Vanhan kaartin henkilöille Tuska festivaalin pääesiintyjiä oli
Dion lisäksi ehdottomasti Death Angel, jonka edellisestä levystä ja
Suomen visiitistä oli ehtinyt kulua 14 vuotta. Tuskan backstagen nurmikolle
istahti toviksi haastelemaan vokalisti Mark Osegueda.
Markille Death Angelin kasaaminen uudestaan ei olisi voinut sattua parempaan
aikaan.
– Kun kasasimme bändin uudestaan, elämässäni oli juuri
menossa eräänlainen siirtymäkausi, joten voisi jopa sanoa että tämä juttu
pelasti minut.
Perhe-elämältä?
– Ei minulla ole perhettä, Mark purskahtaa nauruun. Arvostan tällä hetkellä kaikkea
asioita bändin ympärillä paljon enemmän kuin uramme alkuvaiheessa.
Tuohon aikaan olimme niin nuoria ja otimme monet asiat itsestäänselvyyksinä.
Nyt tunnen itseni paljon onnekkaammaksi ja viisaammaksi. Arvostan jokaista
sekuntia ja olemme todella onnellisessa asemassa juuri nyt.
Keikkailu siis maistuu
yhä orkesterille ja Markilla on tähän
vastaus valmiina.
– Minusta meidän biisimme vai paranevat livenä ja jokaisen kiertueen
jälkeen tekisi melkein mieli mennä studioon tekemään levy
uusiksi, jotta niihin saisi vangittua livevetojen energian. Viimeisin levymme
on ehdottomasti elävimmän kuuloisin levy mitä olemme tehneet
ja ehkä juuri tästä johtuen se on saanut hyvän vastaanoton
faneilta. Olemme ehdottomasti livebändi ja sen homman me osaamme parhaiten.
Tuoreimmalta The Art of Dying -levyltä myös selkeästi
kuulee, että bändi on hitsaantunut hyvin yhteen.
– Hajottuamme jokainen meistä ajautui omille teilleen soittamaan itsensäkuuloista
musiikkia. Juuri tuon takia me kaikki ymmärsimme, että jokaisella
on jotain tärkeää sanottavaa ja annettavaa bändille. Nyt
olemme löytäneet uudestaan keskinäisen kunnioituksen ja arvostamme
jokaisen mielipidettä. Jokaisella orkesterin jäsenellä on nykyisin
suuri vaikutus siihen mitä studiossa oikein tapahtuu.
Vaikka Death Angelin
tuorein levy kuulostaakin siltä, että välissä ei
ole 14 vuoden taukoa edelliseen levyyn, ei Markin mukaan The Art of
Dyingin kaltaista levyä olisi voitu julkaista heti Act
III:n jälkeen.
– Tähän on hieman hankala vastata, mutta en jaksa uskoa, että olisimme
tuolloin voineet julkaista The Art of Dying:in kaltaisen
levyn, koska nykyisin tulemme keskenämme paljon paremmin toimeen. Tai
ainakin minä tulen heidän kanssaan paremmin toimeen, rähättää Mark.
Mutta
muiden mielestä olet persreikä?
– Juuri niin! Purskahtaa Mark nauruun. Rehellisesti sanottuna olisimme ehkä pystyneet
julkaisemaan vielä yhden levyn heti Act III:n jälkeen,
mutta jos en olisi hajottanut bändiä tuolloin, joku muu olisi tehnyt
sen. Uskon vakaasti, että jokaisen täytyi tehdä omia juttujaan
jonkin aikaa päätyäksemme takaisin yhteen.
Keikkakone
Vaikka tärkeintä keikkailussa onkin uuden levyn promoaminen, ei
Markia kyllästytä vanhojen klassikkojen veivaaminenkaan. Enää.
– Act III kiertueen
aikoihin olin aika kyllästynyt
laulamaan klassikoita, mutta en enää. Me kaikki arvostamme koko tätä touhua
paljon enemmän kuin ennen. Festareilla tietty kaikkien suosikkien soittaminen
on hieman hankalaa, koska setit ovat yleensä aika lyhyitä. Jos olemme
kiertueen pääesiintyjiä, saatamme soittaa jopa 2,5 tunnin settejä!
Löytyykö uudelta levyltä sitten
jotain erikoista suosikkiasi?
– Vaikea kysymys, koska levy on vielä niin tuore ja emme ole oikein osanneet
ottaa siihen vielä tarvittavaa etäisyyttä. The Devil
Incarnate on tällä hetkellä suosikkini, mutta kaikkien
aikojen suosikkini on kyllä debyyttimme nimi biisi vaikka en edes itse
laula siinä! Tuohan vain tosin todistaa sen kuinka epäitsekäs
olen ja se on aika harvinaista nokkamiehissä, hekottaa Mark. Olemme muuten
soittaneetkin sen muutamaan kertaan tällä kiertueella.
Tuskan keikan
perusteella oli helppo havaita, että herra Oseguedan ääni
on vähintäänkin yhtä hyvässä kunnossa kuin ennen
vanhaa ellei jopa paremmassa.
– Olen todella onnekas, sillä ääneni on todella kestävä.
Otin aikanani laulutunteja noin seitsemän vuoden ajan, joten niistä on
varmasti ollut paljon apua. Toisaalta taas rääkkään ääntäni
tavoilla, joista monet laulunopettajat olisivat kauhuissaan.
Kun kiertueet on
ohi, on aika alkaa miettimään uutta levyä.
– Vielä on turhan aikaista sanoa koska alamme tekemään uutta
levyä. Perimmäinen tavoitteemme kuitenkin on tehdä uramme paras
levy. Se tulee tietysti olemaan vaikeaa, koska monet fanimme pitävät The
Ultra-Violencea tai Act III:sta meidän parhaana
levynämme. Black Sabbath-vertauksia käyttääkseni haluan
tulevan levymme olevan meidän Sabotage, koska Act
III on minusta meidän Sabbath Bloody Sabbath,
naureskelee Mark.
– Levylle tulee varmastikin joitain yllätyksiä, sillä emme
halua toistaa itseämme ja kaikki levymme on hieman erilaisia edeltäjiin
verrattuna. Vaikka olemmekin metallibändi, haluamme puskea rajoja aina
hieman eteenpäin.
Hyvään uuteen alkuun päästyään ei bändille
näy loppua ihan välittömässä tulevaisuudessa.
– Vaikka olenkin nyt 35-vuotias, niin en tunne itseäni vanhaksi. Tiedä sitten
onko minua siunattu vai kirottu, mutta minulla on melkein ongelma korkeasta
energiatasosta, joten kaikki tämä homma on minulle helppoa. Ja kyllähän
tämä touhu pitää meidät nuorina ja ainakin minä tulen
jatkamaan niin kauan kun voin olla mukana rehellisin mielin.
Julkaistu Inferno #20/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti