Inferno #9/2003

DARK AT DAWN
First Beams of Light
Iron Glory Records

Tuntuu hieman merkilliseltä idealta julkaista kaksi vanhaa demoa uudelleensoitettuina orkesterilta, joka ei ole ehtinyt tekemään kuin yhden täyspitkän kolmisen vuotta sitten. Hieman oudolta tuntuu myös levy-yhtiön saatekirjelmä, jossa pumppua hehkutetaan olan takaa power-metallin tulevaisuuden nimeksi. Voima metallin kanssa tällä ei ainakaan minun kuulemani perusteella ole juurikaan mitään tekemistä. Tuku-tuku basareita ei juurikaan kuule eikä nahkahousutkaan kiristä solistin sukukalleuksia. Musiikillisena vertailukohtana voisi pitää lähinnä kotimaista Cryhavocia eikä vähiten laulaja Thorstenin erittäin samankaltaisesta ääntelystä Kaaproon verrattuna. Biisit etenevät lähinnä hitaina tai keskitempoisina ja periaatteessa kaikki tarvittavat elementit niistä löytyvät. Ongelmana onkin lähinnä niin monen muun pumpun tapaan hengen ja voiman puute. Musiikki virtaa korvien välissä esteettömästi eikä tarttumapintoja tunnu löytyvän mistään. Harmittomaksi hissimusiikiksi Dark at Dawn kelpaisi oivallisesti, mutta ei tätä edes harkitsisi ottavansa mukaan autiolle saarelle. 4/10

DELIGHT
Eternity
Metal Mind Records

On huomattavasti helpompaa löytää vokalistille vertailukohteita metallin parissa viihtyvien naislaulajien harvalukuisesta joukosta kuin karvaperseisten kolleegoidensa joukosta. Solisti Paulinan vertaaminen The Gatheringin Annekeniin on silti perustelua, sillä sen verran samankaltaisia heidän äänensä ovat. Viimeksi mainitun pieninä, mutta sitäkin merkittävinä etuina ovat kuitenkin laulusta henkivä lämpö ja sävy, jotka usein myös erottavat monet teknisesti samanarvoiset laulajat toisistaan. Musiikissakin on yhtäläisyyksiä The Gatheringiin, vaikka tunnustankin olevani heidän nykyisistä tuotoksistaan lähes yhtä pihalla kuin lumiukko.

Suhteellisen nuoren, mutta jo kolmannen täyspitkänsä julkaisseen Delightin sävellykset ovat miellyttävän tummia goottimetalliin suuntautuvia vetoja. Varsin hyvin tuotettu levy sisältää kyllä ihan mukavia ideoita ja kappaleita, mutta varsin samankaltaisella kaavalla rakennetut biisit ovat valitettavasti hieman liian hengettömiä ja kliinisiä. Suurempia fantasioita ja väristyksiä ei musiikista irti lähde, mutta selvää potentiaalia bändistä on aistittavissa. Kokemuksen kautta musiikkia hiomalla ja kiillottamalla tällä kokoonpanolla on mahdollisuus tehdä suuremmankin yleisön mielenkiinnon herättävää taidetta. 6/10

FOREST STREAM
Tears of Mortal Solitude
Earache

Dark/doom metallin parissa operoiva, Venäjän kylmistä talvista inspiraationsa ammentava bändi on onnistunut löytämään kaikki genren olennaiset elementit ja rakentamaan musiikkinsa niiden varaan. Runsailla kosketinkuvioilla värjätyt pitkät kipaleet solisevat metsäpuron lailla eteenpäin, ja mustan metallin henkiset karheat vokalisoinnit värittävät virran tummaksi. Kitarat osaavat olla herkkiä ja kauniita, mutta tarvittavaa rujoutta ja säröä löytyy vastapainoksi riittävästi. Vähitellen purosta muodostuu rauhallinen metsälampi, jonka ympärillä vallitsee melankolinen ja rauhaisa ilmapiiri, ja päällä leijuu usvaa. Kamalan modernia ja mullistavaa ei Forest Stream kuitenkaan luo, mutta selkeästi 90-luvun brittiläisiltä doom metal -pioneereilta saatujen vaikutteiden pohjalta luotu musiikki ja tunnelma ovat toimiva kombinaatio. Trilogian ensimmäisen osan aloittava levytys on lupaava debyytti ja melankolisen hidastelun ystäville tutustumisen arvoinen paketti. Lammesta voi joku kaunis päivä kasvaa pieni järvi. 7/10

JUDAS PRIEST
Live in London
Steamhammer

Suhtautuminen lukuisia heavy metal -ikivihreitä luoneen legendaarisen bändin tuplaliveen on ongelmallista, koska legendaarinen Halford vaihtui heikkoon klooniin. Levyltä odottaa paljon ja samalla pelkää pahinta. Ensimmäistä kuuntelua odottaa mielenkiinnolla: kuinka nuori mies kykenee tulkitsemaan vanhat klassikot. Samaan aikaan sitä kuitenkin myös toivoo, ettei kappaleita maattaisi väkisin. Kaupallisuutta vastaan kapinoiva hevihenkilö on myös aavistavinaan pienoisen taalatukon hajun nenässään, koostuuhan sisältö pääasiallisesti juuri niistä vanhoista klassikoista ja vielä samalla keikalla kuvatusta DVD:stä. Vielä kun muistetaan, että edellisestä, niinikään tuplalivejulkaisusta ei ole kuin neljä vuotta, alkaa ennakkoluuloja olemaan enemmän kuin riittämiin. Heti ensimmäisestä biisistä alkaen on selvää, että Tim ”Ripper” Owensin keuhkot ja saappaat täyttyvät lähes yhtä hyvin kuin esikuvallaan. Loppu bändikin tuntuu olevan varsin mukavassa vedossa, ja vahvoilla biiseillä on helppo vetää kotikuuntelijakin sohvalta mukaan. Levyn saundit eivät ole parhaat mahdolliset ja tuntuu kuin olisi seuraamassa keikkaa lavasta katsoen kauimmaisella paikalla - hevin voima katoaa.

OK:n ja loistavan livelevyn välillä on hiuksenhieno ero, jota voisi kuvailla sana ”magia”. Magia koostuu useasta eri osa-alueesta, joita on vaikea määritellä yksiselitteisesti. Magia välittyy myös levyltä kuulijalle ja saa kuulijan tuntemaan olevansa paikalla todistamassa jotain, mitä studio-olosuhteissa ei voida ikinä saavuttaa. Tällä levyllä valitettavasti tuota magiaa ei löydy, ja siksi lopputulos jääkin varsin keskinkertaiseksi. Show'n perusteella ei huonompaa, joskaan ei myöskään parempaa, arvosanaa pysty antamaan. 7/10

MANILLA ROAD
Spiral Castle
Iron Glory Records

Parinkymmenen vuoden kokemuksella metallin parissa on merkitystä ja sen kyllä kuulee. Manilla Road soittaa suohon uutukaisellaan yhdeksän kymmenestä nuoremmasta yrittäjästä kuin Väinämöinen Joukahaisen. Eeppiset, yllättävänkin raskaat ja ajoittain varsin synkät kappaleet henkivät vahvaa 70- ja 80-lukua jämähtämättä kuitenkaan vanhoihin hyviin aikoihin. Progressiivinen lähestymistapa keskitempoisten biisien rakenteissa saa aikaan mielenkiintoisella tavalla eteenpäin harhailevia kappaleita. Aika ajoin tapahtuu tosin pientä polulta eksymistä ja hienoisella tiivistämisellä ja yksinkertaisia tarttuvampia osioita lisäämällä kappaleiden vetovoima nousisi toiselle tasolle. Mark Sheltonin perinteinen mutta hyvä ja omaperäinen ääni sopii oudolla tavalla kiehtovien kappaleiden luonteeseen paremmin kuin hyvin. Kun muutkin orkesterin jäsenet hoitavat omat tonttinsa kokemuksen tuomalla varmuudella, on tuloksena tasapainoinen ja tunnelmallinen hyvä hevi levy. 7/10

SEPTIC FLESH
Sumerian Daemons
Hammerheart Records

Edellisellä Revolution DNA -levyn iskevillä ja kevyemmillä sävyillään yllättänyt bändi jatkaa taas matkaansa omissa sfääreissään kohti uusia ilmaisukeinoja. Uutukainen äänite on aavistuksen verran paluuta vanhaan unohtamatta kuitenkaan hienoisia futuristisia sävyjä. Samalla levy on kuitenkin aggressiivisinta ja synkintä Septic Fleshia koskaan. Vokalisti Sethin ukkosen lailla jyrisevä ja kantava ääni toimii hienona vastakohtana muuten runsaasti kuoro- ja naislauluja sisältävälle demoniselle oopperalle. Yllättävintä Sumerian Daemons -levyllä on useat lähes death metal tyyppiset runttaukset, jotka rytmittävät kokonaisuutta mukavasti ja tuovat siihen lisää syvyyttä. Kaikesta huolimatta Kreikan poikien audio-muotoiseen visioon ei ole helppoa päästä sisälle. Musiikki on oudolla tavalla kiehtovaa, mutta tuntuu toimivan ainoastaan kokonaisuutena. Tämän lisäksi levyn äänimaailma kuulostaa oudolla tavalla etäiseltä ja aavistuksen verran suttuiselta. Tästä eniten kärsivät varsinkin kitarat ja rummut mikä puolestaan johtaa hieman ponnettomaan ilmaisuun. Orkesterin vahvuutena on kuitenkin aina ollut kyky luoda hienoja eteerisiä melodioita ja yhdistää hyvinkin erilaisia musiikillisia elementtejä. Lopputuloksena on tälläkin kertaa saumaton kokonaisuus, joka välttää tyylikkäästi liiallisen ylitseampuvan mahtipontisuuden. 8/10

SINNER
There Will Be Execution
Nuclear Blast

Saksalaista vanhan kaartin osastoa edustava Sinner on aina minulle jäänyt menestyneempien maanmiestensä menestyksen luomaan pimentoon. 2000-luvulla bändi ei kuitenkaan kuulosta muinaiselta reliikiltä, vaan tykittää tulemaan varsin pirteää ja mukavalla tavalla aggressiivista hard rock henkistä metalliaan. Kappaleissa on kauttaaltaan mukavan tummahenkinen tunnelma eli mistään happy-happy-joy-joy bilemusiikista ei ole kysymys. Levyltä löytyy muutama varsinainen helmi, mutta suurin osa kappalemateriaalista vaipuu valitettavasti samaan tasaiseen harmaaseen massaan. Samalla temmolla, rumpukompeilla ja rakenteilla kyhätyt kappaleet ovat itsessään varsin laadukkaita, mutta vaikuttavat selkeiltä hiilipaperikopioilta toisistaan. Mat Sinnerin lauluista kuulee läpi kokemuksen ja kitaratyöskentely on mallikasta ja osuvaa tämän kaltaiseen musiikkiin. Lopputulos osoittaa kuitenkin jälleen kerran, että laadukkaista aineksista syntyy valitettavan usein keskinkertainen soppa. 5/10

SEPTIC FLESH – PALUU MENNEISYYTEEN

Kymmenen vuoden taipaleen aikana Kreikan karjujen polut ovat kulkeneet mystisiä ja kieroja reittejä kohti uutta tuntematonta. Mutkikkaiden ja muuttuneiden vaiheiden jälkeenkin kuuntelijaa ei kuitenkaan ole tahallisesti pyritty eksyttämään. Helleeniset ja omituisella tavalla kiehtovat viisut vievät kuuntelijan matkalle milloin menneisyyteen, milloin tulevaisuuteen. Varmaa kuitenkin on, että mistään Folken seuramatkoista ei ole kysymys, sillä sen verran odottamattomia ja omituisia nähtävyyksiä on aina levy levyltä vastaan tullut. Jos edellisellä levyllä oli yllätyksellistä futuristista lähestymistapaa ja teemaa, on uusin Sumerian Daemons taas puolittainen trippi aivan toiseen joskaan ei täysin päinvastaiseen suuntaan. Iloisella seuramatkallamme Septic Fleshin historiasta ja nähtävyyksistä kertoo kitaransa säestyksellä Sotiris.


Edellisestä levystänne on ehtinyt jo kulua kolme vuotta ja tänä aikana ehditte vaihtaa myös levy-yhtiötä. Mistä moinen suuri tauko ja harppaus uuden lafkan hoteisiin?

- Revolution DNA -levyn julkaisu oli bändille kriittinen piste. Sopimuksemme Holy Recordsin kanssa meni umpeen ja se antoi meille mahdollisuuden hengähtää hieman ja miettiä tulevaisuutta. Kävimme pitkiä neuvotteluja useiden hyvien lafkojen kanssa ja voit uskoa, ettei ollut helppoa päästä lopulliseen yhteisymmärrykseen. Loppujen lopuksi päätimme kirjoittaa sopimuksen Hammerheartin kanssa, koska uskomme heidän potentiaaliinsa. He uskovat meihin kovasti ja saimme heidän kanssa aikaan varsin hyvän sopimuksen.

Uusin levynnehän ehdittiin jo julkaista viime vuoden puolella joulukuussa kotimaassanne Kreikassa, mutta reilua kuukautta myöhemmin muualla maailmassa. Oliko tarkoituksena suosia maanmiehiänne ja tarjota heille jotain erikoista mihin muilla ei ollut mahdollisuutta ?

- Ei siinä sen kummempaa syytä ollut, kaikki fanimme ovet meille yhtä tärkeitä. Myöhäisempi julkaisupäivämäärä muualla Euroopassa ei ollut bändin vaatimus tai edes meidän päätettävissä. Levy-yhtiömme halusi kuukauden verran lisäaikaa levyn kunnollista promotointia varten muualla maailmassa. Tammikuu sopi heidän suunnitelmiinsa paremmin keskittyä täysin Septic Fleshiin. Levyn promoaminen Kreikassa on paljon helpompi homma, koska se on meidän kotimaamme ja tällä on luonnollisesti etunsa. Kreikan managerimme Harvest Music oli jo hoitanut oman osansa promotoinnista, joten levyn julkaisun viivyttämiseen ei ollut mitään syytä.

- Järjestimme myös pienimuotoisen levynjulkaisutilaisuuden Kreikassa, johon kutsuimme fanejamme ja annoimme heille mahdollisuuden kuulla uutta materiaalia. Lisäksi heillä oli mahdollisuus voittaa erilaisia muistoesineitä, jutella meidän kanssamme jne. Koko homma meni hienosti, klubi oli täynnä ihmisiä ja he ottivat uuden materiaalin vastaan todella hienosti.

DEMONEJA HYLLYSSÄ

Sumerian Daemons -levynne on taas hyppy tuntemattomaan ja laajentaa musiikkianne uuteen ulottuvuuteen. Levy on paljon aggressiivisempi kuin yksikään aikaisempi julkaisunne ja samalla siinä on kuitenkin huomattavasti enemmän orkestraalisuutta.

- Tyyntä myrskyn edellä kuten sanonta kuuluu. Odotimme aivan liian kauan tämän julkaisun tekemistä ja kun vihdoin rupesimme sitä synnyttämään, purimme siihen paljon patoutunutta energiaa. Kaikki bändin pääsäveltäjistä päästivät brutaalimman puolensa valloilleen. Jopa toinen kitaristimme Chris A. synnytti helvetillisen kappaleen nimeltään Faust. Koko tuon tauon ajan teimme uusia biisejä ja niitä sitten syntyi 13 kappaletta emmekä halunneet jättää yhtään pois. Jokainen kappale keskittyy omaan aihepiiriinsä. Silti saatat löytää joistain biiseistä yhteisiä sanoituksellisia teemoja. Nuo teemat käsittelevät levottoman hengen ylistystä, hengen joka ei pysähdy kiellettyjen ovien eteen.

- Vuosien kokemus ja harjoittelu on tehnyt ideoiden ja tunteiden muokkaamisesta biiseiksi huomattavasti selkeämpää. En siltikään osaa tarttua kiinni ja saattaa todellisuuteen sitä outoa musiikkia joita joskus kuulen unissani. Jokaisella orkesterin jäsenellä on oma roolinsa ja oma persoonallinen panoksensa, jolla hän osallistuu lopulliseen tuotokseen. Mitä säveltämiseen tulee, niin bändissä on kolme yksilöä jotka ovat vastuussa siitä mitä kuuntelijan korviin asti tulee. Basistimme Seth on vastuussa rytmisemmistä kappaleista ja myös ”silmä”, joka näkee levytaiteen ja joka vastaa niistä. Chris on maestro, joka taas vastaa klassisten kohtien sovituksista ja kuorojen käyttämisestä. Hän on myös se henkilö bändissä, joka puskee meitä eteenpäin kokeilemaan uusia juttuja. Ja mitä minuun tulee, niin sanoitusten tekemisen lisäksi rakastan kalvenneiden melodioiden ja tummien riffien soittamista kitaralla. Ne antavat musiikillemme sen mystisen tunteen. Tuon tunteen sisältäviä omia suosikkisävellyksiäni levyllä ovat The Virtues of The Beast, Red Code Cult, Dark River, Magic Loves Infinity ja The Watchers.

Edellisen levyn tapaan kävitte äänittämässä uudet veisut Ruotsissa Studio Fredmanissa Fredrik Nordströmin johdolla. Ilmeisesti olette tyytyväisiä herran taitoihin ja kykyä loihtia teoksiinne se oikea tarvittava henki ?

- Tunsimme olomme hyvin mukavaksi Studio Fredmanissa. Kotoisan ilmapiirin lisäksi Fredrikin läsnäolo koko äänitysten ajan oli hyvin hillitty. Hänen astuu etualalle vain äänitysten alkuvaiheessa, kun haetaan levyn perussoundia ja lopun remiksaus vaiheessa. Meillä oli mahdollisuus äänittää mihin vuorokauden aikaan tahansa riippuen mielialasta ja inspiraatiosta. Studiosta löytyy myös ensiluokkaiset välineet ja Fredrikin suunnaton kokemus ovat myös isoja etuja.

Aikaisemmista levyistä ovat tutuksi tulleet myös basisti-vokalistin Sethin omaperäiset ja voimakkaat taiteelliset luomukset. Talla kertaa teillä oli kuitenkin mukana ulkopuolista apua Sethin visioiden toteuttamisessa.

- Seth oli vastuussa tälläkin kertaa taiteellisesta puolesta, mutta tällä kertaa hänen apunaan oli taitava valokuvaaja sekä Alahouzosin veljekset. Veljekset ovat erittäin lahjakkaita FX-ammattilaisia ja heidän kädenjälkiään on ollut nähtävissä monissa kreikkalaisissa elokuvissa, sarjoissa ja mainoksissa. Albumiamme varten he joutuivat rakentamaan eräänlaisen muinaisen kyberkammion Sethin ohjeiden perusteella. Heidän työtään on myös levyn kannessa olevan kauniin päättömän mallin muokkaus.

LUURANKOJA KAAPISSA

- Meidän tarkoituksena on tehdä musiikkia levottomille sieluille, uneksijoille ja langenneille enkeleille. Soundissamme on kalvenneiden melodioiden kylmä kosketus, elokuva soundtrackkien taikaa ja pelätyimmän pedon eli ihmisen äärimmäisyyttä. Musiikissamme on terävä kontrasti valon ja pimeyden sekä melodian että brutaaliuden välillä. Luovuuden porttien avaamiseen on avuksi, jos pystyy tyhjentämään ja rauhoittamaan mielensä. Mielen täytyy pystyä keskittymään musiikkiin täysin ilman ulkopuolisia häiritseviä ajatuksia. Se on tavallaan kuin transsi tila, jossa keskittää kaiken energian johonkin tiettyyn kuvaan ja henkiseen tilaan. Tästä tilasta syntyy biisien perusmateriaali, jonka jälkeen seuraavassa vaiheessa materiaalia muokataan kohti kiinteää rakennetta.

Edeltävä Revolution DNA levynne oli huomattavasti futuristisempi ja yksinkertaisempi kuin vanhempi materiaalinne. Uusin levynne taas tuntuu hieman paluulta vanhempaan ja muinaisempaan tyyliin. Oliko edeltävä teos jollain tapaa virheliike, johon ette olleet tyytyväisiä vai onko uusi levynne sittenkin aivan loogista jatkumoa musiikillisille näkemyksillenne?

- Minä rakastan Revolution DNA -levyä juuri sen erikoisen futuristisen identiteetin takia ja emme halunneet tehdä siitä kopiota. Jokainen julkaisu bändin historiassa on sen historiankirjan uusi luku. Ja kuten kaikissa hyvissä kirjoissa, kaikki hauskuus piilee juonen käänteissä. Ne saavat lukijan varpailleen ja janoamaan lisää luettavaa. Meillä on ollut tosi hauskaa jokaisen julkaisumme kanssa, koska olemme voineet vaellella uusilla musiikillisilla alueilla. Löytäessämme uusia hyviä elementtejä yhdistämme ne kokemuksen kanssa historiankirjan uuden luvun perusteiksi. Vaikka tietoinen minämme yrittääkin aina saada järjestystä musiikkiimme, alitajunnassamme vallitseva kaaos pääsee silti aina voitolle lopputuloksessa. Juuri tämän takia meidän liikkeemme ovat vaikeasti ennustettavissa ja kaikilta levyiltämme löytyy uusia erilaisia elementtejä. En pysty edes sanomaan mitä seuraavasta levystämme tulee, mutta tiedän vain että pyrimme kehittymään ja tekemään jotain uutta.

TULEVAISUUS URHEILLE

Kuinka omat näkemyksenne ja musiikillinen konsepti nimeltään Septic Flesh toimii oikein keikkatilanteessa, sillä musiikistannehan löytyy paljon erilaisia osia ja tunnelmallisia elementtejä jotka eivät välttämättä välity parhaalla mahdollisella tavalla yleisölle.

- Minusta biisimme kuulostavat erittäin hyvältä keikoilla, ne ovat paljon aggressiivisemman kuuloisia onnistuen silti säilyttämään niissä piilevän magian. Yleisöltä saa myös runsaasti palautetta eri muodossa, laulavat he sitten Eldest Cosmonautin mukana tai riehuvat Razor Blades of Guiltin tahtiin. Yritämme aina tasapainottaa settiämme lisäämällä sinne niin nopeita kuin keskitempoisia tai hitaita doom biisejä, jotta saisimme mukaan niin tunnelman kuin raskaudenkin. Vaalin mielessäni aarteena yhtä erityistä keikkaa, jolloin soitimme 15000 ihmisille Kreikan Rock Wave festivaaleilla. Muistelen usein myös mielellämme meidän ensimmäistä Euroopan kiertuettamme Natronin ja Misanthropen kanssa.

Minkälainen näkemys sinulla on kreikkalaisen metallin nykytilasta, omasta mielestäni kun sen kulta-aika tuntui osuvan lähes kymmenen vuoden päähän.

- Toisaalta maassamme on paljon kulttibändejä, jotka pistivät Kreikan Euroopan metallikartalle. Toisaalta taas haluaisin nähdä enemmän uusia bändejä, jotka luovat oman soundinsa ja markkinoisivat sitä aggressiivisemmin. Asiat ovat kumminkin tällä hetkellä paljon helpompia verrattuna siihen, kun me aloitimme. Paljon on silti tehtävää tälläkin saralla.

Teidän käytössä lyhenne DNA viittaa johonkin ihan muuhun kuin biologiaan eli pimeään uuteen aikaan. Miten sinä näit oman tulevaisuutesi ja millaisia ovat tavoitteesi?

- Pimeähän ei aina tarkoita pahaa, siinä missä valkoinen ei aina tarkoita hyvää. Meidän tapauksessamme tulevaisuus on epäselvä. Piilossa massamedian luomalta vääristyneeltä kohinalta tapahtuu aina paljon asioita, jotka muuttavat elämän kulkua. Me emme ole nähneet vielä mitään! Mitä minuun tulee niin olen hedonisti, joka yrittää nauttia elämästä. oppia uutta koko ajan ja tehdä unelmistani totta. Olen myös egoisti, joka ei palvo mitään jumalaa, ihmistä tai asiaa. Uuden levyn kappale Unbeliever valottaa parhaiten ajatuksiani tästä asiasta.

Inferno #8/2002

ATOMIZER
Death, Mutilation, Disease, Annihilation
Drakkar Productions

Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti alamaailmasta eli Australian underground osastosta kajahtaa jälleen. "Rankan" levynnimen taakse kätkeytyy ei kovinkaan yllättävästi 80-luvun lopun/90-luvun alun mustaa metallia syleilevää retro-thrashia. Yllätys ei myöskään ole se, että musiikillisesti levy on yhtä kiinnostava kuin sukkalaatikon järjestely. Atomizer kuulostaa varsin paljon maanmiestensä Destroyer 666:n rähjäiseltä ja tuhnuiselta true miesten menolta. Siinä missä jälkimmäinen onnistuu kuitenkin parhaimmillaan luomaan edes hieman energistä ja uutta, tyytyy Atomizer kopioimaan ja kierrättämään vanhoja ideoita. Riffejä toistetaan uudestaan ja uudestaan aivan kuin "Hauki on kala" fraasia alakoulun biologian tunnilla aikanaan. Kun muistakaan musiikin osa-alueista ei mitään kehumista tai edes sanottavaa löydy, olisi parempi bändin pysytellä reenaamassa vielä vuosien ajan. Kopion kopiot on tuomittu lähes aina epäonnistumaan ja tylsistyttämään kuuntelijat kuoliaiksi. Niin tälläkin kertaa. Valitettavasti. 3/10

THE BLOOD DIVINE
Rise Pantheon Dreams
Peaceville Records

Best of -tyyppiset julkaisut ovat aina ongelmallisia ja vaikeita tapauksia niin arvostelijalle kuin kuulijalle. Ensisijaisesti niiden tarkoitus on tutustuttaa uusia kuuntelijoita orkesteriin, mutta useimmiten ne leimataan pelkäksi levy-yhtiön rahastukseksi tai keinoksi bändille päästä eroon levytyssopimuksesta. Kaksi julkaisua 90-luvun aikana julkaisseen The Blood Divinen kohdalla kokoelmalevyn julkaiseminen on vähintäänkin arveluttavaa, varsinkin kun bändi hajosi jo aikoja sitten. Julkaisun tarpeellisuutta voi kuitenkin perustella sillä, että bändi ei aikanaan potentiaalistaan huolimatta saavuttanut kovinkaan suurta tietoisuutta ja vanhoille faneille löytyy kolmen ennen julkaisemattoman/harvinaisen raidan lisäksi myös pari livevetoa.

Kahta täyspitkää vaivasi myös pienoinen epätasaisuus, parhaimmillaan bändi ylti lähes klassikkoihin ja pahimmillaan valitettavan vaisuihin vetoihin. Kokoelmalla tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole Molempien levyjen parhaimmistosta koostuvat kappaleet esittelevät hyvin bändin molemmat puolet: debyytin melankolisemman ja surullisemman materiaalin ja toisen täyspitkän rouhean rokkaavamman tyylin. Näiden kahden levyn kappaleet nivoutuvat hyvin yhteen lukuun ottamatta ennen julkaisemattomia biisejä, jotka selkeästi ovat täytemateriaalia myös tällä kokoelmalla. Brittiläistä siloittelematonta ja särmikästä melankoliaa alanharrastajille tarjolla tutustumisen arvoisen paketin verran. 8/10

DEINONYCHUS
Mournument
My Kingdom Music

Viidennellä täyspitkällään synkkyyden syövereihin sukeltava ja niitä edelleen tutkiva Deinonychus jatkaa tutulla ohjeistuksella. Bändin yksinäisen puuhamiehen Marcon uniikit black metal -henkiset vokalisoinnit yhdistettynä keskitempoisiin, koskettimilla sävytettyihin viisuihin osaavat parhaimmillaan olla säväyttäviä. Valitettavasti tällä levyllä luotetaan hieman liikaa hyväksi havaittuun tuttuun kaavaan. Kappaleissa on kyllä tunnelma kohdallaan, mutta varsin samanlaisilla ideoilla ja osuuksilla varustettuina ne tuppaavat käymään hieman junnaaviksi ja sisällöltään köyhiksi. Yksittäisinä tai muutaman kappaleen kokonaisuuksina kuunneltuna tarjonta on mukavan melankolista, mutta kokonaisuutena levy tuppaa jäämään kappaleidensa luomaan varjoon. Joukkona yksilöistä tulee harmaata tasapaksua massaa, johon niiden ainutlaatuisuus ja voima katoaa. 6/10

ELECTRIC WIZARD
Supercoven
Southern Lord Recordings

Neljä kappaletta ja 50+ minuuttia. Kyse ei voi olla muusta kuin doom metallista ja sitä ihteään Electric Wizard tosiaankin on. Neljä vuotta sitten rajoitettuna 12" vinyylipainoksena julkaistu ja vuotta myöhemmin CD formaattiin saatettu levy tarjoavaa kuuntelijalle tuhdin audiotripin. Levyltä löytyvät kaksi studiobiisiä, vanhempi demokappale sekä livevetäisy esittelevät bändin kehityskaarta ja osaamista eri tilanteissa. Hajanaisuudesta huolimatta materiaali levyllä kuulostaa kokonaisuudessaan erittäin ahdistavalla ja pahalla LSD-tripillä olevalta pahasti masentuneelta Black Sabbathilta. Rosoinen äänimaailma ja villisti virtaava spontaanilta vaikuttava jamittelu rokkaa hirveällä groovella eteenpäin.

Lopputuloksena on villiä alkuvoimaa tihkuva merkillinen totaalinen kaaos, jota tiettyinä hetkinä rakastaa ja toisina hetkinä ei voi sietää. Kaurapuuron voimalla tätä ei taatusti olla tehty ja sen bändin varsin avoimesti myöntääkin inspiraation lähteinään. Laulaja äänenkäyttö on yhtä rosoista kuin soundit ja soitto nivouttaen kaiken yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Kultakurkkua tähän bändiin ei tarvita. Pimeässä yksin kovaa kuunneltuna Supercoven takaa villin matkan ilman minkäänlaisia nautintoaineita. 7/10

LACRIMAS PROFUNDERE
Fall, I Will Follow
Napalm Records

Vajaan kymmenen vuoden urallaan tämäkin orkesteri on ehtinyt liikkua erilaisista musiikkityyleistä toiseen. Alkuaikojen melankolinen ja raskaahko gootti-doomi on muuttunut kevyemmäksi ja suoraviivaisemmaksi goottirokiksi. Anathemaisia sävelkulkuja on yhä satunnaisesti havaittavissa. Kokonaisuutena Lacrimas Profundere on kuitenkin tällä levyllään viimeisimmän Tiamatin tuotoksen kanssa samoilla linjoilla. Hilpeitä rallatuksia on levyltä turha etsiä, vaikka monissa kappaleissa onkin tarttuvuutta ja aineksia pienimuotoisiin hitteihin. Keskitempoa aavistuksen vauhdikkaampi materiaali ei kuitenkaan jaksa innostaa pidemmän päälle ja kokonaisuus jää väistämättä vähän valjuksi. Bändin vanhempi raskaampi materiaali oli enemmän miun maun mukkaan, vaikka omaperäisyysaste ei silloinkaan kovin korkealle noussut. 6/10

PARADISE LOST
Symbol of Life
BMG

Greg Mackintoshin hieman tylsistynyt, vähän aikaa hukassakin ollut sävelkynä on löytynyt uudestaan entistä terävämpänä. Symbol of Life tarjoaa mukavan monipuolisen ja erittäin tyylikkään paketin uutta ja vanhaa, mutta samalla tuttua ja turvallista. Vaikka mukana onkin elementtejä vanhoilta klassikoilta, ei täydellistä paluuta vanhaan ole kuitenkaan tapahtunut. Bändi flirttailee edelleen koneiden ja koskettimien kanssa One Secondin hengessä, mutta ilahduttavasti mukana on myös Gregin tavaramerkiksi muodostuneita vaeltavia ja valittavia kitarakuvioita. Nickin charmikkaassa äänessä on yhä mukavaa säröä, kitaroissa hieman kadoksissa ollutta potkua ja bassosoundi on mukavan murea. Lähes jokaisesta kappaleesta löytyy pieniä ovelia ideoita ja jippoja, jotka onnistuvat luomaan kappaleisiin omalaatuisia sävykkäitä ja tummanpuhuvia tunnelmia.

Levyltä olisi helppo nostaa single- ja videobiisiksi mikä tahansa, sen verran tarttuvuutta ja potentiaalia niistä kaikista löytyy. Jotkut biisit kolahtavat välittömästi ensikuuntelulla, toiset taas vaativat useamman pyöräytyksen. Vaikka suurin osa kappaleista onkin yksinkertaisia ja ajoittain jopa todella simppeleitä, kestävät biisit kuuntelua uudestaan ja uudestaan. Erittäin hieno levy erittäin hienolta bändiltä, klassikko jo syntyessään. 9/10
 
PARADISE LOST
Evolve DVD
Music for Nations

Brittein saarten doom-pioneerien ensimmäinen DVD-julkaisu Evolve on aikamoista nannaa erityisesti vanhemman Postilokeron faneille. Kaksi aikaisemmin ainoastaan VHS-formaatissa julkaistua livekeikkaa vuosilta -93 ja -98 näyttävät bändin osaamista keikkatilanteissa, yhdeksän promovideota esittelevät myyvempää materiaalia ja kakun kuorrutukseksi löytyy vielä aimo pläjäys kotivideoita. Negatiivisena ja ärsyttävänä puolena voidaan mainita parin ensimmäisen levyn aikaisen materiaalin puuttuminen keikoilta tekijänoikeussyistä johtuen. Materiaalin puolesta paketti on erittäin tuhti, mihin fanit voivat taatusti olla tyytyväisiä. Tekninen toteutus on hyvää, vaikka tarjolla ei olekaan kuin kuvasuhteella 4:3 varustettua kuvaa stereo-äänillä täydennettynä. Saundit ovat livekeikoilla hyvät ja varsinkin vanhempi Stuttgartin-keikka onnistuu vangitsemaan loisteliaasti bändin vetovoiman ja kappaleiden mahtavan tunnelman myös livetilanteessa. Orkesteri selvästi nauttii soittamisesta ja katsojat ovat ajautuneet täysin musiikin vietäväksi.

Promovideot eivät aikanaan liiemmälti televisiokanavilla pyörineet hienoa Embers Fire -kappaletta ja -videota lukuun ottamatta. Vaikka videot eivät tekniseltä toteutukseltaan ole mullistavia, ovat ne silti mielenkiintoisia ja tarjoavat varsinaisen hittikavalkadin. Kotivideot tarjoavat rennon humoristisen kuvan niin tien päällä kuin studiossa olevasta bändistä. Ainoastaan faniklubin kautta aiemmin saatavilla ollut vuoden -98 keikka esittelee kypsemmän ja hieman seestyneemmän orkesterin, joka toimii kuitenkin saumattomasti yhteen. Hieno julkaisu hienolta bändiltä hienolla aikakaudella. 9/10

PENTAGRAM
Sub-Basement
Black Widow

30-vuotisen uransa aikana doom metallin perintöprinssi Pentagram on ehtinyt julkaisemaan vasta viidennen täyspitkän studiolevynsä. Kokoelmia on useampikin levy-yhtiö ehtinyt julkaisemaan vinon pinon, joten uusi materiaali on enemmän kuin tervetullutta. Periaatteessa Pentagramin musiikissa ei mikään ole muuttunut vuosikymmenien aikana. Vaikka Pentagram kulkeekin yhä samoilla musiikillisilla poluilla kuin alkuaikojen Black Sabbath , on se aina raivannut oman uransa kuljettavaksi.

Vanhoja hyviä aikoja Pentagram ei tyydy muistelemaan kaiholla, vaan tykittää tänäkin päivänä ilmoille tanakkaa ja toimivaa materiaalia. Aluksi muutamat nopeammat ja rokkaavammat kappaleet hieman oudoksuttavat, mutta levyä uudestaan ja uudestaan kuuntelemalla niihinkin alkaa tottumaan ja pääsemään sisälle. Parhaimmillaan bändi on kuitenkin hitaissa ja raskaissa runttauksissa, joista moni nuorempi bändi sietäisi ottaa oppia. Tunnelma yltyy huikeimmillaan todella mystiseksi ja synkäksi, mukavassa 70-luvun hengessä. Bobby Lieblingin omaperäinen ääni on yhä hienossa kuosissa, ja herra on yksi parhaista perinteisen doomin tulkitsijoista Winon ohella. Levy osoittaa hyvin sen, että herrojen sävellyskyky on tallessa ja että vanha konsti on usein parempi kuin pussillinen uusia. 8/10

SHIP OF FOOLS
Let's Get This Mother Outta Here
Peaceville Records

Ship of Foolsin kahdesta 90-luvulla julkaistusta levystä koostettu ja uudelleen miksattu, editoitu ja masteroitu kokoelma on varsinainen tajuntaa laajentava laivamatka. Bändi yhdistää psykedeelisillä elementeillä varustettua progea ambient kuvioihin ja heittää mausteeksi vielä ripauksen teknoa ja hyppysellisen rokkia. Näinkin erilaisista aineksista huonompi kokki saisi aikaan varsinaisen sekametelisopan, mutta käsittämättömällä tavalla tämä keitos toimii ja äitikin on valmis matkaan. Vokalisointeja ei levyltä löydy ja ainoana konkreettisena asiana levyltä löytyy matkaopas, joka satunnaisesti kappaleiden alussa ja välissä kertoo kustakin edessä levittäytyvässä eteerisestä avaruusmaisemasta.

Kuuntelukokemuksena levy tarjoaa yhtenäistä tajunnanvirtaa matkalla sisimmän syviin sfääreihin. Vaikka musiikkia on helppo lähestyä, mutta hieman vaikeampaa sisäistää ja lähes mahdotonta ymmärtää. Tunnelmat vaihtelevat leijuvasta ja rauhallisesta kyydityksestä aina varsin kiehtoviin ja paikoitellen jopa ahdistaviin äänimaailmoihin. Kuulokkeilla kuunneltuna vanhalle kehnolle myymättä jäänyt sielu saattaisi irtaantua ruumiista ja yhteys Juhan af Graniin muodostua. Levy toimii paremmin kuin pieni pussillinen punaisia kärpässieniä avoimella asenteella varustetulle hevimiehelle. 7/10

TEETH OF LIONS RULE THE DIVINE
Rampton
Southern Lord Recordings

Merkillisen nimen omaava orkesteri soittaa merkillistä musiikkia. Ultra hidas, jauhava, minimalistinen ja monotoninen musiikki vyöryy hitaasti mutta varmasti kuuntelijan korvien kautta pääkopan sisälle. Lee Dorrianin lähes tunnistamattomaksi vääristetyn äänen taustalla kitarat ja basso runnovat massiivista tajunnanvirtaa. Hitaammaksi ja raskaammaksi on tästä vaikea enää pistää, mutta mielenkiinnon kasvattamiseksi vaadittaisin eväitä lisää. Musiikki muistuttaakin raskaassa pommilastissa olevaa B-52 konetta, joka pitkästä kiitoradasta huolimatta ei tunnu pääsevän ilmaan. Kaiuttimista ulos valuva massiivinen äänivalli saisikin helposti riittävällä voimakkuudella toistettuna aikaan pienoisia paikallisia seismografisia värähtelyjä.

Kappaleet vaikuttavat kuitenkin aivan liian improvisoiduilta ja puuduttavilta, jotta ne jaksaisivat kiinnostaa 18 tai 29 minuuttia. Ahdistusta ja raakaa jalostumatonta luomisvoimaa tuntuu kyllä löytyvän useammankin levyn edestä, mutta niiden kanavoitu muoto ei minuun uppoa orvaskettä juurikaan syvemmälle. 6/10

WARHORSE
As Heaven Turns to Ash…
Southern Lord Recordings

Alan piireissä runsaastikin kehuja ja tunnustusta herättänyt ameriikan ihme Warhorse tuuttaa mukavan muhkeilla ja murisevilla soundeilla varustettua hidasta äänimassaa. Esikuvat kuultavat varsin selvästi läpi, Cathedralin Forest of Equilibrium ja Winterin Into Darkness ovat taatusti herrojen soittimessa viihtyneet. Warhorsen musiikissa on kuitenkin mukana kuitenkin suuri hyppysellinen selkeitä stoner vaikutteita. Tämä tuo musiikkiin hassua groovea, hienoista iloisuutta sekä pisarallisen psykedeliaa. Moisista aineosista on saatu kokoon mielenkiintoinen soppa, joka alkaa vasta useamman lusikallisen jälkeen maistumaan. Gourmee ateriaa bändi ei kuitenkaan pysty tästä luomaan. Vaikka musiikki alkaakin salakavalasti toimimaan ja vaikuttamaan useiden toistojen jälkeen, viimeinen pikantin aromin luoma maustaminen uupuu. Ratsu laukkaa samalla tavalla kappaleesta toiseen ja lopputulos on valitettavasti jyräävästä monotonisesta hypnoottisuudesta huolimatta hieman tylsä.

Ainesosat ja välineet herroilla alkaa olemaan oikeanlaiset, mutta niiden käyttäminen parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi ontuu vielä kaviovammaisen hevosen lailla. 6/10

SOULGRIND - VAIKKA MINÄ KULKISIN PIMEÄSSÄ LAAKSOSSA

Suomalaisen metalliskenen synkkiäkin polkuja 10 vuoden ajan tallannut Soulgrind on päässyt matkallaan kuudenteen etappiinsa. Pitkästä reissusta huolimatta matkamies on kaikkea muuta kuin eksyksissä ja väsynyt. Matkan tavoitteet alkavat vasta selkiytymään ja päämäärä häämöttämään kaukaisessa horisontissa. Matkanjärjestäjänä on alusta saakka toiminut sama herra ja hidalgo kuin seuraavassa tekstissä matkaoppaanamme toimiva Lord Heikkinen.


Soulgrindin uutukainen Into the Dark Vales of Death on vanhempaan tuotantoon verrattuna huomattava harppaus eteenpäin uuteen tuntemattomaan joka musiikin osa-alueella. Vanhimpiin tuotoksiin verrattuna kehitykseen on hyvät syyt ja perustelut.

- Ne kaikkein vanhimmat levytykset tuolta 90-luvun alusta olivat sellaista yksin vedettyjä kokeellista kamaa, jotka sävellettiin ja äänitettiin saman tien huonolla tuhannen dollarin budjetilla. Sinänsä budjetilla ei ole merkitystä, mutta halusin tehdä kaiken yksin, kokeilla miten se sujuu. Alunperinhän niiden piti olla demoja, mutta kun MMI halusi ne julkaista, niin tokihan annoin siihen luvan. Koko ajan homma syveni ja elämä kasvatti levy levyltä. Mutta Whitsongs -levyllä sitten tuli tämä kokoonpano, joka on ollut perustuksiltaan sama. Kalmalla Luopio Thy Serpentistä vaihtui Azhemiin samaisesta pumpusta. Azhemin on uskomaton melodiavääntäjä ja minä olen antanut sille enemmän tilaa niiden tekemisessä, kehuu Lord Heikkinen soittotoveriaan.

Uudelta levyltä löytyy hyvinkin erilaisia elementtejä ja musiikkityylejä aina sinfonisesta black metallista perinteisemmän metallin kautta doomahtaviin hetkiin ja thrash runttaukseen. Pääasiallisen säveltäjän omat mielihalut ja vaikutteet sotkeutuvat luomisprosessissa omaksi tyylikseen.

- Halusin tehdä elementeiltään vanhahtavan heavy-levyn tyyliin Black Sabbath tai vanha Tiamat. Siis sellaisen, missä on helvetillistä kaahausta, synkkyyttä, syvyyttä, kauneutta ja raskautta. Kaikkea hyvää siis mitä heviin kuuluu, mutta kuitenkin sellaisen missä liikutaan moderneissa aspekteissa. Ennen minun piti änkeä kaikki samaan biisiin, mutta uudella levyllä biisit tehtiin biisi biisinä pohjalta eli tunnelman mukaan.

- Hankalaa kappaleiden säveltäminen ei ole, biisit syntyvät lyhyellä aikavälillä muutamassa kuukaudessa ja hommaa jatketaan vielä studiossa, jos siltä tuntuu. Uudella levyllä tuli kelattua sovituksia hieman enemmän ja kaikkein avantgardisimmat jutut tuli tiputettua pois. Nyt oli tarkoituksena pitää homma kasassa. Mukana on nyt myös soittamisen helppous, kun tuntee ja luottaa koko poppooseen, valottaa Lord Heikkinen biisien taustoja ja niiden syntyprosessia.

ERILAISIA PAKANOITA

Soulgrindin musiikille on aina ollut hankala löytää osuvaa kuvausta, joten annetaan herran itsensä kuvata Soulgrindin nykyistä musiikillista ja lyriikallista konseptia.

- Dark melodic pagan metal with a difference eli musiikki kulkee aika omia polkujaan. Viimeisintä levyä kehuneet ovat sanoneet, että se aukeaa parin kuuntelun jälkeen ja kokoajan siinä kuulee jotain uutta ja jännittävää. Minulle tuo on itse asiassa kovin kehu, sillä koko ajan kehittyvä kuuntelukokemus on parasta. Levyllä on pakanateemoja, kaunista melodiaa, kieroja riffejä ja jylhyyttä. Kyllä minä tämän levyn hankkisin, jos en itse siinä soittaisi.

- Kaikki lyriikat syntyy koetusta ja siihen sekoitetaan hieman fiktiota ja kuultua. Oman maailmankatsomuksen mukaan muokataan negatiivisten kokemusten avittamana konsepti, josta syntyy kappaleen perusta. Lisätään hieman tutkivaa journalismia ja luetaan Eino Leinon runoja sekä kahlataan läpi okkultistisia teoksia. Nämä sekoitetaan päässä, jolloin sanoitukset ovat lähes valmiita. Sanamuotoja muutetaan ja asia tehdään henkilökohtaisemmaksi. Lyriikoista ja musiikista tulee yhtä, shamaaninen symbioosi, jossa toinen tukee toista. Teos hehkuu rakkautta ja vihaa, tunteet saavat räiskyä vapaana. On syntynyt uusi kappale historiaa.

Vaikka laadukas musiikki myykin itse itseään, ei ammattitaitoisten ja tunnettujen muusikoiden mukanaolostakaan varmasti ole haittaa. Levyn runsaista naisvokalisoinneista on vastuussa W. Lilith ja soolokitaran varressa pitkän linjan arvostettu kepittäjä Roope Latvala. Yhteistyö heidän kanssaan ei tainnut olla sattumankauppaa?

- W. Lilithin kanssa ollaan tunnettu jo vuosia ja kysyin häntä mukaan jo Helkavirsiä promolle vuonna 1996 josta hän oli heti innoissaan. Nyt hiottiin melodioita Azheminin kanssa hieman enemmän ja studiossa neiti hoiti hommat sitten yhdessä hujauksessa. Hänellä oli myös joitain hienoja ideoita ja nehän sitten päätyivät levylle.

- Olen tuntenut Roopen myöskin jo vuosia ja hänhän soitti jo -95 Lust And Death Euroopan kiertueella ja siellä me tutustuttiin kunnolla. Soitetaanhan me Walhallassakin yhdessä ja vielä eräässä cover projektissa. Vanha kaverihan Roope on ja mukana ihan frendipohjalta. Huippu tyyppi, kertoo Lord Heikkinen yhteisestä historiastaan em. muusikkojen kanssa.

Roopehan on erittäin arvostettu kitaristi alan piireissä, joten hänen mukanaolollaan ja soitollaan on varmasti myös ollut vaikutusta levyn lopputulokseen.

- Totta helvetissä Roopen soitto on vaikuttanut, onhan se paras Suomessa. On siellä uudella levyllä pieniä hienouksia, joita se veteli lead kitaran lisäksi. Itse asiassa Roopen piti tulla jo Elixir Mysticalle soittamaan soolot, mutta kiertuekiireet sotkivat hommat. Nyt aikataulut sopivat yhteen ja tulos on kuultavissa uudella levyllä. Toisaalta, en antanut Roopelle yhtään armoa soolojen hiomisessa. Kyllä ne melkein ykkösellä laitettiin sisään ja koko ajan vahtasin, ettei mene liian hiomiseksi. Aluksi hänen piti soittaa vain muutamassa kipaleessa, mutta soittipa sitten kaikissa. Eikä siihen mennyt kuin muutama tunti, hehkuttaa Heikkinen Roopen ammattitaitoa aivan ansiosta.

Keikoilla järjestelyt ja kokoonpano taitaa kuitenkin olla hieman erilainen kuin mitä levyllä?

- Soitimme pistokeikan kesällä Vana Vigalassa Eestissä Lager hevifestareilla ja konsepti tuntui toimivan. Koskettimet ja jotkut muut tilpehöörit tulivat DATilta, mutta muuten soitto oli live meininkiä. Tällä hetkellä meillä on aika hyvä live-kokoonpano. Lisäyksenä levyltä toisessa kitarassa on Toni Näykki Twilight Opherasta ja Jani Pentatonikista.

- Joulukuun tulevat Suomen keikat vedetään yhdessä Gloomy Grimin ja Barathrumin kanssa. On ollut myös puhetta, että helmikuussa olisi lähtö Ranskaan, mutta vastaan tulee taas raha. Kaikki riippuu siitä, onko Holylla varaa maksaa se rundi. Toisaalta, koitan kyllä itsekin vääntää kontakteillani aikaan jonkunlaista pakettia, mutta siitä on turha puhua vielä yhtään mitään.

SUOMALAISUUDEN OLEMUS

Soulgrindilla on juuret syvässä suomalaisuudessa ja Suomen metalliskenessä. Miten koet ja näet suomalaisen metallin nykytilan ja mikä on Soulgrind asema tuolla kartalla ?

- Suomesta on aina tullut hienoja yhtyeitä, sellaisia bändejä jotka uskaltavat kulkea omia polkujaan. Ikävä kyllä lafkat nyt ottaa noita kopioita enemmän näinä päivinä. Saa helpommin tuohta, joka sinänsä on ymmärrettävää. Mutta se taas tappaa tämän hullun luovuuden, jota tässä maassa on aina ollut. Toisaalta nyt on bändejä niin helvetisti ja jokaisella bändillä tuntuu olevan biisit netissä. Mutta kaikesta huolimatta, suomalainen metalli on paskimmillaankin parasta. Kuten eräs saksalainen toimittaja sanoi "Suomessa on eniten loistavia ja menestyneitä metalli orkestereita asukaslukuun verrattuna maailmassa". Ja tämä on muuten fakta.

- Eiköhän Soulgrind ole paikallaan Soulgrindina tässä synkässä maassa. Jos en saisi levyjä tehdä, kiusaisin ihmisiä demoilla.

Uudelta levyltä löytyy yksi kokonaan suomenkielinen kappale, johon varmasti on ollut muitakin syitä kuin pelkkä suomalaisuuden ylistäminen.

- Suomea on ollut mukana jo ensimmäisestä levystä asti. Lyriikat Umpijään Taistelijat biisiin tuli luonnostaan suomeksi, kun olin kahlannut Eino Leinon sotaisempia runoja läpi. Näitä runoja, mitä se juomaringissään kirjoitteli kansalaissodan aikoihin. Muutenkin on tullut luettua jo parikymmentä vuotta kirjoja toisesta maailmansodasta sekä sodista yleensä. Jotenkin se sankaruus sekä veljeys kiehtoo vuodesta toiseen, paljastaa Heikkinen lyriikoiden taustoja.

- Suomalaisuudesta voin puhua vain itsestäni. Suomi on minulle yhtä kuin oikeus sanoa mitä haluan, liikkua missä haluan sekä tehdä mitä haluan vahingoittamatta ketään muuta. Suomi on minulle puhtaus, luonto sekä vuodenajat. Varmaan tulee muutettua jossain vaiheessa vähän enemmän maalle ja otettua elukoita jos jonkinmoisia, kökötettyä metsässä ja ihmeteltyä maailman menoa. Menen varmaan johonkin pohjan perukoille kylähulluksi pitkätukaksi, joka vaeltelee metsässä ja kesällä päristelee prätkällä ympäri maita ja mantuja. Pitää olla ylpeä suomalaisuudestaan, ilman rasismia. Minusta syyllinen tulee tekojensa mukaan, ei ulkonäön. Meillä on ollut ongelmat täällä jo pitkään ennen kuin rajat ovat auenneet. Tosin kaupungeissa hommat alkavat muistuttaa liikaa Keski-Euroopan suurkaupunkeja, ainakin täällä Helsingissä asiat ovat siihen suuntaan menossa, pohtii Lord Heikkinen suomalaisuutta ja maailmanmenoa.

Minkälainen henkilö sitten on suomalainen Lord Heikkinen ja millainen on hänen arvomaailmansa ?

- Kunnioitan kaikkia, jotka tekevät tätä juttua sydämestään. Hevi on parasta - aina. Olen kyllä ajoittain kova suustani, puhun paljon ja osa voi olla tunnerikasta paskaa. Yleensä jauhamisessa on kuitenkin jokin pointti takana ja odotan vastapuolelta älykkyyttä ongelman selvittämiseen. Silti, helpompihan se on vetäytyä ja jauhaa paskaa selän takana jonkun median kautta. Siis helpompi kuin puhua suoraan ja kertoa totuus naamatusten.

Jos Soulgrind olisi jonkinlainen olio, niin millainen se olisi, mitä se söisi ja missä se eläisi ?

- Kissapeto urbaanissa ympäristössä. Eläisi omilla ehdoillaan ja söisi mitä haluaisi. Ihmiset metsästäisivät sitä, mutta eivät koskaan saisi kiinni. Kissapeto olisi karannut jostain laboratoriosta, jossa siihen olisi geenimanipuloitu yliluonnolliset voimat sekä kyky lisääntyä minkä tahansa lajin kanssa. Lopulta maailmassa olisi enää yksi laji, Soulgrind.

Julkaistu Inferno #8/2002

Inferno #7/2002

AARNI/UMBRA NIHIL
Split-CD
Firebox

Tuhti lähes 80 minuuttinen split julkaisu esittelee kaksi kotimaista underground doom orkesteria karusta kylmästä pohjoisesta. Pelin avaa suomalaisissa metsäisissä tunnelmissa liikkuva Aarni ja jatkaa samoilla poluilla mihin lähes kymmenen vuotta sitten Thergothon lopetti vaeltamisensa. Orkesteri yhdistää musiikissaan tummia sävyjä salatieteisiin ja onnistuu olemaan kaikessa monotonisuudessaan varsin monipuolinen. Helpolla eivät kuulijalle avaudu bändin luomat ajoittain hyvinkin psykedeeliset visiot ja Lovecraftmaiset painajaisnäkymät. Lähes uskonnollisella hartaudella kuunneltuna Aarnin luomukset alkavat vihdoin ja viimein selkiintymään ja mieli alkaa täyttymään non-euklidisilla kuvioilla. Kokonaisuutena bändi onnistuu olemaan kieroutuneella tavalla häiriintynyttä mutta samalla kaunista ja vangitsevaa. Musiikin läpi kuuluva niin soitannollinen kuin tuotannollinen puoli on hiukan amatöörimäistä ja karkeaa, mutta toisaalta se tuo mukaan oman viehättävän aspektinsa.

Oma niinikään omaperäisen näkökulmansa synkän musiikin genreen tuo splitin toinen osapuoli Umbra Nihil. Aarnin kanssa samoilla auringonlaskun jälkeisillä metsäteillä liikkuva orkesteri on musiikillisesti helpommin lähestyttävä. Minimalistisen hypnoottiset kappaleet soljuvat hitaasti ja rauhallisesti eteenpäin ajoittain vahvassakin Skepticismin hengessä. Aivan samaa nihilististä funeral doom henkeä Umbra Nihil kiertää sisällyttämällä kiemuraisempia koukkuja ja nyansseja kappaleisiinsa. Rauhoittava ambient henkisyys vaivuttaa helposti kuulijaa transsiin ja matkalle kohti uusia ulottuvuuksia.

Kokonaisuutena Fireboxin ensimmäinen julkaisu on varsin laadukas ja originelli tuotos. Toivoa sopii, että niin orkesterien kuin yhtiönkin laadullinen taso pysyy vähintäänkin samassa kuin mihin rima nyt on asetettu. 8/10 

DOKKEN
Long Way Home
Sanctuary Records

Reilun kahdenkymmenen vuoden kokemuksella Amerikan rokkia paiskova Dokken osaa kyllä hommansa. Biisit ovat tarttuvia, mutta eivät liian laskelmoituja tai siloiteltuja. Kappaleista löytyy myös tarvittaessa sitä rokkia eivätkä pari pakollista slovariakaan ole onneksi liian siirappia tihkuvia. Komeita, ovelia ja tyylitajuisia kitarajuttuja löytyy levyltä lähes joka kappaleesta mitkä nostavat Dokkenin muiden tusinabändien yläpuolelle. Kokonaisuutena levy on kuitenkin hieman liian tasapaksu ja kärsii valjusta tuotannosta. Aivan yhtä komeina kuin aikanaan eivät kajahda myöskään Donin vokalisoinnit mistä miinusta. Kauttaaltaan levyä värittävät surumieliset melodiat ja sävyt tarjoavat silti mukavan letkeää kuunneltavaa myös syysiltoihin. 6/10

MY SHAMEFUL
To All I Hated
Nocturnal Music

Alun perin parisen vuotta sitten demona julkaistu rapia 30 minuutin synkistelytuokio julkaistaan nyt MCD:nä italialaisen lafkan toimesta. Synkkääkin synkempää syksyyn sopivaa tuomiota julistava kotimainen duo laahaa kappaleensa läpi vahvassa vanhan My Dying Bride hengessä. Hitaat ja lohduttomat kappaleet valuvat kuulijan korviin varsin rönsyilemättöminä ja suoraviivaisina matalan örinän säestäminä. Doom metal ei toimi niinkään erillisinä yksittäisinä kappaleina, vaan usean kappaleen muodostamina kokonaisuuksina ja tässä piilee My Shamefulin vahvuus ja heikkous. Levyn neljää kappaletta ei juurikaan pysty erottamaan toisistaan edes useiden kuuntelukertojen jälkeen.

Kappaleet tuntuvat rakentuvan yhden yhteisen perusidean varaan, josta on muodostettu levyä varten neljä erilaista variaatiota. Orkesteri osoittaa kyllä omaavaansa kykyä purkaa ahdistuneisuuden ja surun musiikiksi, mutta alan huippujen joukkoon nousemiseksi vaaditaan astetta pidemmälle jalostettuja ideoita ja sovituksia. Genreen perehtyneille fanaatikoille levy tarjoaa kyllä lupaavia ja mielenkiintoisia kuunteluhetkiä kaunistelemattoman doomin parissa.  6/10

NOVEMBERS DOOM
To Welcome the Fade
Dark Symphonies

Pitkän uran kivisellä pellolla kyntänyt ja maata muokannut bändi alkaa vihdoin kylvämään työtä vastaava satoa. Raskaan doom/deathin saralla aloittanut orkesteri on vuosien saatossa jalostanut tuotantoaan monipuolisemmaksi ja omaperäisemmäksi. Musiikillisesti levy jatkaa samoilla linjoilla kuin edeltäjä The Knowing , mutta tällä kertaa levyllä liikutaan enemmän Opeth in kaltaisissa sfääreissä. Levyltä on mahdotonta nostaa yksittäisiä kappaleita muiden yläpuolelle, sen verran saumattoman ja vahvan kokonaisuuden se muodostaa. Raskaampia kohtia kevennetään sopivassa suhteessa rauhallisemmilla osuuksilla ja niin örinöiden kuin puhtaiden mies- ja naisvokalisointien käyttö on hienossa harmoniassa kokonaisuuden kanssa. To Welcome the Fade on levy, jossa Novembers Doom käyttää kuuntelijoidenkin tiedossa ollutta potentiaaliaan ja nousee melankolisen metallin kärkikastiin.  8/10

PENTAGRAM
Turn to Stone
Peaceville

Doom-piireissä kulttimaineella ratsastava Pentagram on kannuksensa ansainnut. Kolmekymmentävuotisen uransa aikana yhtyeeltä ei monen monituista levytystä olla julkaistu, mutta julkaistut levyt ovat olleet sitäkin merkittävämpiä. Tästä osoituksena useat kokoelmat, jotka kaikki antavat hyvän idean siitä, mistä Pentagramissa oikein on kysymys. Hyvänä esimerkkinä toimii Peacevillen julkaisema best of -kokoelma, joka koostuu lafkan 90-luvun alussa julkaisemien kolmen Pentagram-täyspitkän materiaalista.

Pentagramin yhteydessä on lähes mahdoton olla mainitsematta Black Sabbathia , mutta vertailua tehdessä on syytä muistaa, että bändit ovat aloittaneet samoihin aikoihin. Pentagram ei missään nimessä apinoi suurta innoittajaansa, vaan kulkee pää pystyssä omilla synkillä poluillaan. Parhaimmillaan biisit yltävät lähes samoihin sfääreihin Sabbathin kanssa, vaikka ovatkin yleisesti ottaen hiukan rokkaavampia. Täyteen tungetulle levylle sisältyvät kaikki Pentagramin hitit, joskin yksittäisten biisien nostaminen muiden yläpuolelle on tasokkaan materiaalin vuoksi erittäin hankalaa. Tällainen pitää kokoelmalevyn ollakin: toimii taatusti niin vanhoille doom-friikeille kuin uusille bändiin ja musiikkityyliin tutustuville 7/10 
 
SOLITAIRE
Rising to the Challenge
Iron Glory Records

Erittäin harvoin kuulee näin häpeilemättömästi 80-luvun metallilta kuulostavaa orkesteria, joka ei kuitenkaan syyllisty tuon ajan ideoiden kopiointiin ja riffien lainaamiseen. Amatöörimäisen ja tökerön kannen ei kannata antaa hämätä. Solitaire paiskaa kuulijalle lähes puhdasoppista speed metallia sellaisella energialla ja intensiteetillä, että vanhan liiton miestä alkaa melkein heikottamaan. Laulaja pääsee ulosannissaan lähes legendaarisen Agent Steel laulajan John Cyriiksen tasolle, mikä on hienoa kuultavaa. Vaikka biisit ovat lähes poikkeuksetta kaahausta alusta loppuun ilman turhia hengähdystaukoja, pysyy homma soittajilla koko ajan lapasessa.

Vaikka äänimaailma levyllä onkin kirkas ja selkeä, on vaivana pienoinen hengettömyys ja persoonallisen otteen hienoinen latistuminen. Temmon pudottaminen muutamalla asteella saattaisi myös tuoda tarvittavaa moniulotteisuutta ja syvyyttä kappaleisiin. Kokonaisuutena bändi toimii ja osoittaa, että speed metal elää ja voi hyvin, mutta että harva sen esittämisen kuitenkin taitaa. 7/10

SOULGRIND
Into the Dark Vales of Death
Holy Records

Selkeillä ja tuhdeilla saundeilla varustettu Into the Dark Vales of Death tarjoaa jämäkkää kotimaista black/dark metallia. Orkesterin jäsenten kokemuksen kyllä kuulee niin sävellys kuin soittopuolellakin. Mahtipontiset runsailla naislauluilla ja syntikkakuvioilla väritetyt kappaleet kulkevat ärhäkkäästi eteenpäin. Vertauskohteeksi voisi helposti löytää Dimmu Borgirin varustettuna astetta aggressiivisimmilla, monipuolisimmilla ja synkemmillä melodioilla. Levyn kappaleet muodostavat koherantin ja varsin laadukkaan kokonaisuuden, josta löytyy useita erilaisia kuuntelua kestäviä ja mielenkiintoa ylläpitäviä ulottuvuuksia. Ajoittain varsin ylellisesti käytetyt koskettimet yhdistettynä naislauluun liikkuvat kyllästymisen äärirajoilla. Tyylikkäät kitaraosuudet yhdistettynä perinteisiin bm-tyyppisiin ärinävokaaleihin kaipaisivat kaverikseen ehkä hieman matalampaa artikulointia käyttävää laulajaa. Soulgrind onnistuu kuitenkin helposti välttämään tyypillisimmät tämän genren sudenkuopat ja samalla luomaan riittävällä luovuudella ja tyylitajulla varustetun levyn. 8/10

WATCHMAKER
Kill.Crush.Destroy
Dreamcatcher Records

Tyypillisen saatekirjelmän tavoin bändiä ja levyä kehutaan maasta taivaaseen. "The band is the embodiment of pure anger". Paskat sanon minä. Minun korvissani tämä kuullostaa tuhnuiselta demo-tason bändiltä, joka yrittää tehdä jotain mihin kyvyt ja ideat eivät riitä. Puuduttavia tusinariffejä suolletaan kieli-instrumenteista minkä ehditään, jonka päälle kannuja taotaan apinan raivolla ärjyessä järjettömästi kaiken komeuden päälle sen minkä kitarisoista irti lähtee. Ja tämän pitäisi olla aggressiivista "audio terroria". Lopputulos muistuttaa juuri sitä tasapaksua mölinää, jota vanhemmat aikoinaan väittivät kaiken huoneestani kantautuvan musiikin olevan. 2/10

PARADISE LOST – SYNKKYYDEN SYMBOLIIKKAA

Monia raja-aitoja uransa aikana rikkonut ja samalla uusia tyylisuuntiakin keksinyt brittiviisikko on aina liikkunut musiikissaan eteenpäin. Tummasävytteiset melankoliaa ja goottihenkeäkin tihkuvat kappaleet ovat kuulijansa löytäneet varsinkin Skandinaviassa, vaikka pari viimeistä levyä ovatkin saaneet osakseen rankkaakin arvostelua. Uuden levyn symboliikasta ja tyylistä kertoili pääasiallinen biisinikkari kitaristi Gregory Mackintosh, joka pienoisesta flunssasta ja lukuisista jo annetuista haastatteluista huolimatta vaikutti erittäin innostuneelta ja puheliaalta uuden levyn suhteen.


- Fiilikset ovat juuri nyt todella hyvät. Odotamme innolla tien päälle pääsyä ja saamaan ihmisiltä palautetta levystä. Median vastaanotto on ainakin ollut todella hyvä, avaa Greg haastattelun.
Uuden levyn tiimoilta annetuissa haastatteluissa joutuu varmasti kerta toisensa jälkeen vastailemaan samoihin kysymyksiin

- Haastatteluaikataulu on tosiaan ollut aika tiukka tällä kertaa. Useimmiten meiltä kysytään miksi olemme muuttuneet niin paljon joka levyllä. Yhä vieläkin ihmiset puhuvat hiukan hämmentyneinä Host-levystä, vaikka olemme sen jälkeen tehneet pari levyä. Tuota nimenomaista Host- levyä tehdessä tiesimme tarkkaan mitä halusimme, mutta monet ihmiset eivät oikein tuntuneet ymmärtävän mitä me yritimme tehdä, kertoo Greg hieman harmistuneen oloisena.

Bändi tosiaan on kulkenut omaa tietään aika pitkälle 14 vuodessa ja mukaan on mahtunut muutoksia niin jäsenistössä kuin levy-yhtiöissäkin. Uuden tuotoksen julkaisijana on saksalainen Gun Records, mitä oikein tapahtui sopimuksellenne EMI:n kanssa?

- Asiasta on liikkunut huhuja, että EMI olisi potkinut meidän pois, mutta totuus kuitenkin on, että meillä oli sopimus heidän kanssa kahdesta levystä ja tuo sopimus tuli täyteen. Kun allekirjoitimme tuon sopimuksen tiesimme, että tulemme tekemään kaksi levyä heidän kanssaan ja se siitä. Itseasiassa HIM:in Ville kertoi, että meidän kannattaisi ottaa yhteyttä Guniin. Uusi levy-yhtiömme on erittäin innoissaan meistä ja he pitävät myös aidosti musiikistamme. On todella hienoa, että he diggaavat myös musiikkiamme, sillä tuolloin tukea kiertueille ja promootioon heruu useimmiten paremmin. Suurten yhtiöiden vika usein on, että he pitävät artisteja tuotteina ja tuolloin sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla suurempien samalla lafkalla olevien toisten artistien kanssa.

Uutta ja vanhaa
- Uutta levyä tehdessämme meillä oli tarkoituksena yhdistää erilaisia elementtejä kaikista niistä levyistä, joita olemme aikaisemmin tehneet. Levyjä tehdessä sitä oppii aina jotain uutta ja asioita saattaa alkaa katsomaan hieman toisin. Tällä uudella levyllä onnistuimme mielestäni erittäin hyvin vangitsemaan vanhojen levyjemme raskauden, kitarat ovat todella raskaat ja käytimme myös naislaulajaa kuten Gothicilla aikanaan. Ei meillä mitään tarkkoja suunnitelmia ollut levyn tyylistä tai puhetta siitä, että haluaisimme tehdä vanhan materiaalin kaltaista raskasta juttua. Halusimme jo Believe in Nothing –levyn olevan todella raskas, mutta tuotanto todella latisti sitä pahasti. Siitä tuli liian yksiulotteinen, liian vähän dynamiikkaa ja olimme hiukan pettyneitä lopputulokseen, koska siitä ei tullutkaan niin raskasta kuin halusimme. Päätimme jo tuolloin, että teemme niin kauan levyjä kunnes niistä tulee raskaita ja tällä kertaa halusimme varmistua että lopputuloksesta todella tulee sellainen kuin haluamme. Mukana on myös paljon sekvenssereita, koskettimia ja jousia joita käytimme uudemmilla levyillä. Kuten huomaat, levyllä on tosiaan elementtejä lähes jokaisesta aikaisemmalta levyltämme, mutta tällä kertaa tuotantopuoli todella toimii. Meille oli todella tärkeää saada oikea henkilö tuottajan pallille ja Rhys Fulber oli mies paikallaan. Olen kuunnellut levyä varmaan joku viisi kertaa joka päivä sen valmistumisen jälkeen ja levyllä ei ole mitään, minkä haluaisin tehdä toisin. Aiempia levyjä kuunnellessani voin sanoa, että tuo on täytebiisi, tuo kuuluu levylle jne. Itse asiassa vaikeimpia asioita levyn tekemisessä oli valita levylle päätyvät kappaleet ja mitkä laitetaan mahdollisten singlejen B-puoliksi. Olisimme voineet helposti laittaa levylle 15 kappaletta, valottaa Greg uuden levyn tekoa.
- Biisien tekeminenhän on aina pitkä prosessi, ensin on olemassa vain joku ideantynkä jota sitten alkaa kehittämään eteenpäin omien visioiden mukaisesti. Kun biisi alkaa olemaan valmis, se demotaan studiossa jonka jälkeen joitain pikkujuttuja saatetaan muuttaa lopullista versiota varten. Kunnon studiossa äänitettynä biisi vasta tosin alkaa kuulostamaan hyvältä, kun mukana on kunnon tuottaja joka saattaa esittää kappaleeseen omia ideoitaan joita ei itse tulisi ajatelleeksi. Lopullisen version kuuleminen on aina hieno tunne, kun itse on tietoinen koko syntyprosessin joka vaiheesta. Suurin osa ihmisistähän kuulee vain lopullisen version joka saattaa joskus olla hyvinkin erilainen alkuperäiseen ideaan verrattuna.
- Symbol of Life on ehkä ensimmäinen levy One Secondin jälkeen johon olemme täysin tyytyväisiä. Kuunnellessamme raakamiksauksia levyn kappaleista meidät valtasi tosi vahva usko niiden suhteen. Tiesimme heti, että tulemme olemaan täysin tyytyväisiä lopputulokseen. Olemme tunteneet tuottajan Rhys jo vuosien ajan ja hän pitää kovasti siitä mitä me teemme. On todella hienoa että bändin fani tuotti levyn, koska hän pisti peliin koko sydämensä ja sielunsa paiskoen hommia öitä myöten. Lopputuloksesta tuon kaiken kyllä kuulee, hehkuttaa Greg levyä ja tuottajaa.
Omat henkilökohtaiset suosikkini kahdeksan kappaleen kasetti promolta ovat erittäin sielukkaat ja tarttuvat Mystify ja No Celebration ja kuuleman mukaan levytitte myös pari ehkä hieman yllättävääkin lainakappaletta.
- Hienoa kuulla, että pidät Mystify-kappaleesta, sillä se on kanssa yksi omista suosikeistani. Siinä on todella tarttuva kertosäe, joka esimerkiksi radiosta kuultuna jäisi taatusti kerralla soimaan päässä. Pidän todella noista kahdesta kappaleesta paljon, Two Worlds on myös yksi omista suosikeistani. Levytimme myös Dead Can Dancen Xavierin ja se kuulostaa todella massiiviselta. Se on todella raskas ja kun soitimme sitä eräälle suurelle Dead Can Dance fanille, hän oli aivan myyty. Hänen mielestään se on jopa parempi kuin alkuperäinen ja sen suurempaa kohteliaisuutta emme voi saada. Levytimme myös Bronski Beatin Small Town Boy –kappaleen ja siitäkin tuli aika raskas. Ihmiset tulevat taatusti yllättymään noiden versioiden suhteen.
Ennakkomaistiaisia levystä tarjottiin tosiaan kasettipromon muodossa, josta ei löytynyt kuin kahdeksan kappaletta, nekin väärässä järjestyksessä lopulliseen versioon verrattuna ja kaiken huipuksi varustettuna parilla piippauksella per biisi. Onko tämä sinun mielestäsi oikea tapa taistella piratismia vastaan?
- Ymmärrän kyllä levy-yhtiön motiivin hyvin ja sinun täytyy vain odottaa kunnes pääset kuulemaan virallisen version, et taatusti tule pettymään. Minusta on hieno idea, että voit tsekata jonkun bändin tuotantoa verkosta lataamalla pari kappaletta ja ostamalla levyn, jos pidät siitä mitä kuulit. Tänä päivänä ihmiset vain tuntuvat lataavan kaiken verkosta kokonaisia levyjä myöten. He eivät tunnu tajuavan, että jos kaikki tekisivät niin, ei kohta olisi enää bändejä. Onhan se hienoa, jos musiikkia saa ilmaiseksi verkosta, mutta suurimmalle osalle bändeistä musiikin tekeminen on työtä ja siitä me leipämme saamme. Jos et saa palkkaa, ei sinulla myöskään ole varaa jatkaa musiikin tekemistä. Minusta itsestäni tuntuu pahalta, jos olen ladannut verkosta jonkin kokonaisen levyn ja samalla tavalla minusta tuntuu pahalta jos tiedän jonkun tehneen niin myös meidän levymme kohdalla,

Symboliikkaa

Uusi levy kantaa hyvinkin monimerkityksellistä ja poikkeuksellisen toiveikasta Symbol of Life nimeä. Eikö tyylinne olisi paremmin sopinut levyn nimeäminen Symbol of Deathiksi ?

- Minusta se on loistava nimi levylle, koska se synnyttää ihmisissä niin monia erilaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä. Vauva voi olla joillein elämän symboli, toisille taas ruumisarkku tai ase joka lopettaa elämän. Meistä tämä koko perusidea on hieno. Meille musiikin visuaalinen puoli on myös tärkeää ja vaikka uuden levyn kansi voi näyttää joidenkin mielestä hieman oudolta, me pidämme siitä erittäin paljon. Se on tehty ”vähän on enemmän” hengessä ja se tulee näyttämään myös hyvältä t-paitoihin painettuna.

- Levyn nimeäminen Symbol of Deathiksi tarkoittaisi kaiken loppua ja kuolleena ollessa myös kaikki kurjuus loppuisi samalla. Elossa ollessa kurjuutta tulee taatusti kohdattua enemmän kuin kuolleena, joten kyllä tuo Symbol of Life on parempi nimi levylle, naureskelee Greg.

Symbol of Death olisi tosiaan sopinut paremmin alkuaikojen levyn nimeksi. Tosin tuosta kurjuuden kohtaamisesta kuoleman jälkeen saattaa monilla olla hieman erilaisia käsityksiä henkilökogtaisista uskomuksista riippuen, mutta tehän teitte nuo asiat jo selviksi edellisellä Believe in Nothing –levyllä.
Aivan niin, hekottelee Greg edelleen.

Laulajanne Nick Holmes on aina vastannut hienoista hieman muista bändeistä poikkeavilla sanoituksilla. Onko tällä levyllä kappaleissa jotain yhteistä teemaa?

- Nickin lyriikat ovat hyvin omakohtaisia ja kryptisiä. Hänen päässään liikkuu todella paljon kaikenlaisia asioita, jotka hän haluaa saada ulos. Kaikenlaisia lauseita ja pieniä paloja ja minusta on aika ällistyttävää, että ihmiset todella lukevat hänen sanoituksiaan. Minä en ymmärrä hänen sanoituksistaan useimmiten yhtään mitään, naurahtaa Greg.

- Totta puhuen hänellä ei itselläkään tunnu aina olevan hajua mistä hän kirjoittaa, jos häneltä kysyy lyriikoiden merkityksestä. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia saada kappaleisiin yhtä läpikantavaa teemaa, hän vain pistää kaikki päässään kulkevat jutut yhteen kappaleeseen vaikka siinä ei aina olisikaan niin paljon järkeä. Nick tarvitsee aina jonkinlaista inspiraatioita sanoitusten tekemistä varten ja siksi teemme aina musiikin ensiksi. On erittäin harvinaista, että Nickillä olisi valmiina joku sanoitus johon hän haluaisi musiikin. Kun saamme jonkun biisinrungon valmiiksi, esittelemme sen hänelle ja hän saattaa ehdottaa muutoksia melodian yms. suhteen.

Katsaus menneisyyteen

Musiikkihan teillä on muuttunut levyltä toiselle, kuinka itse nyt jälkeenpäin koet ja näet nuo levyt?

- Levythän on aina kuvauksia sen hetkisestä elämäntilanteesta ja niihin liittyy niin paljon erilaisia muistoja ja asioita joita diggailimme tuohon aikaan. Jokainen levy on minusta tärkeä. Inhoan sanaa kehittyminen musiikin yhteydessä, sillä meille on itsestään selvää että muutumme ja ilman ”kehittymistä” emme tekisi uusia levyjä. Levyn teko vie sinua aina eteenpäin johonkin uuteen suuntaan. Jos emme olisi tehneet Host-levyä, emme olisi tehneet tätä uutta levyä. Jos emme olisi aikanaan tehneet Gothic-levyä, emme olisi tehneet Draconian Times -levyä. Jokaisella levyllä on siis tärkeä merkitys yhtyeen historiassa. Luovana ihmisenä sitä aina haluaa olla luovempi ja tehdä uusia juttuja. En todellakaan haluaisi tuntea tekeväni samanlaista musiikkia vuosi toisensa jälkeen ja sitä joutuu ottamaan aina pienoisia riskejä uutta materiaalia tehdessä. Ei siinä voi miettiä sitä tulevatko fanit ostamaan ja pitämään myös uusista biiseistä.

- Kun teimme ensimmäistä Lost Paradise –levyä, olimme pelkkiä kersoja. Teimme biisejä ensimmäistä kertaa ja koska kukaan ei soittanut musiikkia jota olisimme halunneet kuulla, meidän täytyi perustaa oma bändi. Gothic oli ensimmäinen tosi tärkeä levy meille. Tuohon aikaan monet bändit halusivat soittaa nopeammin ja nopeammin kun me taas halusimme soittaa hitaammin. Lisäsimme mukaan myös naislaulua, jota kukaan ei tuohon aikaan käyttänyt. Monet bändit nimeävätkin tuon levyn yhdeksi suureksi inspiraation lähteeksi, tarinoi Greg bändin alkuvaiheista.

Gothic on todella yksi doomin merkkipaaluista ja monella tapaa uraauurtava levytys. Levy on helppo nostaa samalle viivalle Celtic Frostin Into the Pandemoniumin kanssa.

- Shades of God –levy on taas enemmän rock levy kuin aiemmat ja samalla meiltä katosi hieman nuo goottielementit. Icon taas puolestaan on hyvä kuvaus kahdesta aiemmasta levystä. Gootti elementit ovat hyvin vahvana mukana mutta samalla siinä on myös paljon erilaisia rock elementtejä. Draconian Times on puolestaan taas viimeistelty versio Iconista. Tuolla levyllä on paljon klassikoiksi muodostuneita kappaleita mutta myös jokunen heikompi vetäisy joita Draconian Timesilta löydy. One Second on puolestaan ensimmäinen levy, jossa aloimme todella panostamaan koko äänitysprosessiin. Samalla lisäsimme mukaan paljon jousia, koskettimia ja muita juttuja joita emme aikaisemmin olleet käyttäneet. Minusta se onnistuu hyvin yhdistämään niin rock, gootti kuin orkestraaliset jutut ja kyllähän se erottuu muista levyistämme. Tehdessämme Host-levyä kuuntelimme paljon erilaisia soundtrack levyjä ja muistan kuin ihmeissäni olin niiden raskaudesta ja melankolisuudesta. Jos kuuntelet vaikka esimerkiksi Schindlerin Lista soundtrackkia, huomaat kuinka melankolisen raskas soundi siinä on. Halusimme tehdä eräänlaisen anti-rock levyn, joka kaikesta huolimatta olisi erittäin raskas mutta hiukan erilaisella tavalla. Ihmiset eivät vaan oikein koskaan tuntuneet ymmärtävän tuota levyä ja useimmat heistä varmaan luulivat, että jatkaisimme tuohon suuntaan myös tulevaisuudessa. On vaikea sanoa oliko tuo hyvä vai huono idea tehdä Hostin kaltainen levy, mutta meidän oli se vain pakko tehdä. Se saattaa olla yksi niistä levyistä jotka uppoavat ihmisiin vasta 20 vuoden kuluttua, jatkaa Greg Paradise Lostin tuotannon tarkastelua.

- Believe in Nothing oli aikamoinen pettymys jonka pilasi huono tuotanto. Halusimme Hostin jälkeen palata takaisin rockin pariin ja tehdä todella hyvän levyn. Symbol of Life antoi meille uuden mahdollisuuden ja edellisen levyn pettymys puski meitä eteenpäin yrittämään kovemmin.

Paluu tulevaisuuteen

Jokunen kuukausi sitten Music for Nations julkaisi teiltä ensimmäisen DVD:n nimeltään Evolve. Useiden promo videoiden lisäksi levyltä löytyy myös kaksi lähes kokonaista keikkaa, jotka aikaisemmin on julkaistu VHS:nä. Kuinka paljon pystyitte itse vaikuttamaan levyn sisältöön ja oletteko tyytyväisiä lopputulokseen ?

- Koko julkaisu tapahtui älyttömän nopeasti, mutta niinhän entiset levy-yhtiöt yleensä toimivat. Kyllä me aavistimme, että näin tulisi käymään, omistaahan Music for Nations oikeudet lähes koko vanhaan tuotantoomme. Onhan se meidän kannalta hyvä juttu, että nuo keikat on nyt tarjolla DVD-formaatissa. Shepherds Bushin keikka ei aiemmin ollut saatavilla kuin fani klubimme kautta ja se yhdessä Harmony Breaks –videon kanssa ovat jo pitkään olleet loppuunmyytyjä. Olisimme halunneet lisätä paljon itse kuvattua materiaalia, jota minulla on kasapäin. Minulle ei vaan annettua tarpeeksi aikaa käydä kokoelmaani läpi. Minulla olisi ollut paljon alkuaikojen materiaalia bändin perustamisesta ja muita hassuja juttuja jotka olisivat ehkä vähän valottaneet meidän luonnettamme.

Alkuperäisiin VHS-versioihin verrattuna kummaltakin keikalta puutuu useita Peacevillen aikaisia biisejä ja huhujen mukaan Music for Nations ei halunnut kukkaronnyörejään raottaa entisen levy-yhtiönne suuntaan.

- En oikein tarkkaan tiedä mikä jutun takana oli ja tokihan se olisi ollut hienoa fanienkin takia, jos DVD:ltä olisi löytynyt kokonaiset keikat. Music for Nations ei varmaankaan oleta myyvänsä kovinkaan montaa DVD:tä eivätkä kait halunneet ylimääräisiä tekijänoikeuksista syntyviä kuluja.
Kylmä faktahan on, että musiikkiteollisuus on tänä päivänä kylmää bisnestä, jossa raha ratkaisee.

Minkälaisia ajatuksia sinussa tämä herättää kun olet seurannut bisnestä varsin läheltä jo yli 10 vuoden ajan?

- Ehkä joillain ihmisillä on ruusuinen kuva musiikkiteollisuudesta, mutta tosiasiahan on, että musiikki on bisnestä ja rahan tekemistä. Joskus lafkat kiinnittävät bändejä tehdäkseen paljon rahaa eivätkä he todellakaan välitä musiikista. Olet heille vain nimi ja numeroita papereissa. Kun sopimus sitten joskus umpeutuu, et koskaan näe näitä ihmisiä enää. Joten kyllähän tässä vähän on kyynisemmäksi tullut, mutta tämä on pelin henki, pohtii Greg musiikin ja bisneksen suhdetta.

Miten oma suhtautumisesi sitten on muuttunut musiikkiin ja sen kuunteluun ?

- Kun olin nuorempi, kuuntelin todella paljon musiikkia ja pelkästään rokkia. Mutta kun aloin itse tekemään biisejä ja esittämään niitä, sitä huomasi kuinka rajoittavaa yhdenlaisen musiikin kuuntelu voi oikeastaan olla. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Linkin Parkia, laulajalla on todella hyvä rock-ääni ja levyllä on hienosti käytetty paljon tekniikka kuten sampleja, luuppeja ja todella tarttuvia koukkuja. Joskus vuosia sitten sain heidän levynsä, kun he kulkivat vielä nimellä Hybrid Theory ja se oli jo aika hyvää matskua. Sitten kun Linkin Parkin debyytti tuli, en edes heti tajunnut, että kyseessä oli sama bändi. Nyt tuosta debyytistä saisi varmaan aika ison kasan rahaa, nythän levy-yhtiökin rahastaa tuolla viimeksi julkaistulla remix-levyllä. Yleensä en kyllä pidä näistä kaikista uusista rap/rock orkestereista, yllättää Greg hieman soittolistallaan.

Tulevaisuudessa voimme varmaan odottaa, että lähdette kiertueelle joka ulottuu toivottavasti myös Suomeen saakka. Skandinaviassa tunnutte olevan aika suosittuja ja Suomessakin olette omien laskujen mukaan ehtineet vierailla 4-5 kertaa.

- Neuvottelemme parhaillaan kiertueista ja tällä kertaa meillä on mahdollisuus käyttää joitain uusia juttuja joita meillä ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuus käyttää. Lokakuun loppupuolella meillä on Lontoossa keikka ja joitain keikkoja sovittuna jo jenkkeihin. Täytyy nyt vain odottaa ja katsella mitä loppujen lopuksi tulee tuolla rintamalla tapahtumaan. Koko Skandinavia on meille tosi hieno paikka enkä oikein osaa sanoa mikä siinä on. Ihmiset siellä vain tuntuvat olevan hommassa mukana koko sydämestään ja keikoilla yleisön palaute on todella voimakasta ja hyvää. Toki siellä on myös paljon kauniita kaupunkeja kuten Kööpenhamina ja Helsinki, joissa tykkäämme kuljeskella ennen keikkaa jos meillä vain suinkin on aikaa, ylistää Greg meitä skandinaaveja.

- Emmeköhän me Suomeenkin saavu tulevaisuudessa ja jos näät minut siellä, tule ottamaan hihasta kiinni ja morjestemaan.

Julkaistu Inferno #7/2002

Inferno #6/2002

DEF LEPPARD
Hysteria DVD
Eagle Vision

Classic Albums -sarjaan kuuluva DVD esittelee yhden menestyksekkäimmän hard rock -albumin tekoa ja taustoja. Def Leppardin Hysteria oli aikanaan varsinainen hittikokoelma. Sen tarttuvat ja aikaisempaan tuotantoon huomattavasti popimmat kappaleet vetosivat erittäin laajaan yleisöön ja myyntiluvut olivat sen mukaisia. Tässä valossa julkaisu on oikeutettu siinä missä samaan sarjaan kuuluva Iron Maidenin The Number of the Beastkin. Levy koostuu kahdesta eri osasta, varsinaisesta 50-minuuttia kestävästä dokumentista, sekä saman pituisesta ekstra materiaalista. Dokumentti koostuu pääosin bändin jäsenten leppoisista kertomuksista ja muisteloista sekä managerien, levy-yhtiön heppujen, tuottajien ja lehdistön-edustajien bändiä ja musiikkia ylistävistä kommenteista. Dokumentissa keskitytään levyn suurimpien hittien kuten Hysteria, Rocket ja Love Bites tarkempaan esittelyyn ja syntyhistoriaan, mikä onkin ymmärrettävää, sillä muuten dokumentin pituus olisi helposti kaksinkertaistunut. Väliin on kylvetty lyhyitä, maksimissaan muutaman kymmenen sekunnin videoiden pätkiä, ja tässä tuleekin DVD:n suurin ja ärsyttävin puute. Levyltä ei löydy yhtään kokonaista musiikkivideota, mikä minusta on erittäin outoa.

Ekstramateriaali noudattaa varsin samaa kaavaa kuin varsinainen dokumenttikin, mutta sillä erotuksella, että se keskittyy pääosin bändin jäsenten haastatteluihin ja ajatelmiin muistakin asioista. Parasta ekstroissa on kuitenkin pari lyhyttä ja rentoa akustista versioita Hysteria ja Pour Some Sugar on Me -kappaleista.

Kokonaisuutena DVD tarjoaa varsin mielenkiintoista taustatietoa bändistä ja sen menestyksekkäimmästä levystä myös muille kuin hc-faneille, mutta ensimmäisen katselun jälkeen se jää taatusti hyllyyn pölyä keräämään. 4/10

DEVOLVED
Technologies
Casket Music

Suuria sanoja kerrotaan levyn mukana tulevassa biossa, jossa bändiä tituleerataan Australian vastineeksi edesmenneelle Fear Factory lle. Raskaus ja aggressio nostettuna toiseen potenssiin on lause, jolle halveksuen tuhahdan. Levy osoittautuu kuitenkin varsin positiiviseksi yllätykseksi, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on debyyttilevytys. Rumpali takoo patteristoaan erittäin tehokkaasti, ja lopputulos kuulostaa positiivisessa mielessä kuin epileptisen konekivääriampujan päästämiltä sarjoilta. Aggressiota ja rankkuutta löytyy myös enemmän kuin riittävästi, myös laulu- ja kitaraosastolta. Äkkiväärät kappaleet tarjoavat paljon rytmin ja temmon vaihdoksia, mutta kappaleet pysyvät silti hanskassa. Kuuntelijaa ei päästetä helpolla, mutta useimmissa kappaleissa tämä on yksinkertaisesti vain liikaa ja saa aikaiseksi pienoisen audioähkyn. 6/10

DORO
Fight
Steamhammer

Saksan pieni suuri nainen on palannut uudella soololevyllään, joka kantaa reteästi nimeä Fight . Saatekirjelmän mukaan albumi on nauhoitettu lähestulkoon keikkatilannetta vastaavassa ympäristössä, jotta levylle olisi saatu mahdollisimman energinen ja luonnollinen äänimaailma. Jo tässä kohtaa ollaan menty pahasti metsään, sillä pitkään aikaan en ole näin nimekkään artistin levyllä törmännyt yhtä kolkkoon ja tuhnuiseen tuotantoon. Kun tähän yhdistetään vielä täysin mitäänsanomattomat, ideoiden puutteesta kärsivät ja junnaavat kappaleet, ei lopputuloksella voida hurrata. Levyn pari ensimmäistä rokkaavampaa kappaletta kuullostavat karmeilta kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja loppupuoli onkin lähes kokonaan pidemmän päälle puuduttavaa balladiosastoa. Doron hieno ääni ei pääse oikeuksiinsa kuin ajoittain, ja tämäkään ei levyä pysty pelastamaan. Kyllä suutarin pitäisi pysyä lestissään ja Doron nahkapuvussaan. 4/10

ELYSIUM
Dreamscapes
De Profundis Records

Perinteisen doomdeathin nimeen vannova Elysium on alan pioneerien My Dying Briden ja "vanhan" Paradise Lostin levyt tarkkaan kuunnellut ja lopputulos onkin kuin suoraan doomin oppikirjasta. Laulu möristään matalalta ja melankolisten kitaroiden päälle luodaan sävyjä koskettimilla ja sopraanomaisella naislaululla. Lopputulos kuulostaa miellyttävältä ja soljuvalta, mutta täysin yllätyksettömältä ja tasapaksulta romanttiselta synkistelyltä, joka syyssateen tavoin virtaa tasaisen varmasti 53 minuutin ajan.

Todelliset doomfriikit saattavat tästä saada jotain irti, mutta kylmä tosiasia on, että tämä kaikki on tehty jo lähes 10 vuotta sitten, ja mielenkiinnon saavuttamiseksi on tutuilta synkiltä poluilta poikettava ja tallattava uusiakin uria. 6/10

FOZZY
Happen
Steamhammer

Mystinen promo CD, joka musiikin sijasta sisältääkin lähes puolituntia pitkän CD-ROM videon. Lyhytelokuva esittelee bändiä niin haastatteluin, livepätkin kuin lavojen takana kuvatulla materiaalilla. Onpahan mukaan ängetty bändiä kehuvia lyhyitä haastatteluita oikeilta rockstaroilta kuten Sebastian Bach, Dee Snider, Mike Pornoy ja Zakk Wylde, joten kuuluisia tuttuja tekijöillä ainakin on ollut. Levyn ja bändin tarkoitus jää lopulta täydelliseksi arvoitukseksi ja lopputuloksena on vain huono yritys tehdä Spinal Tap henkistä hard rock parodiaa. Leffassa esiintyvät musiikkipätkät ovat menevää joskin varsin kliseistä amerikan hard rockkia ja tämän julkaisun tarkoitusperiä sekoittaa entisestään muutamat cover veisut. Jollakin on selkeästi ollut ylimääräistä rahaa kuvata tämä video, mutta täydellinen omien ideoiden puute tekee siitä loppujen lopuksi varsin tylsää katsottavaa. (Mega) EI PISTEITÄ

HOLY MOSES
Disorder of the Order
Century Media

80-luvulla uransa alottaneiden bändien comeback-levytyksien kuuntelu hirvittää aina etukäteen, sillä sen verran karmeita ja surkuhupaisia yrityksiä on sekaan mahtunut. Holy Moses in uran kultakaudella ei orkesteria tullut koskaan tsekattua, vaikka sulokurkku Sabine Classen ista paljon alan miesten keskuudessa paljon puhuttiinkin. Ennakkoluuloja ja nostalgian värittämiä lämpimiä muistoja ei rasitteena siis ollut. Disorder of the Order yllättääkin positiivisesti ja lunastaa paikkansa nykypäivän levytysten joukossa. Levy paiskaa kuulijan korville tasaisen tappavasti diesel moottorin lailla eteneviä teknisiä thrashaavia ralleja, jotka tuovat ajoittain etäisesti mieleen uudemman Destruction in. Suurin osa kappaleista kulkee hypnoottisesti ja keskitempoisesti sisältäen salakavalia ja ovelia kitarakoukkuja, jotka jäävät päähän vasta useamman kuuntelukerran jälkeen. Laulajatar Sabine ärisee mallikkaasti ja laulussa on munaa enemmän kuin kymmenellä silkkiperseisellä Hanken in miesopiskelijalla.

Levyn hyviin puoliin voidaan laskea, että sen musiikilliset juuret löytyvät kyllä 80-luvulta, mutta musiikki ei ole jämähtänyt tuolle thrashin kultakaudelle, vaan se on riittävän modernia tällekin vuosituhannelle. 7/10

OVERKILL
Wrecking Everything (live)
Spitfire Records

20 vuoden uran tehnyt Overkill paiskaa ilmoille toisen täyspitkän livelevynsä, tällä kertaa 13 kappaleen ja 70+ minuutin muodossa. Ennen kuuntelua vallinnut skeptisyys levyn tarpeellisuudesta haihtuu kauas pois heti ensimmäisen rallin tulviessa ämyreistä: tämähän toimii ja kovaa! Biisivalikoima koostuu lähes jokaisen Overkill levyn parhaista kappaleista, jotka muodostavat todella toimivan kokonaisuuden ja ilahduttavaa on huomata, että 80-luvun materiaaliakaan ei ole unohdettu. Bändi runttaa kappaleet läpi kuuntelijalle saakka välittyvällä energialla ja tuo moneen levyllä vaisulta kuulostavaan kappaleeseen kaivattua menoa ja meininkiä. Levyn soundit ovat todella tanakat, ja kaiken kruunaa Bobby "Blitz" Ellsworthin loistavassa iskussa oleva persoonallinen vokalisointi sekä DD Vernin uhkea bassottelu.

Overkillin pitkää uraa on ollut ilo seurata, varsinkaan kun orkesteri on pienistä ala- ja ylämäistä huolimatta noudattanut tiukasti omaa linjaansa. Tämä uusin live osoittaa, että bändissä riittää vieläkin runsaasti potkua ja että mistään kehäraakeista ei ole kysymys. Tältä samaiselta keikalta kuvattu, syyskuussa julkaistava täyspitkän setin sisältävä DVD nousee ehdottomasti top 5 hankintoihin. 8/10

ROOT
Black Seal
Redblack Productions

Pitkähköllä urallaan jo kuudennen täyspitkänsä julkaissut Root on aina jäänyt pienen kuuntelijakunnan suosikiksi, ja ainoastaan alkuaikojen hieman kokeellista joskin samalla primitiivistä black metalliin kallellaan oleva musiikkia kuulleena en riemusta kiljuen CD:tä soittimen sisään tunkenut. Ensisävelistä alkaen oli kuitenkin selvää, että kehitystä on tapahtunut joka osa-alueella, pelkästään positiiviseen suuntaan, ja musiikkityylikin on aikojen saatossa muuttunut entistä kokeellisemmaksi ja hiotummaksi. Okkultissävytteisen dark metallin saralla se tarjoaa hyvinkin mielenkiintoisia ja sujuvasti eteenpäin liukuvia kappaleita tarttuvin melodioin. Ajoittain monipuolinen musiikki on hyvinkin tummaa, jonka kruunaa matala mieslaulu, mutta vastapainoksi löytyy kevyempiä ja tarttuvampiakin kappaleita ja osioita. Kappaleet tuovat tunnelmaltaan ja ideoiltaan mieleen Moonspellin vanhemman tuotannon ilman selkeitä välimeren folk-vaikutteita, ja onpahan levyllä yhdelle kappaleelle äänijänteitään lainannut Fernando Ribeiro. Kokonaisuutena levy tarjoaa tarkoille korville ja synkille mielille kylliksi mielenkiintoista pureskeltavaa 12 hymnin muodossa. 7/10

ROSE TATTOO
Pain
Steamhammer

25 vuoden kokemuksella hard rockkia paiskova Rose Tattoo osaa hommansa vaikka edellisestä levystä onkin ehtinyt kulua 18 vuotta. Meno yltyy parhaimmillaan lähes 70-luvun AC/DC:n tasolle eikä musiikkikaan noista ajoista kovin kaukana ole. Äänimaailma toimii joka suhteessa enemmän kuin hyvin ja on aina soittoa ja laulua myöten sopivan räkäinen ja särmikäs. Maanmiestensä tavoin bändi osaa todellakin rokata on kyseessä sitten hitaammat tai nopeammat veisut. Kun mukaan heitetään vielä ripaus blues ja southern rock vaikutteita on maukas soppa valmis nautittavaksi vaikka kesäisen helteisellä automatkalla. 6/10

ROTTING CHRIST
Genesis
Century Media

Primitiivisellä, mutta kiehtovalla black metallilla uransa aloittanut Rotting Christ on kulkenut pitkän matkan reilussa kymmenessä vuodessa. Suurelle levy-yhtiölle viime vuosikymmenen puolessa välissä napattu bändi muuttui soittotaitojen kasvaessa melodisen gootti/rock/metallin suuntaan. Elokuun loppupuolella julkaistava Genesis yllättää kuulijan ovelilla ja tarttuvilla kappaleilla, raakuutta unohtamatta. Levylle on saatu ympättyä mukaan viehättävä mystinen ja okkultistinen ilmapiiri, joka ei kuitenkaan vaikuta yliammutulta. Bändi on onnistunut luomaan ovelia ”kreikkalaisia” sovitusideoita ja melodioita lähes jokaiseen biisiin. Niihin ei tunnu kyllästyvän sitten millään. Kappalemateriaali levyllä on monipuolista ja tyylikkäästi toteutettua, ja levyä voidaankin pitää yhdistelmänä vanhaa ja uutta. Hitaat ja melodiset kohdat tasapainottavat hienosti suorempia mättökohtia, ja biiseistä löytyy joka kuuntelulla monia pieniä, futuristisia ja teknisiä jippoja. Levyn selkeän terävä ja tumma äänimaailma tukee kappaleita hyvin ja tuo niihin oman lisäulottuvuutensa. Genesis tä voitaisiin pitää kauhuromanttisena metallilevynä, joka on höystetty poikkeavilla, mutta äärimmäisen ravitsevilla melodioilla. R.C on lunastanut paikkansa useita kertoja levyttäneiden bändien eliitissä julkaisemalla kerta toisensa jälkeen hyvän levyn. Hienoa, että heidän äänimaailmansa jatkaa elämistään. 8/10

SAVATAGE
Streets: A Rock Opera
Steamhammer

Annihilatorinkin vanhempaa tuotantoa uudelleenjulkaissut Steamhammer on päättänyt tehdä saman myös Savatagen 80- ja 90-luvun alkupään julkaisuille. Mistään rahastuksesta ja hutiloinnista ei näiden julkaisujen kohdalla ole kysymys, sillä mukaan on laitettu mielenkiintoisiakin artistien muisteluja sekä bonus biisejä. Savatagen alun perin yli kymmenen vuotta sitten julkaistu yritys tehdä rockoopperaa ei varsinaisesti ole huono ja mukana on paljon hyviäkin kappaleita. Tunnelmallisesti levyltä löytyy hieman samankaltaisia tummanpuhuvia fiiliksiä kuin klassiselta Queensrychen Operation Mindcrime -levyltä, mutta musiikillisesti kappaleet ovat huomattavasti konstailemattomampaa ja perinteisempää hard rock/heavy metallia. Kokonaisuutena levystä jää kuitenkin hieman valju kuva. Vaikka kappalevalikoima onkin varsin monipuolinen, jään silti kaipaamaan hieman mahtipontisempaa kokonaisilmettä sekä vahvempia yksittäisiä kappaleita. 5/10

TANKARD
B-day
AFM Records

Saksalaisen olutmetallin kruunaamaton perintöprinssi Tankard juhlistaa 20-vuotista taivaltaan julkaisemalla kymmenennen studioalbuminsa B-day . Debyyttilevyllään Zombie Attack orkesteri räyhäsi mallikkaasti, mutta seuraavilla levyillä ideat ja voimat alkoivat ehtyä kuin laskuhumalaisella juhlijalla. Nelisen vuotta sitten julkaistu ja viimeisin kuulemani Tankard-levytys Disco Destroyer oli jo aikamoista tuubaa, ja odotukset eivät näin ollen olleet suuret uudenkaan levyn suhteen. Bändi tuntuu kuitenkin löytäneen jostain uutta virtaa ja paiskoo jämeriä thrash ralleja tiukalla otteella. Liekö intoa hommaan saatu kolmelta kovalta maanmieheltä, ja heidän viimeaikoina kohonneelta suosioltaan, sekä loistavilta viimeisimmiltä levytyksiltään. Biisien välissä ei paljoa henkeä ehditä vetää eikä olutta särpiä, sen verran kovalla vauhdilla ne mennään läpi. Sanoitukset ovat pääasiallisesti yhä korneja ja huonolla englannilla väännettyjä, mutta se ei menoa latista, vaan kuuluu melkein asiaan. Tuhti tuotanto ja hyvä ote simppeleihin, mutta toimiviin kappaleisiin tekee levystä helposti Tankardin parhaimmistoa. Levy ei tarjoile mitään mullistavaa eikä turhia kikkailuja, vaan hyvää thrashia niin vanhan liiton miehille kuin uusimmillekkin diggareille. 7/10

VACANT STARE
Vindication
Copro Records
 
Jälleen yksi uusi tulokas joka yrittää tehdä hieman jotain uutta mutta lopputulos on kuitenkin tavanomaista ja tylsää toisesta korvasta sisään toisesta ulos tavaraa. Vacant Staren ideana on yhdistää trendikästä Link Park vaikutteista nu/ostoskeskus "metallia" hieman rankempaan ja perinteisempään heavy metalliin. Kyllähän tästä MTV-siloposkisuus on suhteellisen kaukana ja pienimuotoista aidonoloista aggrovääntöä löytyy, mutta lopputulos jää silti hengettömäksi ja valjuksi. Levyn hyvänä ja huonona puolena voidaan pitää sitä, että se ei tarjoa juurikaan minkäänlaisia ärsykkeitä kuuloelimille. Tällaista haluaisin kuulla paikallisessa Prismassa ruokaostoksilla ollessani tai hissimusiikkina, mutta en juurikaan muuten. 4/10

VANDERHOOF
A Blur in Time
Steamhammer

Metal Churchin kitaristina kannuksensa ansainnut herra Vanderhoof on halunnut 70-luvun idoliensa tavoin luoda melodista koskettimin väritettyä hard rockkia ja tätä varten on perustettu omaa nimeä kantava yhtye. Herran omien näkemyksien tuloksena on syntynyt järjestyksessään jo toinen levy täynnä elementtejä AOR:stä, hard rockista ja progressiivisesta musiikista. Joissain kappaleissa olen havaitsevani selkeitä Dream Theater ja Pink Floyd vaikutteita. Kappaleet ovat ärsyttävän siloteltuja ja munattomia ja paikka paikoin jopa todella imeliä. Radioystävällistä tämä on taatusti, vaikkakin ehkä liian monimutkaista amerikkalaiseen makuun. Joillekkin tämä saattaisi toimia kuin tauti, mutta minä olen kyllä aika totaalisen väärä mies tätä kuuntelemaan ja arvostelemaan. 4/10

GREEN CARNATION – PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN

Green Carnationin keväällä ilmestynyt Light of Day, Day of Darkness yllätti monet erittäin kunnianhimoisella ja monipuolisella musiikillaan. Yllätystä lisäsi myös se, että levyltä löytyy vain yksi kappale, jolla on pituutta kuitenkin huimat 60 minuuttia ja rapiat päälle. Monipuolisuus ei rajoitu pelkästään musiikkiin, vaan levylle on onnistuttu tallentamaan lähes koko tunnekirjo aina iloisesti hetkistä niihin synkimpiin mahdollisiin. Koko komeuden takaa löytyy yksi mies Tchort, jonka aivoituksista ovat lähteneet niin sävellykset, sovitukset kuin lyriikatkin. Mestarillisen teoksen luojan ajatuksia oli syytä syväluodata hiukan tarkemmin.


- Ajatus yhden pitkän kappaleen tekemisestä alkoi kypsymään, kun olimme äänittämässä studiossa ensimmäistä levyämme. Teimme neljä 20 minuuttia pitkää kappaletta ja se oli jo jotain sellaista, mitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Minusta se oli paljon haasteellisempaa, kuin lyhyiden kappaleiden säveltäminen, joten päätin tälle toiselle levyllemme päätin viedä homman vielä pidemmälle, paljastaa Tchort.

Levy-yhtiö mahtoi varmaan riemastua kuultua ideasi tehdä uudelle levylle vain yksi pitkä kappale…

- Saimme hiukan enemmän rahaa uuden levyn tekoa varten, mutta kyllä tässä puhutaan vielä aika pienistä summista verrattuna useimpiin muihin metal/rock levytyksiin. Eipähän levy-yhtiömme pahemmin ideaani vastaan protestoinut, mutta kyllähän minulta kysyttiin, että haluatko nyt varmasti ryhtyä tällaiseen projektiin johon vastasin, että se on juuri sitä mitä haluan tehdä, hymähtää Tchort epäilyksilleni.

- Itseasiassa oli paljon helpompaa tehdä tuo yksi pitkä kappale kuin mitä osasin odottaa. Tottakai sovitusten tekeminen vei paljon aikaa, jotta eri osat saisi loksahtamaan kohdalleen ja lopputulos olisi mahdollisimman soljuva. Levyn äänittäminen puolestaan olikin paljon hankalampi homma kuin mitä luulin. Oli todella rankkaa keskittyä koko 60 minuuttiin, kuunnella kaikkia pieniä yksityiskohtia jne. Käytimme levyllä kaiken kaikkiaan 150 raitaa, joten mukana on todella paljon yksityiskohtia joihin piti kiinnittää huomiota. Jos minulla olisi mahdollisuus tehdä levyllä jotain toisin, niin käyttäisin oikeata rumpusettiä, enkä sähkörumpuja. Levyn äänittämisen aikoihin studiossa ei yksinkertaisesti ollut tilaa rummuille, joten meidän piti käyttää erittäin kallista sähkörumpupatteristoa. Toki kaikki rumpuosuudet on oikeasti soitettu, mutta minusta perinteisten rumpujen ääni on vain paljon parempi, kertoo Tchort äänityssessioista.

Minä, minusta, minuun

Levyllähän vierailee koko joukko vierailevia muusikoita aina useista erilaisista kuoroista erilaisten instrumenttien ja laulutyylien taitajiin. Kuinka ihmeessä pystyt säveltämään musiikkia moiselle joukolle ja kuinka yhteistyö heidän kanssaan sujui?

- Kaikki sävellystyö on tehty kitaralla ja mukana on käytetty myös paljon mielikuvitusta. Oli todella kova homma tehdä sovituksia niihin osioihin, joissa on mukana instrumentteja joita en osaa soittaa kuten esimerkiksi saksofoni. Ensimmäiseksi teimme studiossa pohjat, joissa on mukana rummut ja kitarat. Tämän jälkeen raahasin paikalle basistin, jolle opetin hänen osuutensa osa osalta ja jonka jälkeen hän teki oman osuutensa. Tämän jälkeen toinen kitaristi saapui paikalle, kävi läpi biisin osuus osuudelta ja äänitti omat juttuna ja näin teimme myös muiden instrumenttien kanssa. Kaikki lauluosuudet mietimme ja treenasimme äänitysten aikana. Ennen studioon menoa olimme treenanneet rumpalin kanssa levyn läpi, joten ideoideni selittäminen tuottajalle ja muille oli todella vaikea homma. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, selventää Tchort hieman erikoisia menetelmiään.

Kuinka musiikki sitten on muuttunut verrattuna debyyttiinne ja mitkä ovat suurimmat eroavaisuudet näiden levyjen välillä?

- Debyytillämme minä ja toinen kitaristi sävelsimme kumpikin levystä puolet. Koska olen ainut jäsen jäljellä noista ajoista, minun täytyi tehdä kaikki yksin toisella levyllämme. Tuottajallamme oli tosin paljon hyviä ideoita, joita usein hyödynsimmekin. Suurimmat eroavaisuudet näiden kahden levyn välillä on musiikin kompleksisuudessa ja tuotantopuolella. Ensimmäisellä levyllä on mukana ainoastaan basso, kaksi kitaraa ja laulu. Tällä levyllä noiden instrumenttien lisäksi on myös 600 samplea, kuoro-osuuksia, akustinen kitara, saksofoni jne. Musiikillisesti viimeisin levymme on paljon laaja-alaisempi kuin debyyttimme, joka oli enemmän doom metal henkisempi.

Mistä sitten ideasi oikein kumpuavat ja mitkä sinusta ovat tärkeimmät ominaisuudet tai vaatimukset musiikin tekemisessä?

- Musiikki on aina ollut minulle eräänlaista terapiaa. Light of Day… levyn inspiraation lähteenä oli poikani syntymä, kun edellisellä levyllä se taas oli tyttäreni kuolema. Tärkeintä musiikissa on, että pidän siitä mitä soitan ja että se saa minut tuntemaan jotain on se sitten surua, iloa tai että jalka alkaa väpättämään musiikin tahtiin. Useimmiten minä jammailen joka kolmas kuukausi tunnin verran ja äänitän session minidiscille. Pari viikkoa myöhemmin kuuntelen mitä olen saanut aikaan ja säästän ne jutut mistä pidän. Tällä tavoin voin olla varma siitä, että pidän niistä jutuista myöhemminkin, sillä mielialani ja tyylini vaihtelee koko ajan, selventää Tchort luomisprosessiaan.

Tänään tässä, huomenna muualla

Sinuthan tunnetaan monista eri bändiyhteydestä, joista eräs kuuluisimmista lienee Emperor. Kuinka näinkin erilaisten musiikkien säveltäminen ja soittaminen onnistuu ja kuinka ajauduit Green Carnationin kaltaiseen musiikin tekemiseen?

- Soitan yhä black metallia Carpathian Forestin kanssa ja rankempaa musiikkia Bloodred Thronen kanssa, mutta Green Carnation on ensimmäinen bändini, jonka kasasin, joten sillä on erikoinen paikka sydämessäni. En halua toistaa itseäni liikaa musiikin tekemisessä, joten oli suuri haaste alkaa kirjoittamaan tämän kaltaista tunnelmallista progressiivista rokkia. Varsinkaan kun en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt mitään sen kaltaistakaan.

- Epäilen, että en pystyisi pistämään Light of Day… levyä paremmaksi, jos olisimme tekemässä seuraavaksi samankaltaista levyä mitä me emme kuitenkaan aiokkaan tehdä. Aion tehdä seuraavasta levystä hyvin erilaisen ja näin tehdä bändinä taas jotain aivan uutta. Ainoa rajoitus on oikeastaan mielikuvitus, valoittaa Tchort tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Kuulemani mukaan esiinnytte myös keikoilla ja minua ihmetyttää kuinka koko homma oikein toimii ja millainen kokoonpano tarvitaan keikkojen läpiviemiseksi?

- Meitä on lavalla seitsemän soittajaa vetämässä koko levyn läpi ja minusta mukana on tarpeeksi tunnetta ja hyvä ilmapiiri, joten emme edes tarvitse mitään kummempia lavajärjestelyitä. Uskon, että keikkamme ovat todella vakuuttavia ja toimivia, sillä kanssani soittavat muusikot ovat parhaita mahdollisia. Soitimme taannoin kotikaupungissamme ja tuo keikka äänitettiin ja lähetettiin radiossa. Aiomme myös äänittää tämän vuotisen Wackenin keikkamme ja julkaista näistä jommankumman yhdessä videon kanssa joko tupla-livenä tai DVD:nä. Tämä kaikki on tosin vielä idean asteella.

Mitä ja missä sitten kuvittelet olevasi viiden vuoden kuluttua?

- Toivottavasti olen yhä helvetin kiireinen kuin nyt. Olen tänä vuonna nauhoittanut jo kaksi levyä ja vielä olisi kolme levyä äänitettävänä puhumattakaan kiertueista ja keikoista näiden sessioiden välissä. Uskoisin, että tulevat vuodet ovat hyvin samankaltaisia kuin tämäkin vuosi. Tavoitteena on myös tehdä bändeistä joissa soitan hyviä levyttäviä ja keikkailevia kokoonpanoja, päättä Tchort haastattelutuokiomme.

Julkaistu Inferno #6/2002