Alcoholator
Escape from Reality
High Roller
2,5
Katoavan hetken verran todellisuuspakoahan viinanjuonti useimmiten tapaa olla, vaikka aina synkeän huomisen seuratessa karu arki iskee yleensä päälle kahta kauheammin. Kanadalaisella Alcoholatorilla on kakkoskiekollaan tarve perustella olevansa ihan oikea ja tiukka thrash-retkue eikä kuulemma mitään Tankardin tapaista pilerässiä, mutta kolmikon taiteilijanimet Oli Whiskey, Matt Butcher ja Phil Macht kertovat nekin silti omaa selvää kieltään bändin asenteesta musiikillisista vaikuttajista puhumattakaan.
Ja kyllähän bändin biisit yleisesti ottaen ihan nasevasti ja rivakasti rullaavatkin. Lyhyesti ja pikaisesti tarkasteltuna ulkokuori onkin oikeanlainen, mutta sen alta ei kuitenkaan tahdo löytyä oikein yhtään mitään. Sisällön heppoisuus tai pahimmillaan sen puute ei pahemmin vielä häiritse klassista vinyylimittaa noudattavan kiekon alkupuoliskolla, jossa kappaleet pysyttelevät ytimekkäinä ja keskimäärin reilusti alle neljän minuutin mittaisina. Loppua kohti edetessä mitta taas alkaa tulla kirjaimellisestikin täyteen, kun minuutteja kertyy veisuille vähintäänkin se neljä ja pahimmillaan viisi.
Escape from Reality muistuttaakin enemmän tympeää laskuhumalaa kuin riemukasta nousukänniä. Josko seuraavalla levyllä meininki kääntyisi uuteen nousuun.
Famine Year
Lopun alkua 7”
Make a Difference, Build a Pipe Bomb/If Society
4,5
Helsinkiläisellä Famine Yearilla tuntuu olevan käytössään melkoisen ihmeellinen runsaudensarvi, josta se ammentaa julkaisu julkaisulta kovatasoista kamaa. Eikä koollakaan tunnu olevan mitään väliä, sillä vuonna 2013 ilmestynyt Ja kaiken kruunaa kuolema -täyspitkä oli alusta loppuun saakka ihan yhtä timanttia kuin vuotta aiemmin ilmestynyt Tervetuloa tilastoihin seiskakin. Lopun alkua 7” ei sekään tee poikkeusta, sillä kaikki sen yhdeksän kappaletta aiheuttavat taattua aggressioden purkautumista yhdessä tahdottomien pakkoliikkeiden kanssa.
Periaatteessa bändin biisien kaava on edelleen täysin sama kuin aiemminkin eli sanoituksia myöten helvetillisen nasevaa ja intensiivistä d-beatia hyödyntävää hardcorea, jossa on myös vahva metallinen ote. Tällä pienjulkaisulla painopiste on kuitenkin siirtynyt poispäin tiukimmasta ja osin grindcorea lähestyneestä rypistyksestä enemmän kohti punkkia. Lopputuloksena jo ennestäänkin ytimekkäät kappaleet tuntuvat groovaavan ja hengittävän aiempaa paremmin ilman että ne antaisivat armoa yhtään enempää.
Myös säästeliäästi käytetyt, mutta sitäkin tehokkaammin päähän iskeytävät melodiat pääsevät aiempaa selkeämmin esille. Tästä parhaimpana esimerkkinä on pienjulkaisun päättävä 2,5 minuutin mittainen eeppos Ristilläroikkuja, joka kaikessa kylmäävässä lohduttomuudessaan on edeltävältä EP:ltä löytyvän Huominen-kappaleen veroinen hitti.
Famine Yearin kuuntelu nostattaa odotuksia entistäkin korkeammalle tasolle yhteiskuntarakenteiden romahtamista ja maailmanloppua kohtaan.
Mirror Queen
Scaffolds of the Sky
Tee Pee
2,5
Kreisorista Mirror Queeniksi muodonmuutoksen läpikäyneet nykiläiset sekä näyttävät että kuulostavat ja todennäköisesti myös haisevat ja maistuvat 70-luvulle. Käytännössä tämä tarkoittaa kevyen progesti polveilevaa tuon aikakauden huuruisempaa heavy rokkia, josta kuitenkaan ei selkeitä vaikuttajia pomppaa esille vaikka saate tunnettuja tekijöitä kovasti nimeääkin.
Tyylilaji ja soundi kokeneella bändillä ovatkin lähes just eikä melkein kohdallaan, mutta itse musiikki tuppaa jäämään kauttaaltaan vähän turhankin ohueksi. Jamittelulla vaikuttaisi olevan merkittävä osa bändin sävellysprosessissa, ja vaikka bändi sellaisissa soittotilanteissa varmasti hyvin viihtyykin, ei sama mukaansa tempaava vapauden tunne onnistu välittymään levyltä yhtä vahvana kuulijalle.
Grimmin satuja epäilemättä tukka pystyssä ja huonot housuissa paljon kuunnelleiden jannujen trippailulla on kyllä oma suhteellisen selvä suuntansa, mutta matkan päämäärää ei kuitenkaan koskaan saavuteta. Scaffolds of the Sky kurkottaa kuuseen, vain kapsahtaakseen katajaan joskaan ei pää kainalossa.
Razor
Violent Restitution/Shotgun Justice/Open Hostility
Relapse
4/3.5/3
18 vuotta sitten julkaistun tympeähkön Decibelsin seuraajaa odotellessa on hyvä palautella Razoria farkkuliivijannujen ja mirkkujen mieliin näillä kolmella uusiolla. Siinä missä vuonna 1988 ilmestynyt Violent Restitution päättää kanadalaisten viiden kovan heti Executioner's Song -debyyttialbumista (1985) alkaneen putken, ei sitä seuranneet Shotgun Justice (1990) ja vieläkin vaisumpi Open Hostility (1991) nekään silti mitään rapaa ole. Ovatpahan vain aiempiin liki klassikkoihin verrattuna selkeästi tasapaksumpia tuuttauksia.
Violent Restitution on ehditty julkaista useampaan kertaan myös CD:llä vuosien varrella, mutta nyt levy on em. kahden muun kanssa masteroitu uusiksi ja mukavina bonuksina tarjotaan vielä neljää hurjalla vimmalla vedettyä live-raitaa julkaisuvuoden keikalta. The Marshall Arts-Hypertension -kaksikko potkaisee thrash-sahauksen heti alusta täysille kierroksille eikä bändi hellitä ennen kuin kaikki 14 mottia ovat pinossa. Juuri tällainen intensiivinen myllytys onkin Razorin ominaisin tavaramerkki, joka tällä levyllä ei kuitenkaan enää omaa aivan yhtä tehokasta tarttumapintaa kuin mihin aiemmat levyt totuttivat.
Shotgun Justicen deluxe reissue puolustaa paikkaansa edeltäjäänsä hieman paremmin, levystä kun ei ilmestymisensä jälkeen ole uutta CD-painosta tehty. Sama ärhäkkä pieksentä jatkuu tälläkin levyllä, mutta aivan yhtä vesikauhuista se ei kuitenkaan ole eikä soundeihinkaan ole edes uudelleenkäsittelyn myötä saatu tuotua riittävästi kaivattua tymäkkyyttä. Kokonaisarvosanaa laskee vielä myös astetta tylsemmät biisit. Luksusta julkaisuun tuovat kuusi erilaista versioita albumin kappaleista, joita kuullaan niin karumpisoundisina live-, treeni- kuin alkuperäisenä miksaus- kuin kokonaan vaihtoehtoisina versioina. Mukavia joskaan ei täysin pakollisia lisiä.
Ruuvia on taas kiristetty inasen verran Open Hostilitylle, jonka senkin saatavuus alkuperäisenä CompactDisc-julkaisuna on aiemmin ollut haastavaa. Rumpukoneen tympeä nakutus ja muutenkin ohuehkot soundit yhdistettynä samasta massasta entistä pienemmin variaatioin louhittuihin biiseihin tekee albumista kuitenkin selvästi kolmikon heikoimman. Ei olekaan mikään ihme, että bändi löikin pillit pussiin julkaisua seuraavana vuonna vain palatakseen yhteen viisi vuotta myöhemmin keskinkertaisen Decibelsin (1997) myötä.
Peräti kahdeksan ekstraa ovat taas tämän setin parhaimmat: neljä aiemmin julkaisematonta biisiä vuoden -90 lopulta raakoina treenikämppäversioina potkivat paremmin kuin yksikään varsinaisen levyn biiseistä vaikkei puolissa lauluja edes ole. Myös levylle asti päässeiden kappaleiden instrumentaalidemoversiot ovat nekin kaikin puolin tykimpiä ja korvalle miellyttävämpiä.
Violent Restitutionilta löytyvän Taste the Floorin sanoituspätkä ”I'm not as younged as I used to be but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)” toimikoon edelleen mottonani.
Wardenclyffe
Control All Delete
Ván
2,5
Kitaristi-laulaja Jacob Nordangårdin tohtorinväitöskirjalle soundtrackin luomisesta käynnistyneen Wardenclyffen virallinen esikoisjulkaisu on kaikin puolin kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta yllättävän haalea tuotos. Juuri sellaista, mitä ennakkokuuloisena ja epäileväisenä voi akateemiselta metallilta pessimistisesti olettaa.
Control All Delete ei sentään sekaannu omaan pikkunäppäryyteensä tai yritä epätoivoisesti haastaa kuulijaansa musiikillisella jargonilla, mutta sen perinteistäkin perinteisempiä elementtejä niin laulu- ja sovituspuolella sisältävä doom-death hybridi on vain kaikin puolin innotonta ja laiskaa. Steriilit melodiat eivät väräytä mitään elintä eikä astetta ronskimpi murjominenkaan synkennä mieltä yhtään. Sävellykset kuulostavatkin oppikirjamaisilta, mutta ilman selvää käsitystä siitä, kuinka teoriaa tulisi soveltaa käytäntöön.
Kyllä Control All Deletellä genren perusopinnoista läpi pääsee, mutta korkeintaan tyydyttävällä arvosanalla. Tässä vaiheessa koulutusta näiltä jo jatko-opintoihinsa ehtineiltä musikanteilta olettaisi kuulevansa jotain hieman uudenlaista tulokulmaa musiikkiin kuin nollatutkimukselta muistuttavaa itsestäänselvyyksien toistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti