Kuningas on kuollut, kauan eläköön kuningas! The Crownin hajottua
pari vuotta sitten kruununperillisiä löytyy tänä päivänä One Man Army
And The Undead Quartetin, Engelin ja Stolen Policecarin lisäksi Angel
Blake -orkesterista.
Kitaristi Marko Tervosen johtama Angel Blake on jo toinen The
Crownin tuhkista noussut kokoonpano, joka julkaisee levyn. Solisti
Johan Lindstrand ehti ensin nimihirviönsä OMAATUQ:n kanssa. Molemmista
yhtyeistä puhuttaessa lienee mahdotonta välttää mainitsemasta The
Crownia. Marko toteaakin asian väistämättömäksi, mutta on alkanut
epäillä ihmisten lukutaitoa, jos utelun kohteena ovat olleet bändin
hajoamiseen liittyvät kysymykset.
Angel Blake on alusta alkaen ollut Markon soolobändi, jossa herra on
vastuussa niin sävellyksistä, sanoituksista kuin kaikkien
instrumenttien soittamisesta. Ainoastaan laulaminen sysättiin vanhan
ystävän Tony Jelencovichin (ex-Transport League, M.A.N, Mnemic)
harteille. Urakka ja vastuu ovatkin olleet suuria.
– Halusin kait itselleni hieman haastetta, ja sitä levyn synnyttäminen
itsekseni todellakin oli. Alusta alkaen minulle oli itsestään selvää,
että tuotan ja äänitän levyn itse. Päädyin työskentelemään levyn
materiaalin parissa hieman outoina kellonaikoina, koska rakensin samaan
aikaan omaa MT-studiotani ja tulin vielä isäksi. Jos tässä prosessissa
olisi ollut mukana vaikka bändikavereita, he olisivat varmasti
listineet minut, koska aikatauluja ei olisi voinut suunnitella yhtään
etukäteen.
– Soittamalla itse kaikki instrumentit asetin ikään kuin soundin, miltä
Angel Blake kuulostaa jatkossa. Saatuani muutamat rakot käsiini
soittotatsi palautui mieleeni helposti, olinhan kuitenkin soittanut
useita vuosia rumpuja ennen Angel Blakea. Uusien instrumenttien
opettelu on ollut aina helppoa minulle, se kulkee kait
verenperintönäni.
– Nyt olen ainakin todistanut itselleni, että voin tehdä levyn alusta
loppuun itse. Tässä vaiheessa on kuitenkin mahdotonta sanoa, tulenko
tekemään niin myös jatkossa. Kaikkien narujen pitäminen omissa käsissä
oli erittäin hienoa, mutta samalla myös hieman pelottavaa. Jos hommat
eivät luonnistaneet, ei voinut syyttää ketään muuta kuin itseään, Marko
naurahtaa.
Levyltä on turha odottaa death/thrash-jatkumoa. Marko kertookin,
ettei olisi ikinä pystynyt tekemään yhtä hyvää aggressiivista musiikkia
itsekseen kuin The Crown aikoinaan yhtyeenä teki
.
– En ole menettänyt kiinnostustani death tai thrash metaliin, mutta
uudet bändit eivät juurikaan jaksa kiinnostaa minua. Nykyisin
äärimetallissa julkaistaan liian paljon paskaa, ja viime aikoina
kovasti esillä ollut metalcore saa minut vain haukottelemaan. Ehkä
jonain päivänä saatan huomata tehneeni kymmenkunta uutta death metal
-rallia, ja toki silloin äänittäisin ja yrittäisin saada ne
julkaistuksi.
– Rakastan musiikkia sydämeni pohjasta enkä voisi elää ilman sitä, on
kyse sitten muusikin kuuntelemisesta tai sen luomisesta. The Crownin
hajoamisen jälkeen elämä olisi varmasti ollut paljon helpompaa, jos
olisi hommannut itselleni normaalin päivätyön ja unohtanut musiikin
kokonaan. Olen kuitenkin täysin varma, että jonkin ajan kuluttua
minusta olisi tullut katkera paskiainen, ja tässä maailmassa heitä on
jo aivan liikaa.
HYVILTÄ SAA LAINATA
Angel Blake ei ole ottanut Danzigilta vain nimeään, vaan myös
vaikutteita. Niitä on napattu myös Sentencedin, Paradise Lostin ja
HIMin kaltaisilta, melankoliaa viljeleviltä yhtyeiltä.
– Klassisin tapa keksiä bändille nimi on varastaa se jostain
biisistä, Marko naurahtaa. – Angel Blake on nimenä aika neutraali eikä
millään tavalla liian ilmeinen tällaiselle musiikille, joten se ei
aseta minulle mitään rajoituksia musiikin suhteen.
– Tällainen melankolinen sävy on ollut aina minussa, ehkä se johtuu
suomalaisista sukujuuristani. The Crownin levyillä on monia kappaleita,
jotka kuulostaisivat ilman death metal -laulutyyliä aika paljon Angel
Blakelta. Eräänä esimerkkinä olkoon vaikka Hell Is Here -albumin At The
End -kappaleen keskikohta. Minusta näiden kahden bändin musiikki ei
loppujen lopuksi ole niin erilaista, koska olen aina tehnyt kappaleita
omalla tyylilläni, enkä ole nytkään yrittänyt tietoisesti muuttaa sitä.
Musiikillisesti levy onkin aika vaihteleva. Siltä löytyy hieman
rankempaa menoa Self-Terminate- ja Thousand Storms -kappaleiden
muodossa, mutta myös doom metal -fiiliksiä tavoittelevia kappaleita
kuten Solitude, My Friend ja …Til The End sekä melankolisempaa rokkia
kuten Lycanthrope- tai The Forsaken.
Ovatko näinkin erilaiset kappaleet
kirjoitettu pidemmällä aikavälillä vai syntyykö sinulta
yksinkertaisesti vain erilaisia kappaleita
?
– Osa riffeistä on jopa viiden vuoden takaisia, jolloin ne eivät
sopineet The Crownin tyyliin, esimerkkinä vaikkapa Deathrace Kingin
aikaan keksimäni …Til The Endin pääriffi. Olen yrittänyt välttää saman
asian tekemistä kahdesti ja saada jokaiselle biisille omanlaisensa,
tietyn ytimen ympärille perustuvan tunnelman.
Miten äärimmäisen paljon coveroitu Rolling Stones -klassikko Paint It Black levykokonaisuuteen sitten istuu?
– Arvasin, että valintani lainakappaleeksi saa varmasti paljon
negatiivista palautetta, koska kappaleesta on tehty niin paljon
versioita. Suoraan sanottuna suurin osa noista versioista on kumminkin
ihan paskoja, ja minusta Tonyn ääni sopii täydellisesti tulkitsemaan
kappaleen sanoituksia. Materiaalia minulla oli kyllä aivan riittävästi,
joten sen puutteesta ei ollut todellakaan kysymys. Itse asiassa
minulla on jo noin 70 prosenttia seuraavastakin levystä kirjoitettuna.
SUHTEILLA SAA
Angel Blake levyttää Metal Bladelle, levy-yhtiölle josta Markolla on
edellisen orkesterinsa kanssa paljon kokemusta. Suhteista ei ole
musiikkibisneksessä todellakaan haittaa.
– Oikeiden ihmisten tunteminen on äärimmäisen tärkeätä, on kyse
sitten levytyssopimuksen tai uuden työpaikan saamisesta. Lähetin Metal
Bladelle demon, he pitivät siitä ja päättivät antaa minulle
mahdollisuuden, eli kaikki tapahtui ihan normaalilla tavalla. Toki
asiat tapahtuivat kohdallani ehkä helpommin kuin joidenkin nuorten
kaverien kanssa, jotka eivät koskaan aiemmin ole julkaisseet mitään.
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Angel Blaken ei ollut tarkoitus
keikkailla ollenkaan, mutta hiljattain julkaistun tiedon mukaan yhtye
alkaa soittaa myös livenä. Keikkakokoonpanosta löytyy tuttuja sekä
tuntemattomia nimiä. Rummuissa on Janne Saarenpää (ex-The Crown),
kakkoskitarassa Christian Älvestam (Scar Symmetry, Unmoored) ja
kontrabassossa metalliskenen ulkopuolelta tuleva Örjan Wressel.
– Mietin noin viiden sekunnin ajan koesoittotilaisuuden
järjestämistä, mutta päädyin kysymään vanhoilta tutuiltani,
kiinnostaisiko heitä tulla soittamaan kanssani. Tuttujen kavereiden
kanssa työskenteleminen on vain helppoa, eikä ikäviä yllätyksiä pitäisi
tulla, kuten tuntemattomien kanssa voi aina tapahtua.
– Valitsin Örjanin, koska kontrabasso kuulostaa hyvältä ja ei ole
aivan tyypillinen instrumentti metallibändissä. Albumin viimeinen raita
…Til The End on soitettu muuten kontrabassolla, ja pienoisella säröllä
varustettuna se luo todella raskaan pohjan. Seuraava levymme tullaan
soittamaan kokonaan tuolla instrumentilla.
The Crown hajosi osittain huonosti järjestettyihin kiertueisiin,
joiden aikana laskupinot kasaantuivat, mutta keikkailuista ei tullut
tarpeeksi rahaa niiden maksamiseen. Kuinka aiot välttää saman kohtalon
Angel Blaken kanssa?
– Jos asiat alkavat mennä samaan jamaan kuin aikaisemmin, osaan
painaa jarrut pohjaan aikaisemmassa vaiheessa, kiitos aikaisempien
kokemusteni.
Orkesterin suunnitelmissa on tähdätä ensin festivaalivetoihin nimen
kartuttamiseksi ja jos kysyntää riittää, mahdollisesti lähteä
rundaamaan laajemminkin.
– Emme kuitenkaan aio enää lähteä soittamaan viidellekymmenelle
ihmiselle ja ottaa turhaa riskiä tehdä henkilökohtainen konkurssi.
Sellaisia paskakeikkoja tuli aikanaan tehtyä ihan tarpeeksi The Crownin
kanssa. Keikkojen soittaminen oli toki aina hauskaa, mutta pidemmän
päälle moinen keikkailu vain myrkyttää sielusi ja sitä alkaa vakavasti
miettiä koko musiikkitouhun lopettamista.
Julkaistu Inferno #34/2006
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti