torstai 1. helmikuuta 2007

Inferno #43/2007

Necrodeath
Fragments Of Insanity
Scarlet Records

2,5 Kotimaassaan Italiassa black ja thrash metalin parissa askaroivaa Necrodeathia tunnutaan arvostavan kovasti, sillä alun perin vuonna -89 ilmestynyt Fragments Of Insanity julkaistaan uudelleen jo toiseen kertaa tällä vuosituhannella. Kuorrutuksia ei levylle ole laitettu niin minkäänlaisia, lyriikat nyt sentään löytyy äärimmilleen yksinkertaistetusta vihkosesta Avantgarde Musicin painokseen verrattuna.

Fragments Of Insanity kuulostaa vahvasti aikansa tuotteelta, vaikka läpi levyn vallitseva synkkä BM-henkinen ilmapiiri erottaakin Necrodeathin muista aikalaistensa hilipatihippaa-kaahailusta. Moderniin jyräävään tuotantoon tottuneiden korvat saattavat vieroksua ohuen ohuita soundeja, jotka tavallaan kuitenkin tuovat oman mystisen lisänsä kohkauksen rajoja hätyytteleviin kappaleisiin. Orkesteri tuokin ilmapiiriltään etäisesti mieleen alkuaikojen Sodomin, vaikka soittotaito onkin kokonaan toisella tasolla ja punk-henkisyyden tilalla on Slayerin ja Celtic Frostin alkuaikojen pahaenteisyys.

Kulttimainetta tai ei, Fragments Of Insanity on toki kipakka ja hetkittäin mielenkiintoinen, muttei kovinkaan mieleenpainuva saati merkittävä levy 80-luvun undergroundin nimeen vannovan pienen diggaripiirin ulkopuolelta tarkasteltuna.


Nicole
Sivu Syyttömistä
Biotech Records


4 Useamman vuoden hierominen ja kypsyttely Suljetut Ajatukset –levyn (2004) seuraajalle on kannattanut, sillä Sivu Syyttömistä levyllä kuuluu ärhäkän tanakaksi ja tiukaksi tiivistetyn musiikin takana seisovan Nicolen kymmenen vuoden kokemus. Seinäjokelaisten kolmas albumi nostaakin bändin oikeasti askeleen verran ylöspäin tasolle, jossa monen suurempaakin mainetta niittänyt Amerikan ihme on täysin suotta ainakin myyntilukuja ja suosiota tarkasteltaessa.

Sivu syyttömistä ei päästä kuuntelijaansa helpolla, sillä orkesteri on laajentanut ilmaisuaan huomattavasti mm. vinksauttamalla kappalerakenteita ja rytmityksiä harkitusti. Aiempi jyräävämpi ja vauhdikkaampi on entistä haastavampaa, hitaampaa ja tylympää, jota Ilkka Laitalan läpi levyn repivä vokalisointi alleviivaa entisestäänkin. Lamb of Godin ja Meshuggahin vaikutteet kuuluvat selkeästi, minkä Nicole myös avoimen pohjalaisittain myöntää häpeilemättä ja nöyristelemättä. Uudesta on kuitenkin luota riittävän uutta.

Ainoa mitä Sivu Syyttömistä -kiekolta jää oikeastaan kaipaamaan on korvien väliin pyörimään jäävät kertosäkeet ja/tai melodiat, joita levyltä ei liiemmin löydy. Vaikka Nicolen myllytys onkin taidokasta ja ennen kaikkea tehokasta, ei kuuntelijan koukuttaminen pienillä levähdyshetkillä olisi heikkouden vaan vahvuuden osoittamista.


Rotting Christ
Theogonia
Season of Mist


3,5 Helleenisen black metalin konkarit jaksavat painaa yhä 18 vuoden jälkeenkin ja 90-luvun flirttailut melodisten goottisävyjen kanssa tuntuvat jääneen kokonaan taakseen. Toki Rotting Christista löytyy yhä melodiaa eikä musiikki edusta läheskään puhtainta ja raainta mustan metallin sarkaa, mutta jotain orkesterin alkuaikojen mystisestä ilmapiiristä tuntuu yhä säilyneen näihin päiviin saakka ilmaisun jalostumisesta ja taitojen karttumisesta huolimatta.

Pari aikaisempaa kiekkoa Sancutus Diavlos ja Genesis olivat ilahduttavalla tavalla tummanpuhuvia ja jylhiä albumikokonaisuuksia eikä Theogonialla mustista syvyyksistä puhaltaneet muutoksen tuulet ole olleet kovinkaan rajuja. Alun papattavan rumpukompin tahdissa etenevät biisit antavat levylle tympeähkön startin, mutta onneksi musiikin yleisilme laajenee ja paranee loppua kohti keskitempoisten kappaleiden myötä.

Mielenkiintoiseksi Rotting Christin musiikin tekee alati läsnä oleva okkultistinen ilmapiiri, joka on saatu luotua hyvinkin yksinkertaisilla mutta säästeliäästi käytetyillä oivalluksilla aina itämaisista melodioista ja erilaisista vokaalisuorituksista lähtien. Theogonia osoittaakin Sakiksen johtaman kokoonpanon uhkuvan yhä tervettä elinvoimaa uran kolmannella vuosikymmenellä, vaikkei siitä vuoden musiikilliseksi merkkipaaluksi olekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti