perjantai 29. huhtikuuta 2011

Inferno #86/2011

Hell
Human Remains
Nuclear Blast

3,5 Tokkopa on kovinkaan moni odottanut lähes 30 vuotta sitten perustetun Hellin ensialbumia, jonka julkaisun piti tapahtua jo 80-luvun puolivälin tienoilla, saati on edes tietoinen tämän brittibändin olemassaolosta ennen tai jälkeen comebackin. Nuclear Blast uskoo okkultistisen musiikkibuumin myötävaikutuksella Sabbat-mies/tuottaja Andy Sneapilla vahvistettuun koplaan julkaisemalla vanhoja kappaleita modernisoituina versioina sisältävän täyspitkän, jolta onneksi löytyy myös lihaa luiden ympäriltä eikä pelkkää tyhjänpäiväistä kulttihypeä.

Hell tuntuu ammentavansa aiheensa pikemminkin King Diamondin mestarillisesti käsittelemistä perinteisimmistä kauhuaiheista kuin varsinaisista salatieteistä, ja karkeasti yhteneviä suuntaviivoja voi vetää myös musiikin puolella, etenkin mitä tulee usean kappaleen sisältämiin alkusoittoihin. Muutenkin musiikki on varsin helposti ja ainoastaan positiivisessa mielessä tunnistettavissa vahvasti 80-lukulaiseksi, joskin modernin, selkeän ja raskaan tuotannon myötä osa alkuaikojen oletettavasta mystisestä ilmapiiristä onkin jäänyt kauas historian hämäriin. Kappaleiden alkuperäiset versiot sisältävä tuplajulkaisu onkin epäilemättä varsin kiinnostava tapaus antamalla vertailupohjaa kuin ajan kuvaakin mitä heavy metal oli niin musiikillisesti kuin tuotannollisestikin ennen ja nyt.

Mitään kovinkaan unohtumatonta tai legendaarista Hell ei esitä, mutta jokin siinä kuitenkin omalla tavalla kiehtoo ja ilahduttaa. Osuvan kliseisen ja demonisen 66min6sek lukeman kellottava kokonaisuus on turhankin tuhti paketti, mutta ilman varsinaisia huteja ja hittejä levyä jaksaa pyöritellä useamminkin jos ei nyt kokonaan, niin ainakin osittain.

Wolf
Legions of Bastards
Century Media

3 On ikävää huomata, että niinkin taidokas bändi kuin Wolf taantuu levy levyltä hyvän startin antaneen albumikolmikon jälkeen. Tympeähkön The Black Flamen (2006) jälkeen Ravenous (2009) oli jo muutamalla kovahkolla hitillä varustettuna askel lupaavaan suuntaan, mutta Legions of Bastards on selkeä harppaus alaspäin kohti keskitason upottavaa suota.

Orkesterin kuudes albumi on yllättävänkin samasta puusta veistettyä kaikessa hidas ja keskitempoisuudessaan eikä latteahkoista kertosäkeistäkään tahdo erovaisuuksia löytyä. Yleistunnelma on harmittavan ponneton, etenkin jos vertaa esimerkiksi edeltäjän useampiin Hail Caesarin kaltaisiin nyrkinnostattajiin. Levyn yhdestätoista kappaleesta kovimmat saavat korkeintaan jalan hieman vispaamaan, mutta muu osa kropasta ei seuraa.

Niklas Stålvind ja Johannes Axeman kitaristikaksikolla on epäilemättä edelleen taitoa ja näkemystä jäljellä kirjoittaa moderniin muottiin sovitettua aidon rehellistä heavy metallia, sillä ohikiitäviä hienouksia on edelleen kuultavissa. Keskinkertaisuudessaankin Wolf on silti kovempi kuin monet muut samaa raskasta sarkaa kyntävät, mutta varsinaiseksi meriitiksi sitä ei vielä oikein voida orkesterille suoda.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti