homman kuin Peterillä tai
Voidilla, ettei miehistön vaihtumista välttämättä huomaisi
musiikissa. Ei tämä bändi ikuinen ole missään tapauksessa
ja loppu tulee kuitenkin joku päivä vastaan.
Synkistelyn aiheita tulee siis riittämään tulevaisuudessakin
ilman erityisiä vastoinkäymisiä.
– Minusta tuntuu nyt, että koko elämäni on tätä vaikeaa
aikaa ja viimeiset pari vuotta ovat olleet elämäni pahimmat. Juuri
nyt olen tilanteen herrana kiitos länsimaisen lääketieteen ja
ystävien. Jonain päivänä kohtaan varmasti loppuni hämärissä olosuhteissa
tai päädyn lataamoon. Musiikkini tulee olemaan synkkää aina,
koska se on ainoa mitä minusta lähtee. En tarvitse surua ja tuskaa
jotta voin toimia luovasti, vaan depressioni pikemminkin lamaannuttaa minut
tilaan, jossa en voi enää tehdä mitään muuta kuin
odottaa että jotain tapahtuu.
– Haluaisin toki saavuttaa tilan, jossa olen onnellinen. Ehkä joskus
pääsen siihen, vaikka se tarkottaisi irrottautumista koko tästä yhteiskunnasta
ja ehkä koko tästä olevaisuuden tasosta. Haaveeni tällä hetkellä on
tehdä aito rakkauslaulu, ilman sarkasmia tai ironiaa, mutta en pääse
puusta pidemmälle. Haluan tehdä tämän, koska tuntuu että se
edustaisi todellista kapinaa muiden biisiemme joukossa. Idean innoittajina
ovat Tiamatin Vote For Love ja Katri Helenan Minä toivon.
Nämä laulut kaikessa naiiviudessaan saavat minut miltei kyyneliin.
Hienointa on, että kuulija ei voi välttämättä tietää kuinka
tosissani olen. Mutta olen täysin tosissani. En tiedä muiden jätkien
sielullisista tuskista, mutta toki kaikilla on raskaat taakkansa ja ristinsä kannettavinaan.
Julkaistu Inferno #15/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti