Koska olette aloittaneet soittamisen ja millä instrumentilla?
Tuomo: – Aloitin soittoharrastuksen 22 vuotta sitten rock-rumpalina kunnostautuneen
enoni tekemällä sähkökitaralla. Pian alkuinnostuksen jälkeen
vanhempani hankkivat myös akustisen ja pistivät kitaratunneille.
Ohjattua soittelua jaksoin vähän toista vuotta.
Kuisma: – Äiti
vei minut pianotunneille ollessani 7-vuotias. Kiinnostus kurinalaiseen harjoitteluun
lopahti joskus teini-ikäisenä, kun heavy metal, kaljan juonti ja
tytöt alkoivat kiinnostamaan etydejä enemmän.
Mikä oli
suurin motivaatio/syy soittamisen aloittamiseen ja ketkä olivat/ovat suurimmat
esikuvanne?
Tuomo: – Kuulin rockia mummolan kellarista sylivauvasta lähtien
edellä mainitun enoni bändien toimesta. Niitä tuli pelokkaana
pikkupoikanan kuunneltua ja ihailtua turvallisen välimatkan päästä.
Lopullisen sysäyksen omaan soittamiseen antoi Kiss, johon hurahdin totaalisesti
7-vuotiaana. Alive II:n sisäkannet nähtyäni oli selvää,
että rokkitähdeksi täytyy päästä. Sille tielle
jäin.
Kuisma: – Aluksi se oli äiti, mutta myöhemmin Metallica.
Muutamat koulukaverini soittivat yläasteella suomirokkia musiikkiluokassa,
ja tuli siinä itsekin kokeiltua erinäisten bändi-instrumenttien
soittamista. Olin tuolloin tosin jo myynyt sieluni saatanalle, eikä Eppu
Normaali juurikaan innostanut. Rumpujen hakkaaminen kiinnosti tuolloin kitarointia
enemmän, mutta vanhempani eivät lämminneet ajatukselle. Ehkä parempi
näin, sillä onhan kitara mukavampi ja musikaalisempi soitin yksin
treenaamiseen.
Minkälainen soittohistoria teillä on takananne
(bändit yms.)
Tuomo: – Ala-aste-ikäisenä soittelin heviä koulun
bändikerhon kokoonpanoissa, kuudennella luokalla vedettiin koulun diskossa
coverina Napalm Deathin Scum ja The Kill. Eivät lämmenneet tytöt,
ei. Erinäisen välivaiheiden kautta noista porukoista muototui sitten
Mind Riot -niminen yhtye, jossa lauloin ja soitin kitaraa. Sen bändin
kanssa kului lähes vuosikymmen ja tehtiin pari levyäkin. Homman hyydyttyä liityinkin
sitten Mokomaan. Mokoma on sittemmin vienyt lähes kaiken ajan ja energian,
vaikka jokusen keikan pääsinkin soittamaan bassoa opiskelunpaikan
bilebändissä. Se oli haastavaa ja mukavaa hommaa.
Kuisma: – 50 asukkaan
maalaiskylässä ei jostain syystä asunut neljää muuta
teiniä, jotka olisivat pitäneet Obituarystä ja Deicidesta, joten
aika rauhassa sain kitaraa rämpytellä. Lukioaikana viriteltiin sitten
kaupunkilaisnuorten kanssa jotain projekteja. Ensimmäisessä oikeassa
bändissäni, The Siissidös -nimisessä orkesterissa, soitimme
huumorihevifunkkia, tosin lähinnä omaksi iloksemme. Lisäksi
soittelimme kaverini kellarissa Metallica-covereita kaljan juonnin ohessa.
Mokoma oli minulle sitten ensimmäinen bändi, jonka kanssa pääsin
oikein keikkailemaan.
Mikä tekee hyvän kitaristin ja mikä on
kitaristin tärkein ominaisuus?
Tuomo: – Joku Miles Davisin bändin soittajista
täräytti haastattelussaan lauseen, joka on jäänyt soimaan
päähän ikuisesti: "Soita jokainen nuotti kuin se olisi viimeisesi." Jos
tuosta pystyy soittaja pitämään kiinni edes kohtuullisesti,
pitäisi pullien olla aika napakasti uunin puolella.
Kuisma: – Hyvä kitaristi
osaa tulkita esittämiään kappaleita riittävän hyvin.
Lisäksi hyvä kitaristi tietää mihin kykenee, eikä yliyritä muuten
kuin treenatessaan. Lestissä pysymiseen auttaa musiikillinen yleissivistys,
sillä se helpottaa tyylitajun hankkimisessa.
Kuinka usein ja millä tavallaan
treenaatte?
Tuomo: – Kyllä kitara on kädessä likimain päivittäin,
telkkaria katsoessa ja joskus sänkyssäkin. Kovin intensiiviseksi
treenamiseksi tuota näpelöintiä ei tosin voi kutsua. Toisinaan
intoudun treenaamaan tosissanikin. Viime aikoina olen keskittynyt timen ja
grooven kehittämiseen tietokoneen klikkikomppien ja äänitysohjelman
avulla. Parhaita ovat kuitenkin treenisessiot Kuisman kanssa. Me olemme yksilöinä tasan
niin hyviä kuin miltä yhdessä kuulostamme.
Kuisma: – En ole koskaan
oikeasti treenannut kitaran soittoa, sillä sain kurinalaisesta treenaamisesta
tarpeekseni musiikkiopiston pianotunneilla. En siis nuorempanakaan jaksanut
tehdä sormiharjotuksia, mutta sen sijaan soittelin todella paljon levyjen
mukana bändejä diiggaillen. Kai siinä tuhannetta kertaa Stonen
Coloursia ja Metallican ...And Justice for All'ia soittaessa ne metallikitaroinnin
perusjutut tuli sitten opittua. Nykyään soitan kotona säännöllisesti
ylläpitääkseni soittotatsia sekä testaillakseni uusia riffi-ideoita.
Onko teillä takana minkäänlaisia teoriaopintoja musiikista
ja osaatteko lukea nuotteja? Suositteletteko teorian opiskelua itseopiskelun
sijaan/rinnalla?
Tuomo: – Teoriaosaamiseni perustuu kouralliseen kitaratunteja
sekä itseopiskeluun. Luen nuotteja auttavasti mutta hitaasti. Jos tähtäimenä on
menestyminen rockissa, ei teorian tuntemuksesta välttämättä suoranaista
haittakaan ole. Ilmankin ovat monet pärjänneet. Itselleni tuosta
vähäisestäkin osaamisesta on ollut suurta hyötyä.
Kuisma: – Olin siis teininä musiikkiopistossa ja opiskelin pianon soiton
lisäksi musiikin teoriaa 5 vuotta. Suurin osa teorioista on jo valitettavasti
unohtunut, mutta perusasiat on edelleen hallussa. Teoriaosaaminen on kätevä työkalu
erityisesti biisejä sovitettaessa. Länsimaisessa populaarimusiikissa
on lisäksi sellainen kätevä ominaisuus, että suuri osa
ihmiskorvassa mukavan kuuloisiksi koettavista melodioista ja sointukuluista
on "standardoitu", joten ihan kaikkia sovitusratkaisuja ei tarvitse itse keksiä.
Mimmosta instrumenttia ja laitteistoa käytätte ja miksi? Mikä on
kitaristin tärkein
apuväline?
Tuomo: – Olen kitarafriikki. Kokoelmasta löytyy Gibsonin
Flying V, PRS sekä kolme ESP:tä, joista juuri valmistunut meikäläiselle
räätälöity custom on ykköskitarani. Ulkoisesti tämä kitara
kumartaa syvään Gibson SG:n suuntaan, mutta on varustettu metalliin
sopivilla teknisillä ominaisuuksilla. Luotettavuus on yksi tärkeimpiä ominaisuuksia
kitarassa kun keikkatahti on näinkin tiivis. Siksi rakas, mutta oikutteleva
Gibson vaihtui ESPiin. Vahvistimena käytän Peaveyn 5150:aa, jonka
ostin entiseltä basistiltamme Hessulta, kun liityin Mokomaan. Sormien,
kitaran ja vahvistimen lisäksi soundia muokkaa ainoastaan Bossin Super
Overdrive -pedaali.
Kuisma: – Kitaroita on tullut ja mennyt, mutta toisin kun
Tuomo, en ole mikään keräilijä. Tällä hetkellä minulla
on työkaluina kaksi mahonkista ESP Eclipseä EMG:n aktiivimikeillä.
Toinen kitaroista on ESP:n Custom Shopissa mittatilaustyönä teetetty
7-kielinen. Perussaundini on rakennettu siten, että kitarasta lähtee
piuha, joka kulkee Bossin lavaviritysmittarin kautta Peavey 5150 fullstäkkiin.
Yksinkertainen on sekä kaunista että luotettavaa. Välillä käytän
Bossin SD-1 ja HM-2 säröpedaaleita maustamaan soundia.
Mitä seikkoja
kannattaa ottaa huomioon kitaraa hankkiessa?
Tuomo: – Multa ei kannata kysyä.
Mä ostelisin niitä fiilispohjalta jatkuvalla syötöllä,
jos vain talous sallisi. Mutta soveltaen: jos kaula on suora ja kitara tuntuu
siltä oikealta, niin aika paljon asioita on jo kohdallaan.
Kuisma: – Ensiksi
pitää hahmottaa budjetti, samalla muistaen että köyhän
ei kannata ostaa halpaa, ja että paskalla ja epävireisellä kitaralla
soittaminen saattaa tappaa soittoharrastuksen. Kitaran pitää siis
olla teknisesti kunnossa, hyvin säädetty ja väriltään
musta.
Mitä neuvoja/vinkkejä antaisitte aloittelevalle kitaristeille?
Tuomo: – On vaikea nähdä itseään neuvomassa ketään
missään asiassa, mutta nöyryys lienee ihan hyvä ominaisuus
soittamisessa ja varmaan muussakin elämässä.
Kuisma: – Ehkä sitä voisi
asettaa jotain tavotteita soittoharrastukselleen, ja yrittää sitten
pyrkiä niitä kohti. Jos nauttii siitä, että soittelee omaksi
ilokseen suosikkiorkestereidensa kappaleita, niin säännöllisellä treenaamisella
pystyy teknisesti toistamaan vaikka mitä sormituksia. Jos paukut tiittävät
niin bändi pystyyn ja omia biisejä tekemään. Kannattaa
olla toki itselleen rehellinen, sillä uuden luominen vaatii kovan työn
lisäksi ripauksen lahjakkuutta, ja sitä ei valitettavasti saa kaupasta.
Onko tänä vuonna tullut yhtään levyä, joka olisi
saanut kitaristin ominaisuudessa leukanne loksahtamaan?
Tuomo: – Metallikitaristit
ovat nykyään niin perkeeleellisen taitavia, että leuat ovat
sijoiltaan. Meshuggahin I:ta sai hämmästellä viimeksi. Taannoin
kuulin sattumoisin Jonna Tervomaan uuden levyn, ja tuottaja/kitaristi Jaakonahon
vähäeleinen kitarointi teki kyllä vaikutuksen. Mies soittaa
vähän nuotteja, mutta kaikki niitä oikeita.
Kuisma: – Taitavia
kitaristeja on todella paljon ja monella on vielä jotain mielenkiintoista
sanottavanaan. Meshuggahin I:ta kuunnellessa meni hermo viimeksi. Täydellistä musiikkia.
Julkaistu Inferno #20/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti