CANDLEMASS
Essential Doom
GMR Music
9 Ottamatta mitenkään kantaa
julkaisun tarpeellisuuteen, on helppo sanoa sisällön olevan täyttä
timanttia. Levy on tungettu täyteen neljältä ensimmäiseltä täyspitkältä
napsittuja klassikoita, vaikka periaatteessa kokoelmalle olisi voinut
ottaa lähes minkä tahansa doom-virren em. levyiltä. Alkuperäiset
studiokiekot omaaville faneille tarjotaan ostotäkynä Witches-nimeä
kantava demoraita vuodelta 2003 sekä reilun puolen tunnin mittainen
Saksan Rock Hard festareilta tallennettu keikka DVD-bonuksena.
Kokonaisuutena kokoelma lunastaa paikkansa hyvin kaikenlaisten
doom-friikkien keskuudessa.
FLESH MADE SIN
Dawn of the Stillborn
Karmageddon
6 Parin omakustanne MCD:n ja
saatujen kehujen jälkeen Karmageddon media luottaa Flesh Made Sinin
siipien kantavuuteen diilin arvoisesti. Orkesteri on varsin helppo
lokeroida retro-thrashin karsinaan, sillä sen verran hyvin kaiuttimista
pauhaava metakka täyttää genren tunnusmerkistön. Niin solistin
äänenkäyttö kuin itse kappaleetkin ovat mukavan aggressiivisia ja mukaan
on älytty ahtaa hippusellinen dynamiikkaa. Tästäkin huolimatta
kappaleet taantuvat turhan usein tasapaksuiksi vauhtimaratoneiksi, kun
joko kappaleet tai koko levy puolet lyhempänä iskisi otsalohkoon astetta
terhakammin.
MANTAS
Zero Tolerance
Demolition Records
6 Venomin kepittäjänä ja ainoana
oikeasti soittotaitoa omaavana henkilönä tutuksi tullut Mantas räyhää
yhä edelleen metallin parissa. Jos Venom tuli tutuksi rokkaavista ja
aggressiivisista ralleistaan, ei Mantas ole ainakaan kevyempään suuntaan
mennyt oman orkesterinsa kanssa.
Nollalinjaa kannattavat kaverit seisovat asenteella sanojensa takana,
sillä musiikki on vallan kelvollisesti jyräävää asennejunttaa
hienoisilla industrial-vaikutteilla maustettuna. Kitaroissa on murakkaa
potkua jota muu rytmisektio tukee tanakasti. Kappaleet rakentuvat varsin
yksinkertaisten ideoiden ja muutamien tarttuvien runttausriffien
varaan, mutta hyvin toteutettuna kappaleet harvemmin kaipaavat enempää
lihaa luidensa ympärille. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu taas kerran
tasapaksu kokonaisuus, sillä yhden kappaleen kuultuaan on periaatteessa
kuullut koko levyn. Tätä vaikutelmaa korostaa entisestään orkesterin
solisti, jonka väkisin ilmoille puristetulta kuulostava ääni on kyllä
musiikkiin sopiva, mutta äänialaltaan herra on yhtä ohut kuin
laihialaisten juustoviipale. Täysin riittävä annos tätä herkkua on puoli
levyä kerrallaan.
MINOTAURI
Minotauri
Black Widow
7 Alan piireissä ja tovin
odotettu Minotaurin debyytti on ehtaa tavaraa ja samalla erittäin
kattava paketti, jonka bonuksina on jo loppuunmyydyt 7” ja 10”
vinyylijulkaisut. Orkesteri kunnioittaa doom metallin perinteitä ja
nojaa niihin vahvasti myös musiikillisesti. Sävellyksiin on saatu
kiehtovaa alkukantaista tunnetta ja voimaa, mikä kumpuaa Minotaurin
yksinkertaisesta ja underground-henkisestä lähestymistavasta doom
metalliin. Vanhempaan materiaaliin verrattuna levyn kappaleet ovat
vahvempia ja etenkin laulupuolella on tapahtunut selkeä parannus. Ei
ehkä niin kaunista, mutta taatusti aitoa.
NIGHTFALL
Lyssa
Black Lotus
6 Edellisestä positiivisesti yllättäneestä I am Jesus
–levystä ei ole kerinnyt kulua kuin reilu vuosi ja kreikkalaisen
metallin pioneerit ovat taas pukkaamassa uutta materiaalia pihalle.
Tällä kertaa muutos edellisen levyyn verrattuna on vain huomattavasti
pienempi kuin mitä kahden aikaisemman julkaisun välillä.
Lokeroituna Nightfall tipahtaa dark metallin genreen, mutta etäisiä
vaikutteita on yhä kuultavista niin alkuaikojen helleenisestä black
metallista kuin myöhemmästä goottisävytteisemmästä materiaalista.
Sotkettuna yhteen tuotosta voisi kuvailla aggressiivisella otteella
soitetuksi tummahkoksi metalliksi, jossa väriä tuovat kiehtovat
melodiat. Keskitempoisia biisejä tukee hyvin napakka rummutus kiitos
Tico-Tico miksauksen. Solisti Efhtimiksen ääni vaihtelee matalasta ja
puhtaasta käheämpään ilmaisuun ja istuu paikoilleen kelvollisesti,
vaikka alkaakin hieman puuduttaa tasapaksuudellaan loppupuolta
lähestyttäessä.
Lyssan suurimpana ongelmana edeltäjäänsä verrattuna on
huomattavasti harvemmassa olevat tarttuvat koukut ja kappalemateriaali,
joka on liian tasaista ja harmaata massaa. Kappaleiden rakenteet
vaikuttavat hieman turhan sekavilta ja itsetarkoituksellisen
kompleksisilta, mikä etäännyttää kuulijaa väkisinkin huolimatta musiikin
vaatimasta palkitsevasta paneutumista. Tällä kertaa kehitys ottaa vain
muutaman askeleen takapakkia.
SCAR SYMMETRY
Symmetric in Design
Metal Blade
9 Scar Symmetryn herrat eivät ole
eilisen teeren poikia, mutta on oikein ihmeteltävä kuinka vajaan vuoden
kasassa ollut orkesteri voi silti saada aikaiseksi näin hienon
debyytin. Useat levyn kappaleista sisältävät vahvasti Soilworkin
hengessä kulkevia melodioita, mutta juuri kun huomio meinaa alkaa
ärsyttämään, siirtyy musiikki sulavan vaivattomasti kokonaan
uudenlaisiin ja yllättäviin teemoihin.
Symmetric in Designilla on: lähes pophenkistä hauraan puhdasta
mieslaulua, rouhean matalaa murinaa, rutkasti maalailevia koskettimia,
äärettömän tyylikkäitä kitarasooloja sekä vaihtelevia joko kepeästi
rullaavia tai raskaammin murjovia kappaleita sekä osuuksia, joista ei
tarttuvuutta puutu. Genren peruselementit on niputettu erinomaisesti
yhteen progressiivisella otteella ja lopputulos sekä laajentaa että
uudistaa hieman ummehtuneeksi käynyttä melodeathia runsaalla kädellä.
Vaikka kaikkea on paljon, ei mitään ole liikaa eikä mikään ole väärässä
paikassa.
Siinä missä levyn alkupuolisko on lähes välittömästi tukkaan tarttuvaa
hittimateriaalia, on levyn loppupuoli vaikeammin omaksuttavissa.
Kärsivällisyys osoittautuu kuitenkin jälleen kerran hyveeksi ja levyn
nerokkuus ja tasavahvuus paljastuu vasta kuunneltaessa levyä alusta
loppuun toistuvasti. Monet tekevät, mutta harvat osaavat.
SPEED/KILL/HATE
Acts of Insanity
Listenable
7 Olipa kerran Dave Linsk niminen
herra, joka soitti kuusikielistä legendaarisessa Overkill orkesterissa.
Herra kun oli luova ja näppärä instrumenttinsa kanssa, syntyi koko
joukko kappaleita jotka eivät syystä tai toisesta pääbändin levytyksille
sopineet. Niinpä Dave otti kitaransa, kutsui kaksi muuta Overkillissa
vähemmän tunnettua bändikaveriaan mukaan ja synnytti Speed/Kill/Hate
nimeä kantavan kokoonpanon, jonka nimen alla materiaalia voitiin
julkaista.
Acts of Insanistyn biisit eivät ole mitään ylijäämämateriaalia,
vaan varsin ilmavia, nopeita ja vahvoja thrash-henkisiä runttauksia.
Mikä tahansa yhdeksästä kappaleesta voisi periaatteessa olla
Overkillinkin esittämä, toki Bobby ”Blitz” Ellsworthin omaperäisen äänen
värittäminä. Nyt solisti Mario Frascan äänenkäyttö on enemmänkin perus
hardcore-vaikutteista kähinä/huutolaulua, mikä sinällään on osuvaa,
muttei kuitenkaan merkillepantavan erikoista. Soitto ja kappaleet
rullaavat mallikkaasti, mikä kertoo herrojen ammattitaidosta niin
soitto- kuin sävellys ja sovituspuolellakin. Laulajan lisäksi muut
instrumentit hoitavat tonttinsa varmasti, mutta mielenkiinnottomasti
lukuun ottamatta varsin lyhyen maukkaita kitarasooloja.
Periaatteessa kaikki palaset pitäisi olla kohdallaan ja kyllähän levyn
tahdissa jalka alkaa hieman väkisinkin naputtamaan lattiaa. Kappaleiden
välillä on vain turhan vaikeaa havaita suuria eroavaisuuksia, varsinkin
kun arvostelukappaleessa levyn yhdeksän kappaletta on jaettu 91 raitaan.
Linskin sävellyskaava on pätevä, mutta kaipaa kipeästi mukaan suurempaa
satunnaismuuttujajoukkoa. Sen pituinen se.
TORTURE WHEEL
Crushed Under…
Firedoom
7 Yksijäseninen Torture Wheel ei
ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan, vaan luottaa funeral doom
genren perusasioihin. Ja mikäs on E.M. Hearstin säveltäessä, kun neljä
levyn neljä kappaletta rullaa hitaan varmasti eteenpäin omalla
painollaan murskaten nimensä mukaisesti heikommat alleen. ¾ levystä on
napattu vuonna 2003 julkaistulta splitiltä ja kaveriksi on laitettu
ennen julkaisematon kipale.
Torturen Wheelin musiikki rakentuu massiivisen raskaasta ääniseinästä,
vaikka tempo ei aivan sieltä hitaimmasta päästä genreä olekaan.
Erinäisten efektien läpi ajettu ”laulu” on upotettu ovelasti osaksi
muiden instrumenttien sekaan ja aikaiseksi saatu murjova muuri on
pelottavan tehokas. Lähes alati soivat minimalistisen hypnoottiset
kosketinkuviot koittavat keventää tunnelmaa puhkoen reikiä
murinavyörytykseen, mutta onnistuvat oivasti kaikessa
vastakohtaisuudessaan vain synkentämään tunnelmaa entisestään.
Yksittäiset audioentiteetit hitsautuvat saumattomasti toisiinsa eikä
tämän kaltaisessa musiikissa yleensä olekaan tilausta yksilöille, vaan
niiden muodostamalle kokonaisuudelle.
Ensimmäisten kuuntelukertojen lievä tylsyys muuttuu toistuvien toistojen
kautta mielen mustaavaksi kokemukseksi ja imaisee vastustamattomasti
mukaansa. Selvää kuitenkin on, että samoilla metodeilla ja tehokeinoilla
ei tulevaisuudessa voi julkaista samalle tasolle pääsevää äänitettä.
VARATHRON
Crowsreign
Black Lotus
8 Kuusi vuotta edellisen
täyspitkän jälkeen Varathron palaa pitämään yllä kreikkalaisen black
metallin perinteitä. 90-luvun alkupuolella bändin musiikki erottui
mystisen eksoottisella tunnelmallaan muista pääasiassa pohjoismaista
ponnistavien genreveljien pakkasenpuremasta mustasta metallista.
Samainen kiehtova okkulttistinen tunnelma on yhä tallella, kiitos
vangitsevien kitara- ja kosketinmelodioiden yhdistettynä Stefan
Necroabyssiouksen jostain tuonpuoleisesta kaikuvaan onttoon örinään.
Ensimmäinen kuuntelukierros ei kumma kyllä säväyttänyt, mutta muutama
lisäkerta imaisi mukaansa synkkiin syvyyksiin.
WYKKED WYTCH
Nefret
Demolition Records
5 Kolmisen vuotta sitten
Suomessakin piipahtanut Wykked Wytch ei lavalla vakuuttanut, mutta
onneksi tilanne on hieman parempi kolmannella täyspitkällä. Black/dark
metallin parissa operoiva orkesteri yrittää kunnianhimoisesti luoda
avantgardistista metallia siinä jopa osittain onnistuen. Suoran
tykityksen lisäksi orkesteri tarjoilee melodisempia ja rauhallisempia
osuuksia, joita molempia tukee vaihtelevasti naissolisti Ipekin Dani
Filthmäinen kärinä väritettynä puhe- sekä kuiskailuosuuksilla. Kappaleet
kulkevat kyllä kelvollisesti, mutta kovin kylmäksi väärällä tavalla
tämä olon silti jättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti