tiistai 22. helmikuuta 2011

Pentagram "Last Rites" (Metal Blade) 13.4.2011

CD ja LP

1. Treat Me Right 2:32
2. Call the Man 3:49
3. Into the Ground 4:21
4. 8 5:01
5. Everything's Turning to Night 3:18
6. Windmills and Chimes 4:32
7. American Dream 4:32
8. Walk in the Blue Light 4:59
9. Horseman 3:38
10. Death in 1st Person 4:01
11. Nothing Left 3:36

Total playing time: 44:19


Edellisestä "Show 'em How" -studiokiekosta onkin ehtinyt vierähtää jo kelpo tovi, vaikka ei Pentagram koskaan kaikista aktiivisin yhtye levytysrintamalla olekaan ollut. Erinäisiä kokoelmia sen sijaan on lykätty markkinoille niin ettei laskussa tahdo pysyä ja levy-yhtiötkin ovat vaihtuneet taajaan. Uusi koti on nyt löytynyt ehkä hieman yllättäenkin Metal Bladelta ja doom friikkien sekä narkkien odotukset palkitaan huhtikuun puolivälissä. Suurin ilouutinen monelle lienee Victor Griffinin paluu kitaran varteen, onhan herra ihme kyllä yhä elävän vokalistilegendan Bobby Lieblingin kanssa luonut ne kaikista klassisimmat Pentagram veisut.

Vaan kylläpä doom veteraanien uutukainen onkin korville miellyttävää kuunneltavaa. Soundit kuulostavat samaan aikaan sekä ajattomilta, leppoisilta että lämpimiltä, mutta myös helkutin jyhkeiltä etenkin mitä rytmiryhmään tulee. Myös muhkea kitarasoundi on melkoista mannaa eikä kokonaisäänimaailmaa ole onneksi lähdetty lyttämään, vaan ilmavuutta ääripäiden välillä löytyy oikein mukavasti. Herra Lieblingin tunnistettava ja kuulas ääni on edelleen täysin kunnossa, vaikka luulisi rankahkon eletyn elämän jättäneen siihen jälkensä. Kappalemateriaalista ei vikaa tahdo löytyä sitten millään ja levyltä on jo nyt helppo nostaa useampikin kappale kaikkien muiden Pentagram-klassikoiden joukkoon. Ytimekkäästi nimetty "8" nousee heti ensikuunteluilla muita päätä korkeammalle surumielisen tunnelmansa ja upean melodiansa ansiosta tinkimättä kuitenkaan missään vaiheessa raskaasta lanauksesta. Viisun soidessa kylmät väreet ovat joka kerta taattu paukkuu ulkona kipakat pakkaset tai ei.

"Last Rites" on kauttaaltaan raskas, monipuolinen ja ilahduttavan vanhankantainen levytys, joka juuri siksi kuulostaa niin tuoreelta ja ajankohtaiselta kuin vain voi. Näin sitä perinteistä heavy/doom metalia soitetaan nuoret! Toivottavasti Nomen est omen -fraasi ei päde albumin kohdalla, sillä sen verran elinvoimaiselta bändi yhä edelleen vaikuttaa vielä 40 vuotta perustamisensa jälkeenkin.

Pentagram keikalla Helsingissä 24.4. ja paikkana Korjaamo. Liput taitavat olla tosin myyty jo lippuun, joten pahoittelut niille jotka eivät liparetta tajunneet ajoissa lunastaa.

EDIT:  Bobby Lieblingin omasta webbikaupasta löytyy joka fanipojalle ja tytölle taatusti mielenkiintoisia Pentagram tuotteita.

EDIT pt 2: Esimakua "Treat Me Right" kappaleesta Metal Bladen sivuilla

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Amon Amarth "Surtur Rising" (Metal Blade) 30.3.2011

CD, limited edition CD+DVD, 2LP ja deluxe edition CD+DVD

01. War Of The Gods
02. Töck's Taunt - Loke's Treachery Part II
03. Destroyer Of The Universe
04. Slaves Of Fear
05. Live Without Regrets
06. The Last Stand of Frej
07. For Victory Or Death
08. Wrath Of The Norsemen
09. A Beast Am I
10. Doom Over Dead Man

Total playing time: 48:40


www.amonamarth.com
www.myspace.com/amonamarth
www.twitter.com/amonamarthband
www.youtube.com/amonamarthofficial
www.facebook.com/AmonAmarthBand

Amon Amarthin nimi tuli tutuksi jo hyllyynkin jostain syystä päätyneellä "Once Sent from the Golden Hall" (1998) -debyytillä, mutta suurempaa vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt. Sama linja jatkui myös neljällä seuraajalla, mutta kasvaneesta tunnettavuudesta ja kehuista huolimatta viisari ei vain tahtonut värähtää. Jotain hienoa yhtyeelle kuitenkin tapahtui vuonna 2006 julkaistulla "With Oden on Our Side", sillä se pisti veren virtaamaan myös genitaalialueella siihen malliin, että punainen vinyyli oli hyllyyn saatava. Yhtyeen leppoisaa karvaturpavokalistia Johan Heggia tuli myöt tuolloin jututettua Inferno #41:een. Vaan eipä pettänyt paria vuotta myöhemmin julkaistu "Twilight of the Thunder God" -kiekkokaan, mutta mikä parasta: ei kahta ilman kolmatta. Maaliskuun lopussa julkaistava "Surtur Rising" on edellä mainitun kolmikon paras ja vahvin kokonaisuus.

On suhteellisen käsittämätöntä miten näillä svedupettereillä voi yhä edelleen riittää näin paljon helvetin hyviä melodioita ja riffejä koko albumin verran, sovitustaitoa ja tyylitajua kun ei enää ole tarvinnut ihmetellä aikoihin. "Surtur Rising" on edeltäjiinsä verrattuna astetta ärhäkämpi ja vauhdikkaampi tapaus ja Johanin jo aiemminkin erittäin miehekäs ääni on entistä vakuuttavampi. Hienointa kuitenkin on, että herran ulosantiin on myös hiipynyt korvia erityisesti miellyttäviä lisäsävyjä ja vivahteita, jotka kruunaavat tyylikkään ja monipuolisuuden kokonaisuuden bändin parhaimmaksi.

Jos ette minua usko, niin kuunnelkaa vaikka hieno ja kipakka "Slaves of Fear" tai katsokaa "War of the Gods" -video alta. Surturin nousun myötä nousee myös aina omanlaiseltaan kuulostanut Amon Amarth uudelle korkeammalle tasolle. Heja Sverige!




"Surtur Rising" julkaistaan tavallisena CD:nä, yli neljä tuntia "Bloodshed Over Bochum" materiaalia bonus DVD:llä sisältävänä CD painoksena, tuplavinyylinä (bonuksena Acceptin "Balls to the Wall" laina) sekä massiivisena deluxe edition pakettina, jossa mukana mm. 5,5" korkea Surtur action-figuuri ja CD:llä Accept coverin lisäksi versio Kissin "War Machinesta".

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

torstai 3. helmikuuta 2011

Blood Ceremony "Living with the Ancients" (Rise Above) 9.3.2011

CD ja LP

1. The Great God Pan 7:29
2. Coven Tree 4:46
3. The Hermit 2:34
4. My Demon Brother 4:47
5. Morning of the Magicians 6:56
6. Oliver Haddo 8:11
7. Night of Augury 6:02
8. The Witch's Dance 0:40
9. Daughter of the Sun 10:11

Total playing time: 51:36

Facebook
MySpace


Blood Ceremonyn vuonna 2008 ilmestynyt nimetön debyytti ihastutti jo pelkällä kansikuvallaan, mutta onneksi ihastus laajeni välittömästi myös sen musiikilliseen sisältöön. En ollut kiintymykseni suhteen ainut, mm. Imperiumiin arvion rustannut Antti Klemi täräytti 9/10 ja Noisessa Jukka Jääskeläinen antoi kritiikkiä 4/5 -arvosanan edestä.

Toisin kuin levy-yhtiöiden saatekirjeissä yleensä,  Rise Aboven sanaseppo ei sorru ylenpalttisiin sanallisiin ylilyönteihin kuvaillessaan musiikkia, vaan tiivistää hyvin niin yhtyeen musiikin kuin historian kahdella paikkaansapitävällä lauseella:
"BLOOD CEREMONY, an infernal marriage of Sabbath riffing and the manic piping of Jethro Tull, play a distinctive style of flute-tinged witch rock. After a mind-numbing study of hundreds of trashy witchcraft films, the group began to pour their energies into crafting songs, transforming their fascination for horror into a profane musical vision."
Myös "Living with the Ancients" antaa osviittaa kansitaiteellaan sisällöstä tai ainakin vihjeen muutoksesta. Niin levyn soundit kuin tunnelmaakaan eivät ole läheskään yhtä utuisia kuin debyytillä, vaan kokonaisuus tuntuu selkeästi harkitummalta, modernimmalta sekä raskaammalta. Uudistunut ilme vaatii hieman totuttelua, mutta jo parin kuuntelukerran jälkeen on selvää että tuttu pohjavire kappaleista kuitenkin löytyy. Niin huilu kuin urutkin soivat mukavaäänisen vokalistin Alia O'Brienin käsittelyssä yhä tutulla tavalla luoden mystistä ilmapiiriä, vaikka niiden käyttö onkin aiempaa tyylitellympää ja huilun osalta myös vähäisempää.

Ei albumi silti helpolla avaudu, mutta vahvistaapa silti kliseen musiikillisesti kasvamisesta ja kehittymisestä. Kaikkia syvälle genreen sukeltaneita hippeilystä parikin askeletta vieraantunut ja tuoreemmaksi muuttunut ote ei ehkä täysin vakuuta, mutta onhan esimerkiksi levyn 10+ minuuttia kestävä ja maaniseksikin kasvava "Daughter Of The Sun" -päätösraita hienoa kuultavaa. Haikailut saavat jäädä, sillä aika entinen ei koskaan enää palaa...

On todella harmi, että sekä Blood Ceremonyn että Ghostin pääsiäiseksi ilmoitetut lämmittelypestit legendaariselle Pentagramille peruuntuivat, mutta toivon mukaan jokin järjestävä taho ymmärtää tahi pystyy BC:nkin Suomen maankamaralle tuomaan harjoittamaan omaa noitasapattiaan.

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Sons of Aeon on ikuisuuskysymysten äärellä

Suomen metallipääkaupungin titteli siirtyi jo vuosia sitten Oulusta Jyväskylään. Tuosta Keski-Suomen helmestä pukkaa bändiä tuon tuosta, viimeisimpänä kipakka mutta melankolisen haikailunkin taitava Sons of Aeon.

Lue haastattelu Infernon nettisivuilta

perjantai 28. tammikuuta 2011

Inferno #83/2011

Oceano
Contagion
Earache

3 Tämä kait nyt on sitä suosittua nuorisometallimusiikkia etenkin rapakon tuolla puolen, jossa toinen toistaan ärjympiä ja teknisempiä yrittäjiä piisaa ja levittäytyä aina vanhan mantereen puolellekin. Earachen trendikkääseen kelkkaan hypänneen Oceanon keväällä 2009 ilmestynyt Depths-debyytti ei ollut tylsimmästä päästä ollenkaan, sen verran moni-ilmeisestä joskin tiukasti genrerajojen sisällä pysyttelevästä materiaalista oli kysymys.

Contagion on laadullisesti pieni joskin silti selvä pudotus yhtyeen uralla. Orkesteri kuulostaa edelleen eri tymäkältä ja vokalistin asiallisen möreästä ulosannista löytyy muutama eri sävy, mutta itse kappaleet jäävät turhan yksiulotteisiksi ja puuduttaviksi. Rytmi ja tempokikkailun varaan rakentuvia kappaleita jaksaa kuunnella suhteellisen sujuvasti levyn puolivälin tienoille saakka, jossa vedenjakajana toimiikin yksinkertaisten tyylikäs ja pikkunätein melodioin varustettu Exist in Confinement -instrumentaali.

Tolkku se on talkkunan syönnissäkin ja ähky levyn kanssa iskee väkisinkin päälle, vaikka kokonaiskestoa onkin klassisessa mielessä optimaalinen LP-mitta. Bändin ja biisien puolustukseksi on tosin sanottava, että aika se ja sama kuunteleeko levystä alku- vaiko loppupuolen. Merkittävää laatu- ja tyylieroa puoliskojen välillä ei ole.

Sircuscus
Brutal Ethnology EP
Omakustanne

2,5 Sircuscusin musiikilliseen agendaan kuuluu olla äkkiväärä, arvaamaton ja rajoja rikkova, mutta kovinkaan kummoisia motiiveita tai oivalluksia agendansa toteuttamiseksi se ei kuitenkaan pysty tarjoamaan. Huittislaisen trion raskaahkolla kädellä soitetussa mutkarockissa toivoisi nimittäin olevan paljon enemmän uskallusta ja toisaalta myös monipuolisuutta sekä genreflirttailua, jotta lopputulos olisi oikeasti kiehtovaa.

Brutal Technologyllä yhtye kuulostaa kaikin puolin raakileelta aina vokalistin härmäläistä aksenttia myöten, vaikka 10 kappaleen kokonaisuus naseva onkin. Keskimäärin pariminuuttisten veisujen aikana keskittymiskyky ei ehdi herpaantua, mutta syitä kestävään ja pidempiaikaiseen kulutukseen Sircuscus ei pysty ainakaan vielä tarjoamaan.

Transcending Bizarre?
The Misanthrope's Fable
Dissonart

3,5 John Lennon on tokaissut ”Avantgarde on ranskaa ja tarkoittaa paskaa.”, mutta Transcending Bizarren? kohdalla tämä ei pidä paikkaansa, onhan bändi kotoisin Kreikasta. Ja jos musiikistaan ei nyt niin kamalan kokeilevia tai rajoja rikkovia elementtejä 2010-luvun mittapuulla mitattuna löydykään, ei yhtye nyt sinfonisen ja tummemman äärimetallin kuluneimmilla urillakaan käyskentele.

Vallan tyylikkäästi yhtye on osannut säveltää ja ennen kaikkea sovittaa kappaleensa, josta löytyy mm. erittäin riskisti kosketinosuuksia, mahtipontisuutta, soundtrack-henkisyyttä, kuoroja sekä erilaisia sampleri-kikkailuja. Lopputulos ei ihme kyllä missään vaiheessa kuulosta kornilta tai liian siirappiselta, vaan lähinnä musiikillisesti lähellä parastaan olevan Cradle of Filthin yhtymässä hyvin mallinnetun Devil Dollin kieroutuneeseen tunnelmaan, joihin osasyynä on myös laulaja Kotzakin tapa käyttää ääntään eri tavoin.

Niin hyvin kuin The Misanthrope's Fable soljuukin alusta loppuun myös yksilöinä, jotain vieläkin astetta tai paria räväkämpää ja iskevämpää irtiottoa siltä kuitenkin jää kaipaamaan. Kysymysmerkki yhtyeen nimen perässä kuvaakin hyvin musiikin lisäksi myös mystisen parannustekijän puutetta.

torstai 27. tammikuuta 2011

Witheria "Vanishing Order" (Violent Journey) 2.3.2011

1. A.T.D.B.T.S. 3:22
2. Obscene Desecrator 3:26
3. The Abyss Within 5:35
4. The Final Hour 4:54
5. The Nameless Beast 5:25
6. Perished In Torment 3:39
7. Bringer Of Chaos 4:42
8. Fire In Black 5:48
9. Timeless 8:39

Total playing time: 45:30

www.witheria.com
www.facebook.com/witheria
www.myspace.com/witheria



Kotimainen Witheria on vaihtanut levy-yhtiöitä jokaisella kolmella julkaisullaan, mutta nykymaailman meininki on karua ja pienten on pakko yrittää. Reilun neljän vuoden takaisesta "Infernal Maze" -debyytistä sanailin Inferno #40/2006:een arvosanalla 3/5 mm. näin:
"Vaikka Witherian musiikin muodostamat partikkelit ovatkin järeitä, oikeanmallisia ja omanlaisiaan, taantuu kokonaisuus väkisinkin hieman tasapaksuksi. Tarttuvuuden kasvattaminen sovituksia ja kestoja hienosäätämällä ja viilaamalla auttaisi paloja loksahtamaan entistä paremmin paikoilleen. Tarvittava taito ja työkalut kun herroilla jo näpeissään on."
Tiedä sitten ovatko palikat loksahdelleet oikeille paikoilleen jo harmillisesti korvien ohi menneellä kakkoskiekolla "Painful Escape" (2009), mutta tällä tulevalla lätyllä ne ainakin alkavat olla juuri siellä missä pitääkin. Mikään ei kuitenkaan ole oikeastaan muuttinut: kansitaide on edelleen vanhaa liittoa ja kaikessa rumuudessaan osuva ja varsin tyylikäs, kappaleet ovat yhä edelleen pitähköjä, musiikissa on edelleen mutkaa ja kiharaa niin riffeissä kuin rakenteissakin ja yleismeininki ärhäkkää thrashia aina välillä death metalin suuntaan vähän kallistuen. Mutta ne pienet erot.

Tuberculosis nimeä tottelevaa vokalistia ei keuhkoihin iskevä bakteerisairaus todellakaan vaivaa, sillä sen verran riskiä, miehekästä ja vaihtelevaa ääntely on aina murinasta, ärhäkkään rähinään ja korkeisiin viiltäviin "kiekauksiin". Yhtyeen pyörä ei uraauurtavia latuja aukaise, mutta pyöriipä vaan tutuilla teillä oikein hyvin ja sehän riittää. Tarttuvaa haastavuutta löytyy läpi koko levyn ja meininki kulminoituu osuvasti jo edellisiltä kiekoilta tutulla tavalla eli massiiviseen ja useita hyvinkin erilaisia osioita sisältävään lähes 9 minuuttia kestävään päätösraitaan. Maistuu siis makialle, vaikka korvakarvat lepattavatkin!

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Sons of Aeon "Promo 2010"

1. Weakness 6:41
2. Seeds of Destruction 3:25
3. Burden 5:30

Total playing time: 15:36

www.sonsofaeon.net






At the Gates. Heti ensitahdeista on selvää, että jyväskyläläisen Sons of Aeonin pojat ovat tätä mainiota ruotsalaisen melodisen death metalin esi-isäksikin tituleerattua orkesteria kuunnelleet kerran ja toisenkin. Vaan kun soittajilta löytyy paljon kokemusta, vahvaa tyylitajua ja rutkasi hyviä ideoita, muuttuu lopputulos tylsästä apinoinnista hienosti toteutetuksi oman näköiseksi kunnianosoituksesi mestarille.

Sons of Aeonin kokoonpanon yhteyteen olisi helppo liittää sana super, löytyyhän orkesterista pari Ghost Brigade -jantteria kielisoitinten varresta ja rumpali Plutonium Orangesta joka on ex-liitteellä varustettuna tuttu mies myös Swallow the Sunin rumpupallilta. Vokalistin orkesteritaustasta löytyy viimeisimpinä aktiviteetteina Dark Days Ahead sekä Code for Silence ja toisen kitaristin yhteydessä on mainitsemisen arvoista mm. pesti Endstandissä.

Yhtyeen vahvuus piilee tymäkässä menossa, tarttuvissa muttei helposti kuluvissa melodioissa sekä tyylikkäissä sovituksissa, joiden ansiosta erittäin monipuolinen ulosanti on saumatonta ja paikoin yllättävääkin. Pitkähköt yli viisi minuuttia kellottavat veisutkaan eivät tunnu tuottavan bändille vaikeuksia, sen verran hyvin ne kantavat koko kestonsa ajan parhaimpana esimerkkinä kaksikosta päätöskappale "Burden". Vaan hyvin toimii myös ytimekkäämpi, suoraviivaisempi ja kipakampi pieksentä a'la "Seeds of Destruction".

Kolmen kappaleen promo on naseva paketti tätä herkkua, joka etenkin kahden soittoniekan taustan tuntien on mielenkiintoinen ja komea sekoitus vauhdikasta NWOSDM:ää ja Ghost Brigaden vahvaa melankolista ja energistä tunnelmointia mahtavan "Isolation Songs" (2009) -albumin malliin.

Arvosana: MMMM+

Kolmen biisin promo saatavilla yhtyeen omilta sivuilta ilman erillistä korvausta. Lataa nyt, et tule katumaan.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Solitairea pikkumustassa

Euralaisella Solitairella on aina ollut hätä, vaikka neljä täyspitkää onkin julkaistu kahden vuoden välein. Vuonna 2010 ei kuitenkaan saatu uutta albumia, ainoastaan joulukuussa julkaistu kahden biisin seiskatuumainen.

Lue haastattelu Infernon nettisivuilta

tiistai 18. tammikuuta 2011

Burzum "Fallen" (Byelobog) 9.3.2011

digipak CD, clear vinyl LP (ltd to 3000) ja LP

I. Fra Verdenstreet (From The World Tree) 1:03
II. Jeg faller (I Am Falling) 7:50
III. Valen (Fallen) 9:21
IV. Vanvidd (Madness) 7:06
V. Enhver til Sitt (Each Man To His Own, meaning "Each Man Gets What He Deserves") 6:16
VI. Budstikken (The Message) 10:10
VII. Til Hel og tilbake igjen (To Hel And Back Again) 5:57

Total playing time: 47:43

www.burzum.org

Jos vuosi sitten julkaistu Burzumin "paluulevy" "Belus" tuli monille melko puskista, voi sanoa sen vain vuotta myöhemmin ilmestyvän seuraajan "Fallenin" tulevan kaikille täysin pystymetsästä. Infernon toimittajien vuoden 2010 parhaimmaksi ulkomaiseksi levyksikin valittu "Belus" ei varmasti pettynyt pahasti kenenkään odotuksia, vaan oli juuri vähintäänkin niin vahva kokonaisuus ja erittäin oiva "Filosofemin" seuraaja kuin monet uskalsivat toivoa.

Jo pelkkä romanttishenkinen kansi ja vanhan logon hylkääminen antavat osviittaa siitä, ettei Varg Vikernes ole jäänyt täysin toistamaan vanhaa hyvin toimivaa kaavaa. Herran itsensä sanoin:
"Musically "Fallen" is like a cross between "Belus" and something new, inspired more by the début album and "Det Som Engang Var" than by "Hvis Lyset Tar Oss" or "Filosofem". The sound is more dynamic – we mastered the album as if it was classical music – and I was more experimental than I was on "Belus" in all respects. Lyricwise it is similar to the début album, in the way that it is more personal and focuses on existential issues, but the mythological untertone known from "Belus" is still there. I have also included some ambient tracks – a short introduction and a longer conclusion."
Aiempien levyjen tuttu sirisevä "lo-fi" tuotanto ja toistoon perustuva yksinkertainen riffittely ja sen onnistuneesti luoma hypnoottinen tunnelma on tuttua tavaramerkinomaista Burzumia. Musiikin herra Vikernes itse kiteyttää lauselmassaan osuvasti. Levyltä löytyy selkeästi niin "Belusia" kuin kahta ensimmäistä levyäkin sekä myös uudempaa/kokeellisempaa lähestymistapaa, mutta yhtä kaikki lopputulos on silkkaa Burzumia.

Suurin yllätys monelle voi kuitenkin olla entistä pohdiskelevampi ja seesteisempi tunnelma, voisipa joku käyttää jopa adjektiivia lämminhenkinen siinä mitassa kuin se nyt Burzumin kohdalla ylipäätään on mahdollista. Osa syynä tähän on aavistuksen verran lisääntynyt melodisuus sekä useammassakin kappaleessa käytetyt hauraat ja puhtaat lauluosuudet, jotka kuitenkin istuvat täysin luontevasti kokonaisuuteen aivan kuten niitä olisi käytetty alusta alkaen. Tiukimpia puritaaneja nämä pienet mutta merkitsevät muutokset saattavat kummastuttaa kovinkin paljon, mutta levy todellakin myös kuulostaa aiempaa henkilökohtaisemmalta ilman teksteihin perehtymistäkin.

Vaikka albumin harteille ei olekaan ladattu yhtä kovia odotuksia kuin sen edeltäjälle, ei "Fallen" petä missään nimessä vaikka se tullaankin todennäköisesti yllätys ja jännitysmomentin puuttuessa ottamaan vastaan "vain" vahvana lisänä Burzumin julkaisujatkumossa. Yksilöitä sen viidestä varsinaisesta kappaleesta ei esille juurikaan pomppaa, mutta kokonaisuus on kuitenkin vahva eikä heikkoa lenkkiä löydy. "Fallen" onnistuu osoittamaan selvästi, että herra Vikernesillä on edelleenkin paljon uniikkia annettavaa koko BM-genrelle.

Burzumin virallisilta kotisivuilta löytyy muuten mielenkiintoista taustatietoa "Fallen" albumista mm. sen äänityksessä käytetyistä instrumenteista ja laitteistoista.

Osta Levyliigasta, Levykauppa Äxästä, Swamp Musicista, Keltaisesta jäänsärkijästä tai mistä tahansa hyvin varustellusta levykaupasta.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Crystalic "Persistence" (omakustanne) 2010

1. Sub-Creatures 05:02
2. Throne of Sin 05:03
3. Wall of Sanity 04:20
4. Vanishing Act 03:03
5. Voiceless Army 04:50
6. Eulogy 02:26
7. Blastbeat of My Heart 06:08
8. The Flame (CD bonus track)
9. New Time 04:53
10. Lord of the Mourn 04:57
11. Too Dark to See 08:53

Total playing time: 53:58

http://www.crystalic.net/
http://mikseri.net/crystalic
http://www.myspace.com/crystalicband

Suotakoon tamperelaiselle Crystalicille "kunnia" blogini ensimmäisestä poikkeuksesta, sillä yhtyeen kakkosalbumi on omakustanne joka ei ole edustamani yhtiön jakelussa toisin kun kaikki aiemmat esittelemäni bändit ja levyt. Avatkoon tämä kirjoitus myös takaportin tulevaisuutta silmälläpitäen: saatan jatkossa satunnaisesti kirjoittaa lisää vastaavista tapauksista, jos ne vain ylittävät oman kiinnostuskynnykseni tarpeeksi reilusti. Etusijalla tulevat aina olemaan ne oman tien kulkijat ja puurtajat, joille kaikenlainen näkyvyys on ansaittua bonusta.

Saman tien pitänee myös lanseerata näitä erikoistapauksia varten jonkin sortin arvosteluasteikko lyömällä lopullinen selkeä niitti tekstille sekä antamaan TLDR-sukupolvellekkin mahdollisuus ymmärtää mistä on kysymys. Asteikko olkoon välillä M-MMMMM eli numeraalisesti 1-5 plussa tarpeen tullen päälle lyöden:

M = Megaton
MM = Megatiivinen
MMM = MiniMega
MMMM = Megamainen
MMMMM = Megalomaaninen

Crystalicin "pitäkää tunkkinne" -asennetta on pakko kunnioittaa. Kun kehuja keränneen "Watch Us Detoriate" (2007) -debyytin seuraajalle ei järkevää julkaisijaa parissa vuodessa löytynyt, laittoi yhtye kiekon ilmaiseksi jakoon viime syksynä omilla kotisivuillaan (jossa levy on yhä saatavilla). Tempaus oli kannattava, sillä vastaanotto oli varsin muikeaa ja vaatimukset CD-painoksesta pakottivat bändin tekemään sellaisen ja vieläpä bonusbiisillä varustettuna. Levyä onkin rahalla myyty sen verran tässä monessa yhteydessä kuolleeksikin julistetussa formaatissa, että painatuskustannukset yhtye onkin tainnut jo saada takaisin.

Vaikka maailma onkin tyly ja epäoikeudenmukainen paikka, ei sen saa antaa lannistaa. Jos lauloi Irwin elämisestä vaikka vaan piruuttaan, sopii sama asenne myös äänilevyjen julkaisemiseen. Periksi ei anneta perkele!

Debyyttiin verrattuna yhtyeen musiikki on jalostunut entisestään ja saanut enemmän omaa ja monipuolisempaa ilmettä. Vaikka aiemminkin hienosti toteutettu Death-fanitus on yhä edelleen kuultavissa, voidaan nykyään puhua pikemmin vaikutteista kuin suorasta kunnianosoituksesta. Osatekijänä tähän on epäilemättä myös tunnistettavan ja uniikin takakireän äänen omaavan ja debyytillä laulaneen Jarno "Frank" Moberg vaihtuminen Heinosen Lasseksi, jonka keuhkoista lähteekin varsin monipuolista ja tyylikkäästi musiikkin sopivaa ja sitä laaja-alaisemmaksi kasvattavaa ääntelyä.

Crystalicin suurin vahvuus ja salaisuus on sen erittäin tyylitajuiset ja idearikkaat sävellykset. Yhtyeen tekninen osaaminen ja soitannollinen ulosanti on sulassa sovussa hyvistä ja tarttuvista runsaasti kuuntelua kestävistä melodioista rakennetuissa kappaleissa, joissa on runsaasti niin sisäistä kuin välistäkin vaihtelua. Biisit osaavat olla rajuja, helliä tai sekä että. Termittämällä "Persistence" on teknistä/progressiviista melodista death metalia, mutta Crystalicin tapauksessa nämäkin termit tuntuvat liian rajoittuneilta.

Antakaa hyvät ihmiset suomalaiselle laatutyölle mahdollisuus ja ladatkaa kiekko vaikka ensiksi yhtyeen kotisivuilta ja kun olette vakuuttuneet sen hyvyydestä, sijoittakaa roposenne fyysiseen julkaisuun. Hyvän musiikin kuunteleminen kun kannattaa aina.

Arvosana: MMMM

Osta CD suoraan bändiltä tai Levykauppa Äxästä