torstai 1. syyskuuta 2005

DESTRUCTION - RÄKSYTTÄVÄT RÄSSIKOIRAT

Teutoni-thrash voi yhä vahvasti, kiitos Kreatorin ja Destructionin kaltaisten vanhojen pierujen. Jälkimmäinen ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan missään vaiheessa uraansa; tuoreella Inventor Of Evil -kiekollaankin Destruction käsittelee pahuuden olemusta.

Tuska-festivaaleilta tavoitettu nelikielisen nypyttäjä ja mikinmurskaaja Marcel "Schmier" Schirmerin kielenkannat avaa haastattelun aluksi tarjottu alkoholipitoinen hauki-drinkki.

– Onko tämä salmiakkia? utelee Schmier kummissaan ruskeanväristä litkua, jota tarjoan hänelle pienestä lasisesta laulukirjasta.

– Haisee ainakin kamalalle, vähän kuin jollekin itämaiselle käärmesalvalle, jatkaa herra arvuuttelua kummissaan. Hän uskaltautuu viimein maistamaan tarjotusta pullosta, kun vakuutan siinä olevan puhdasta vodkaa. Varovaisen huikan jälkeen miehen ilme kirkastuu, ja Schmier kertoo pitävänsä Fisherman’s Friendistä, jota paljastan liuotetun alkoholiin. Schmier huikkaa jotain saksaksi pukukopin suuntaan, ja paikalle ilmaantuukin rumpali Marc videokamaran kanssa ikuistamaan suomalaistoimittajan tarjoamaa kummallista juomaa.

Haastattelun aikana Schmier kysyy muutamaan kertaan kohteliaasti, saisiko hän kenties vielä pienet huikat ja vakuuttelee tekevänsä lappeenrantalaisissa urheilupiireissä kehitettyä haukea kotonaan Saksassakin. Näin on taas suomalaista juomakulttuuria levitetty onnistuneesti ulkomaille.

RUSH-THRASH

Elokuun lopussa ilmestynyt Inventor Of Evil on 21 vuotta sitten ensimmäisen tuotoksensa julkaisseen Destruction kahdeksas täyspitkä studiolevy. Samaa riffisampoa trio ei kuitenkaan ole suostunut levy levyltä hyödyntämään, ja tuore platta kuulostaakin edeltäjäänsä verrattuna monipuolisemmalta ja teknisemmältä.

– Uusin levymme on ehkä hieman outo siinä mielessä, että osa kappaleista ja riffeistä on saanut vaikutteita itämaisesta musiikista ja jopa Rushilta, eivätkä ne alun perin oikein edes kuulostaneet thrashilta. Demovaiheessa palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen ja biiseistä tuli mahtavia. Juuri tuo vaihtelevuus tekee musiikista jännittävää ja mielenkiintoista.

– Metal Dischargen (2003) kappaleet olivat todellakin suorempia kuin uuden levymme materiaali, mutta jostain kumman syystä ne eivät mielestämme potkineet sittenkään niin hyvin kuin olisi pitänyt. Yhtenä syyllisenä on rumpusoundi, joka ei todellakaan ole täydellinen. Uuden levyn biiseissä on enemmän vaihtelua ja niissä tapahtuu enemmän. Kaipa levyä voisikin kutsua dynaamiseksi ja jopa progressiiviseksi.

Tällä kertaa thrash-trio ei halunnut tehdä samaa virhettä soundien kanssa, vaan palkkasi levyn tuottajaksi ja miksaajaksi moneen kertaan kannuksensa ansainneen, Hypocrisystä ja Painista tutun Peter Tägtgrenin.

– Peter toimi enemmänkin miksaajana kuin varsinaisena tuottajana. Rummut nauhoitettiin Saksassa erään studion isossa huoneessa ilman triggereitä, koska halusimme luonnollisen kuuloisen rumpusoundin. Loput instrumenteista nauhoitettiin Sveitsissä, ja Peter hoiti miksauksen Ruotsissa. Peter on todella hyvä ja rehellinen tyyppi, joka osaa sanoa asiat suoraan päin naamaa, jos hän ei pidä jostain. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, ja Peter itsekin ihmetteli oikein ääneen kuinka hyvää jälkeä saimme yhdessä aikaiseksi.

Yhtenä levyn erikoisuuksista voidaan pitää The Alliance Of Hellhoundz -kipaletta, jossa vierailee tuhti vierasjoukko hyvinkin erilaisia laulajia. Mutta miksi kappaleen nimen pitää päätyä Z-kirjaimeen?

– Nimi näyttää paremmalta noin kirjoitettuna, Schmier hekottaa ja jatkaa, että laulettunakin sanan loppu kuulostaa hieman Z:lta. Vakuuttaakseen minut herra vetäisee pienen ääninäytteen, ja pakkohan asia on tämän jälkeen uskoa.

– Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä biisi, joka olisi ehtaa Destructionia, mutta jossa voisi yhdistää erilaisia vokalisointeja. Aikataulujen yhteensovittaminen eri ihmisten kanssa oli aika hankalaa, ja useat vierailijoista suostuivatkin aluksi, mutta peruivat myöhemmin osallistumisensa aikatauluihin vedoten. Pitkään en edes tiennyt, saanko haalittua kasaan 5, 10 vai 15 eri laulajaa, ennen kuin vasta aivan kesäkuussa miksausten alkaessa painaa päälle. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että saisimme mukaan mahdollisimman monta eri laulajaa vaan siitä kuinka heidän erilaiset äänensä sopisivat yhteen.

– Kysyin muuten Udoakin mukaan, mutta hän ei ehtinyt Acceptin reunionin takia. Miehen poisjääminen oli meille suuri pettymys. Rob Halfordia en edes yrittänyt saada messiin, koska tuskinpa hän olisi ehtinyt saati suostunut mukaan projektiin. Tapasin jälkikäteen muuten useita laulajia, jotka kysyivät minulta että hei, miksi et pyytänyt minua mukaan.

Onneksi Saksan toinen kultakurkku Doro on sentään mukana.

– Joo, hän oli todella innoissaan koko touhusta, soitteli minulle moneen kertaan ja kyseli missä mennään. Doro oli itse asiassa ensimmäisiä, joita pyysimme mukaan. Sain häneltä paljon energiaa jatkaa, koska jossain vaiheessa aloin epäillä koko homman järkevyyttä.

PAHUUDEN YTIMESSÄ

Vuonna 2000 paluun All Hell Breaks Loose -levyllä tehnyt Destruction palauttaa "hullun teurastajan" levynsä kanteen ihmisten kauhisteltavaksi. Liha-alan työläisestä on kyllä ehditty laulaa viimeisten vuosien aikana, mutta muuten herra on pysytellyt taka-alalla.

– Edellisen levymme Metal Dischargen kansi oli todella simppeli, ja nyt kun halusimme teurastajan takaisin kanteen, piti siitä tehdä 80-luku-henkinen. Kannen piti olla samaan aikaa sekä iskevä että paluu juurillemme muttei kuitenkaan vanhojen aikojen tai kansien matkimista. Onneksi löysimme erään unkarilaisen taiteilijan, joka pystyi toteuttamaan visiomme aina kannesta kaikkiin cd-vihkosen kuviin.

– Itse albumin nimi juontaa juurensa erääseen Soul Collector -biisin riimiin. Nimi kuvastaa ihmiskuntaa, ja tästä saimme myös idean levyn kansitaiteeseen. Monet ovat kysyneet minulta, kuka keksi pahuuden, mutta kyseessä ei todellakaan ole yksittäinen ihminen vaan koko ihmiskunta. Ihmiskunta on pahin ja julmin asia koko helvetin planeetalla. Tämän tiedon valossa levyn kansikuvasta saa enemmän irti, kuvassa oleva hullu teurastaja esittää veristä petoa eli ihmiskuntaa itsessään.

Mikä sinusta, Schmier, on sitten pahin asia, jonka ihmiskunta on keksinyt tai tehnyt?

– Ehkä uskonnot, täräyttää herra tovin tuumimisen jälkeen.

Jaksat siis yhä saarnata uskontoja vastaan?

– Kyllä. Mietipä vaikka, mitä tapahtui vähän aikaa sitten Lontoossa. Napoleon on joskus lausunut jotakin sen suuntaista, että jos ihmisille antaa uskonnon, he pysyvät vaitonaisina, ja ehkä asia todellakin on niin. Kasvoin itse hyvin konservatiivisessa ympäristössä, jossa uskonnolla oli hyvin vahva asema ja opin vihaamaan sitä jo nuorena. Kirkolla on todella paljon valtaa tänäkin päivänä ja kaikki perustuu siihen tosiasiaan, että ihmisillä on perustavaa laatua oleva tarve saada ohjeita joltakulta tai uskoa johonkin.

Mihin sinä itse sitten uskot?

– Minusta ihmisten pitäisi tehdä mitä he haluavat ja mikä heistä tuntuu parhaalta, yrittää olla luovia eikä seurata trendejä ja mitä muut ihmiset tekevät. Suurin osa ihmisistä on unohtanut tuollaisen käyttäytymisen ja heistä on tullut osa harmaata kasvotonta massaa. En todellakaan väitä itse olevani maailman luovin ihminen, yritän olla vain minä itse. Ehkä minun uskontoni onkin tuoda ilmi omia mielipiteitäni, vaikka siinä sivussa voikin aina saada uusia vihollisia.

Musiikin lisäksi Schmier on uskonut myös ruokabisnekseen, joka ei koskaan tule katoamaan, sillä jokaisen ihmisenhän pitää syödä että jaksaa. Aivan heinäkuun alkupuolelle saakka herra omisti osuuden Baracuda-nimisestä ravintolasta, joka sijaitsee Infernon kaivamien tietojen mukaan Lounais-Saksassa, pienessä Isteinin kylässä lähellä Sveitsin rajaa.

– Myin osuuteni ravintolasta. Vaikka sen pyörittäminen oli mukavaa hommaa, ei minulla yksinkertaisesti riittänyt tarpeeksi aikaa sille. Ihmiset haukkuivat minua hulluksi luopuessani hyvää ruokaa tarjoavasta paikasta, mutta loppupeleistä pidän kuitenkin enemmän tienpäällä olemisesta.

Vaikka Schmieria ei enää nähdäkään häärimässä paikanpäällä essuun pukeutuneena, miksi Saksaan eksyneen nälkäisen rässärin kannattaisi kuitenkin käydä tutustumassa paikkaan ?

– Menusta löytyy muun muassa loistavia pihvejä, erittäin maukkaita pitsoja sekä pasta-annoksia, eikä taatusti yhtään roskaruokaa. Juomapuolelta suosittelen margaritoja, eivätkä mitkään ruuat tai juomat ole hinnalla pilattuja. Paikanpäältä löytyy myös jukeboxi, jonka sisältö on 90% metallipitoista, mahdollisesti jo marraskuussa bändinsä kanssa Suomeen seuraavan kerran suuntaava Schmier kehuu.

Julkaistu Inferno #29/2005

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti