Inferno #26/2005

EVOKEN
Antithesis of Light
Avantgarde Music 
 
8 Kevät auringon lämmittäessä sielua ja ruumista Evoken pyrkimys vastakkaiseen tilanteeseen ei näy vain pelkästään levynnimessä vaan se tuntuu vahvasti myös musiikissa. Kaksinumeroisia minuuttimääriä kestävät kappaleet tunnelmoivat äärimmäisen hitaissa ja synkissä atmosfääreissä ja suhteellisen minimalistinen lähestymistapa musiikkiin on riittävän ilmeikästä pitämään kiinnostusta yllä. Äärimmäisen matalalta kaikuvat murinat saavat kuuntelijan ajatukset kiertämään kehää lohduttomien aivoitusten ympärillä tai vastakohtaisesti toimivat tehokkaana siedätyshoitona krooniselle masennukselle.


MARTTI SERVO & NAPANDER
Sydämen amiraali
Ranka

8 Uutukaisellaan amiraaliksi itsensä julistanut Martti Servo Napandereineen on jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut sulattamaan musiikillaan usean metallimiehenkin teräksisen sydämen. Napander-musiikin leimaaminen puhtaaksi huumori-iskelmäksi osoittaisi ahdasmielisyyden lisäksi asiaan perehtymättömyyttä, vaikka toki molemmat elementit ovatkin kappaleissa lähes alati läsnä.

15 kappaleen mittainen Sydämen amiraali on sisäiseltä koostumukseltaan hyvin samankaltainen aiempien levytysten kanssa. Mukana on pari heti välittömästi Martti-klassikoiksi nousevaa rallia, levyn nimikappale ja Tillintallin sekä viisi-kuusi varmoiksi keikkahiteiksi nousevaa viisua kuten Maapallo radallaan ja Marttyyrin aika. Löytyypä levyltä vielä se yksi pakollinen outo lintu, punkhenkinen ja tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä esittävä Yleiskaava eduskunta. Levyn loppupuolisko onkin sitten helpommin unholaan painuvia kappaleita, joiden suurin vika on useimmiten siinä, että ne yrittävät olla liiankin vakavahenkisiä iskelmiä pahimpana esimerkkinä Tähdet on saaneet peiton.

Loppupeleistä on erittäin vaikea sanoa, mikä tekee hyvän Martti Servo kappaleen. Varmaan vain on, että sellaisen aikana mieliala kohentuu, suu vetäytyy hymyyn ja tanssijalkaa alkaa vipattaa niilläkin, joilla niitä on kaksi vasenta kappaletta. Vaikka tälläkin kertaa biisimateriaali on varsin epätasaista, nostaa parempi puolisko arvosanaa reilusti kokonaisuutta korkeammaksi.


MARTTI SERVO & NAPANDER
Tavastia, Helsinki 19.3.2005
 
Sydämen amiraali –levynjulkaisua juhlistava Martti Servo & Napander ei lämmittelybändiä kaivannut mukavan täyteen ahtautuneella Tavastialla. Yleisö kävi jo ennen keikkaa siinä määrin kuumana, että ennen keikkaa järjestetyssä huutokaupassa Napander–orkesterin keikkakostyymeista vuosimallia 2003-05 maksettiin lähes järjestään kolminumeroisia euromääriä.

Ennen puoltayötä startannut vajaa 1,5–tuntinen Napander–risteily polkaistiin käyntiin uuden levyn merihenkiseen teemaan sopivilla vanhoilla klassikoilla Reimarivalssi ja Maailman sinisen taivas. Tunnelma oli välittömästi katossa kuin vanhainkodin päivätansseissa, jossa tanssaajille oli tarjottu tripla–annos nitroja. Dementiakaan ei tuntunut vaivaavan musiikin tahdissa vankasti fiilistelevää sekalaista yleisöä, sillä sen verran hanakasti Martintaudin saaneet lauloivat niin uusien kuin vanhojenkin kappaleiden mukana.

Lukuisilla erilaisilla vierailijoilla mm. Wiipurilaisen osakunnan kuorolla varustettu stora-Napander soitti läpi lähes koko uutukaisen levynsä, mutta Maapallon radallaan –kappaleen puuttuminen setistä oli hienoinen yllätys. Tutut vanhat klassikot Hitti-litti Litmasta ja Saunaa myöden täydensivät settiä osuvasti ja tulihan se pakollinen keikanpäättöviisu Viikonloppukin sieltä kuten oli odotettavissa. Harvoin näin rauhallisen musiikin keikalla näkee ja kokee näin riehakasta menoa.

MUSTAN KUUN LAPSET
Talvenranta
Roihu

4 Mustan kuun lapset on aina vaikuttanut tekotaiteelliselta yritykseltä luoda muista erottuvaa ja sofistikoitunutta mustaa metallia. On oikeastaan hieman ihmeellistä, että viidennellä julkaisullaan bändi kuulostaa kömpelöhköjä sovituksia ja munatonta soundipolitiikkaa myöten yhä demotason kokoonpanolta. Laulajan kärinä kuulostaa pakotetun puhdittomalta ja musiikki tuntuu seikkailevan varsin linjattomasti simppeleine melodioineen laidasta laitaan. Vaikka sanoituksissa on uskallettu poiketa genren perusteemoista, kuulostavat teksti yhä angstisen goottiteinin pöytälaatikkorunoudelta.


OVERKILL
ReliXIV
Regain

6 Overkill ei edelleenkään anna armoa ja vaikka takana alkavatkin olla ne päivät, jolloin bändi tappoi talossa ja puutarhassa, on bändi parinkymmenen vuoden jälkeenkin yhä hyvässä iskussa. Levyn nimikin paljastaa uutukaisen olevan 14. kiekko bändin uralla, mitä voidaan pitää varsin kunnioitettavana suorituksena aina omista tyylistään tiukasti kiinni pitäneelle orkesterille.

Overkill ei koskaan ole lähtenyt seurailemaan trendejä vaikka toisekseen eipä se niitä ole koskaan myös itse luonut. Kokoonpanon musiikki perustuu yhä keskitempoiseen perustanakkaan thrash-riffittelyyn, jossa on yhä edelleenkin kaikuja niin bändin punk-juurista kuin 80-luvun metallista. Levyn alkupäähän sijoitettu materiaali tuntuu olevan loppua potkivampaa ja mielenpainuvampaa hyvänä esimerkkinä hypnoottisen ketosäkeen omaava Bats in the Belfry. Lopun materiaali on kyllä tasalaatuista, mutta samalla myös helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos lipuvaa.

ReliXIV ei todellakaan yllätä hyvyydellään muttei huonoudellakaan. Suurimmat hudit levyltä löytyvät heikon tuhnuisista kitarsoundeista sekä levyn ärsyttävästä punk-henkisestä päätösrenkutuksesta Old School.

 
THE MIST AND THE MORNING DEW
The Mist And the Morning Dew
Vendlus

7 Pitkän bändinimen taakse kätkeytyy kotimaista osaamista esittelevä joukkio, jonka neljä kappaletta on alun perin julkaistu promona ja nyt bonuskappaleella varustettu MCD nostattaa ennakko-odotuksia tulevan täyspitkään suhteen. Bändin nimi kuvaakin varsin hyvin kauniisti ja rauhallisesti eteenpäin soljuvia hypnoottisia kappaleita, joita edesmenneestä Unholystakin tunnettu Veera Muhli hauraan herkästi tulkitsee. Mistään synkistelystä musiikissa ei ole kysymys, vaikka etäisesti useat folk-henkiset melodiat taustalle upotettuine viuluineen ovatkin tenhoavan surumielisiä.