lauantai 17. elokuuta 2013

Warp Transmission pyörii oikealla kiertoradalla


Kaksi viikkoa sitten Laikunlavalla kaikista näkemistäni ja entuudestaan tuntemattomien yhtyeiden keikoista parhaiten esille nousi Warp Transmissionin samaan aikaan sekä letkeällä että raskaalla kädellä rappaama psykedelinen rock-tuokio. Vaikka aivan Tampereen keskustassa pidetyssä ilmaiskonsertissa ja picnic-henkisessä tapahtumassa aurinko helotti kuuman kesäisesti ja porukka nautiskeli omiaan varsinaisen katsomoalueen ulkopuolella lavan edustan ammottaessa tyhjyyttään, impaisi porukan musiikki mukaansa hieman kauempaakin katsottuna. Onhan sitä tämänkin sortin Hawkwindin suuntaan syvästi kumartavaa musiikkia tehty jo iät ja ajat, mutta maistuuhan se hyvä ruisleipäkin aina vuodesta toiseen.

"Accidents & Madness" debyytti(?) seiskatuumainen on ollut tuloillaan koko kesän, mutta onhan tässä elokuuta vielä muutama viikko jäljellä. Kappaleita pääsee onneksi makustelemaan Soundcloudista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti