Toukokuun alkupuolella hämeenlinnalainen Pain Confessor sulkeutui
kotikaupungissaan sijaitsevan Sound Supreme studion syövereihin purkittamaan Turmoil nimeä kantavaa
debyyttiään. Äänittäjän pallilla istui aiemmista
nauhoituksistakin vastannut Janne Saksa.
Raportti: Tuomas Kuusinen / Pain Confessor
7.5. Ensimmäinen studiopäivä - hommat heti täysillä
Studiosessiot pyörähtävät rauhallisesti käyntiin.
Rumpali Mikko Laihanen ja studion Grand Master Janne Saksa saapuivat aamutuimaan
kasaamaan rumpusettiä ja testailemaan soundeja. Heti kättelyssä rumpusetti
kasataan Laihasen järkytykseksi mattamustien pönttöjen sijaan
kellertävistä Kumun tomeista ja omasta mustasta Taman basarista.
Pellit ja muut häkkyrät löytävät paikkansa palapelistä,
mutta entäs virveli? Jannelta löytyy perkeleellisiä vekottimia
joista kaikista lähtee toinen toistaan mojovampia paukahduksia. Mikko
toteaa Jannen kanssa yksissä tuumin niiden soveltuvan paremmin tanssimusiikkiin,
joten on aika kaivaa Mokomankin suosima vanha Ludari, jossa on kireän
napakka soundi. Toimii.
Puolelta päivin saapuu paikalle kitaristi Vesa "Weslayer Himonusauttaja" Säkkinen
ja keikkamiksaaja/vierailijavokalisti Tommi Kurki mukanaan 2x Helvetin Perkeleitä eli
Engl-merkkisiä grillejä sekä vastaava määrä (ei
kannata nauraa) Behringerin kaappeja. Hommat alkavat olla hitusen isollaan,
kun kitarakamat on pykätty kasaan ja odotellaan että toinen kitaristihulttio/ammattikaatuilija
Tuomas "Turvat" Kuusinen saapuu paikalle näyttämään Vappuna
tossujen sotkeuduttua asfalttiin pamahtanutta pärstävärkkiään.
Rock, toteaa Janne, kun työn sankari vihdoin löytää studiolle.
Saksa potkii koltiaiset soittamaan pohjia. Helvetinmoisen polkemisen jälkeen
ensimmäinen biisi saadaan purkkiin, eikä tässä prosessissa
haaskattu tuskaa sillä biisihän on nimeltään Waste
of Good Suffering. Kyllä tämä tästä vielä rupiseksi
muuttuu.
8.5. Rumpali pallille
Taas alettiin rutistamaan aamutuimaan soittamalla rumpupohjia. Myllytystä riitti
neljän biisin verran, eli pakettiin saatiin Erased of Empathy, Soul
Eraser, Just Names Remain ja Hollow Souls.
Biisejä sovitettiin uuteen uskoon vielä äänitysten lomassa
ja hyvää shittiä sieltä irtosi.
Vesa: – Biisithän ovat hyviä alun perinkin, mutta pohjia soittaessa
hoksattiin rumpalin kanssa, että joku juttu voikin toimia hieman paremmin.
Me olemme kuitenkin vielä sen verran nuori bändi, että meidän
kappaleet elävät koko ajan, jopa studiossa.
Markku: – Mä olin aika rankasti noita muutoksia vastaan, koska studioon
mentäessä biisien pitäisi olla valmiita ja sellaisia kuin niitä on
kämpällä reenattu. Olin aika kiihtyneessä tilassa kun menin
laulamaan Soul Eraser -kappaletta ja huomasin, että sen
alkuhan on ihan erilainen kuin mitä oltiin treenattu.
Nähtiinpä studiolla kaksi krapulapeikkoakin. Vokalisti Make ja kiippari
Pasi olivat kunnostautuneet venäläisen kulttuurijuoman kaatamisessa
New Dawn Foundationin treeneissä, jotka hoidettiin Pain Confessorin luksustilavassa
harjoitussalissa. Haisivat kuin rankkitynnyrit ja poistuivat onneksi suhteellisen
pikaisesti jatkamaan nestetankkausta.
Vesa: – Meidän levynteko oli helvetin rattoisaa ja tämä raportti
kertoo aika hyvin meidän orkesterin mentaliteetista. Me osataan ottaa
huumoria siitäkin, kuinka alkeellisissa treenikämppäoloissa
pystytään kumminkin saamaan aikaiseksi hyvää heviä.
Metallia pitää tehdä omalla sydämellä ja näkemyksellä ja
jos se ei kelpaa, niin läheppä meidän kanssa saunomaan ja katsotaan
sitten mikä kelpaa.
9.-10.5. Pohjien otto loppuu
Päivien aikana nauhoitettiin loput pohjat hyvällä tahdilla
sen kummempia kompuroimatta. Erityisemmin ei tarvinnut edes kirjata ylös
mitään idiotismia, mutta eräs Saksa-ismi tarttui haaviin vielä hetkeä ennen
rumpuraitojen valmistumista. "Teidän musiikki on hyvällä tapaa
sairasta. Eihän tällaista tervejärkinen kuuntele." Totta, näinhän
se taitaa olla.
11.-13.5. Kitarointia
Kitarasessiot alkoivat lupaavasti kun Jannen miksauspöytä "kaatui" heti
kättelyssä. Ilmeisesti liian useita ruskeita nuotteja. Soundeja hämmästeltiin
ja rukattiin uuteen uskoon, kunnes enkeleistä lähti vähemmän
taivaallista mörinää. Tällä kertaa ei haluttu siloiteltua
kitarasoundia, eikä sitä olisi näemmä saatukaan.
Biisien rytmikitaroita soiteltiin vuoroparein Wesleyer-Tuomas. Homma sujui,
kunnes Saksa löi Wesken nupin mutelle. Soundien hienosäädön
jälkeen W päätti soittaa "niin hevisti, et mä haluan panna
itteeni." Samalla Tuomas veti pannullisen kahvia, hyppi seinille hetken ja
valmistautui soittamaan Underworldin. Kesken kertosäkeen
vitunmoisen sahauksen tapahtui jotain. "Mikä vittu toi toinen nuotti oli!?" No,
sehän oli se toinen nuotti joka kertosäkeen riffissä ilmenee.
Kolmen kitarapäivän saldona molemmat rytmikitarat levyn biiseihin
paikoillaan. Tekninen tietoisku: Yhdessäkään biisissä ei
ole tuplauksia.
Lisäksi poliittinen keskustelu Irakin ja maailman tilanteesta ei-niin-diplomaattisessa
työryhmässä J. Saksa, T. Kuusinen & W. Säkkinen tuli
tulokseen: "Kaikki ovat väärässä."
14.5. Bassoilupäivä
Kivistön Mikko saapui studiolle Diablon Aadolfilta lainaamansa Warwickin
kanssa. Jotta saataisiin bassoonkin murinaa tarvittiin siis kyseinen kirves,
Engl Fireball, kaksi eri bassovahvistinta, pari jotain muuta härveliä ja
basisti. Pienen säädön jälkeen Mikko toteaakin, että "nyt
on pörinää ja surinaa on, surinaa on juu." Janne varmisti vielä soundin
toimivuuden omin sanoin "lisäämällä hieman bassoa tuohon
bassoon." Näin se monesti toimii.
Wesleyer kiteyttää soundien etsinnän tuloksen ehkä parhaiten. "Bassosoundi
saa herkemmällä suolen pidätyskontrollin katoamaan."
Päivän ehkä hauskin kommentti oli kuitenkin Mikon uusista sovituksista
huolestunut "Mites mä nyt tiedän mitä mä soitan kun te
muutitte näitä biisejä!?"
Markku: – Kun me lähdetään joskus kakkoslevyä tekemään,
niin kyllähän silloin kappalemateriaalin pitää olla sen
verran varmaa, ettei sitä tarvitse lähteä enää studiossa
muuttelemaan. Jos tälle levylle tuutattiin, niin kakkoslevylle tuutataan
kahta kauheammin.
19.-20.5. Laulupäivät
Make aloitti laulusessiot asiaankuuluvasti kurlaamalla Jaloviinalla. Huutamisen
ja kuulaamman ulosannin kanssa ei ollut ongelmia, vaan satakielen lailla Mr.
Flesh luukutti biisin biisin perään valmiiksi asti. Eräässä vaiheessa
vokalisti itse epäili hiukan räbäytystä eksyneen lauluosuuksiin,
johon Saksa pettämättömällä vaistollaan totesi "kyllä mä tuosta
rahat laittaisin likoon." Eikä siellä lopulta ollut mitään
räppiin viittaavaakaan. Sen verran Makelta paloi hihat, että mies
oli valmis radikaaleihin ratkaisuihin sanoitusten kanssa. "Mikä vittu
toi oli toi OF tuolla välissä, se ei saa olla siellä!!!" mies
kiihtyi Underworldiä äänitettäessä.
Se OF on muuten siellä.
Vesa: – Eräs hyvä ystäväni, joka ei tykkää edes
hevistä sanoi Markun laulusta, että "huonoimmillaankin Manowar häviää Markun
laululle"
20.- 27.5. satunnaisia päiviä ennen miksausta
Lauluosuuksien ohella soiteltiin syntikoita ja kitaraleadejä pitkin viikkoa.
Pasin orkestraaliset syntsat saivat Pain Confessorin matkaamaan uusiin ulottuvuuksiin
ykkösluokassa. Levyn vierailevat tähdet Ami (Corruption Inc.) ja
Rane (Diablo) suorittivat miehekkäitä kuoro-osuuksia vielä hetkeä ennen
miksausruljanssin alkua. Tässäkin meinattiin hieman horjua, sillä Diablon
TV:stä tuttu holisti ei pystynyt kemiallisen epätasapainon vuoksi
raahautumaan paikalle alun perin sovittuna ajankohtana. Loppu hyvin, kaikki
hyvin. Janne Saksa miksasi levyn omissa oloissaan toukokuun lopussa ja hyvän
matkaa vielä kesäkuussakin. Masterointi tapahtui Cutting Roomissa
Ruåtsissa. Hallittua sekasortoa tuli levyllinen, joten Turmoil tuli
myös levyn nimeksi.
Vesa: – Helppohan meidän olisi ollut lähteä hakemaan In Flamesin
tai Soilworkin kaltaisia saundeja, joihin meitä on useasti musiikillisesti
verrattu.
Markku: – ... mutta me ei haluttu levylle mitään maailmanluokan saundeja.
Vaikka jotkut ovatkin niitä haukkuneet tunkkaiseksi, niin ne ovat kuitenkin
juuri sellaiset kun haluttiin.
Julkaistu Inferno #20/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti