perjantai 26. marraskuuta 2010

Inferno #82/2010

Hour of 13
The Ritualist
Earache


3,5 Earachen yhä vallalla oleva maine legendaarisena levy-yhtiönä perustuu täysin heti sen alkutaipaleeseen, jolloin sieltä vielä löytyi näkemystä ja vainua uusien ja mielenkiintoisten artistien kiinnittämiseen. Tämän vuosituhannen puolella lafka ei ole voinut uusilla löydöillään kehuskella, vaikka kovaa yritystä hypätä thrash ja retro heavy buumeihin mukaan onkin ollut. Kunnia Hour of 13 löytämisestäkin kuuluu pienelle saksalaisella puljulle, joka julkaisi albumin jo alkuvuodesta mutta jota nyt vajaata vuotta myöhemmin pusketaan markkinoille uutena.

Yhtä kaikki pelkkä hyvä asiahan uusintajulkaisu isomman lafkan toimesta tälle jenkkiyhtyeelle on, sillä sen kakkoskiekko The Ritualist on varsin mielenkiintoinen tumman heavyn ja doom metalin sekoitus. Levy henkii omanlaista vahvaa ja kiehtovaa mystisyyttä kuten monet lähes unohduksiin vaipuneet mutta uuden renesanssin 2000-luvulla kokeneet 80-luvun hämyhevi-genren edustajat kuten Manilla Road, Cirith Ungol, Brocas Helm ja monet muut.

Musiikin kokonaisvaltainen vanhakantaisuus ja syvään perinteiden suuntaan kumartaminen on miellyttävää korville ja mielelle puhutaan sitten itse kappaleista, soundeista, riffeistä, melodioista, vokalistista tai tekstien salatieteitä käsittelevistä aiheista. Tällä toimivilla konseptilla Hour of 13 ei ainakaan vielä pysty luomaan mitään mahdottoman uniikkia jälkeä, mutta lupauksia moisesta se kuitenkin pystyy herättämään.

Mirror of Deception
A Smouldering Fire
Cyclone Empire


1,5 Kovin on tunneköyhää ja tyhjänpäiväisen oloista perinne doom-jollotusta tämän sakemannien neljän täyspitkä. Sitä luulisi, että kahdessakymmenessä vuodessa lahjoiltaankin heikompi bändi menisi eteenpäin, mutta Mirror of Deceptionin voi helposti kuvitella kuulostaneen debyyttidemollaan yhtä ärsyttävän tylsältä kuin miltä A Smouldering Firellä.

Vaikka yhtyeen soitto ja biisit eivät kompuroikaan pahimmalla mahdollisella tavalla, ärsyttää niissä eniten tasapaksuus ja omanlaisensa amatöörimäinen yksinkertaisuus, johon ei saada ammennettua yhtään voimaa edes primitiivisestä ja raa'asta lähestymistavasta. Muutama satunnainen ok-tason ideanpoikanen levyltä tosin löytyy ja luonnollisen karut ja live-henkiset soundit miellyttävät korvaa, mutta kyllä vajaan tunnin mittaisen albumin kuuntelu työstä alkaa käymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti