CHUCK SCHULDINER
Zero Tolerance
Karmageddon Media
Hulluille ei pitäisi koskaan näyttää keskeneräisiä töitä,
varsinkaan nerojen. Chuck Schuldinerin luotsaamaan Control Deniedin keskeneräiseksi
jääneestä toisesta levystä on käyty jo pidemmän
aikaa kädenvääntöä oikeudet omistavan levy-yhtiön
ja Chuckin perikunnan kesken. Koska yksimielisyyteen levyn valmiiksi saattamisesta
ei olla päästy, on Karmageddon Media päätynyt julkaisemaan
suuressa viisaudessaan neljän kappaleen treeninauhat varustettuna kahdella
Deathin ensimmäisellä demolla.
Treenivedot ovat kaukana valmiista, sillä niillä kuullaan ainoastaan
Chuckin soittamat komppi- ja soolokitarat sekä Richard Christyn rumpalointia.
Lopullisista versioista ei siis voi vetää minkäänlaisia
johtopäätöksiä, sillä sen verran useista pienistä hienoista
osuuksista herra Schuldinerin teokset rakentuivat. Jotta julkaisulle on saatu
edes hieman lihaa luiden ympärille, on mukaan päätetty suht
käsittämättömästi tällätä suhinalaatuiset
Deathin demot vuosilta -85 ja -86. vaikka demot osoittavatkin Chuckin alkuaikojen
rujon luomisvoiman, alkuaikojen Chuckin tuotoksilla ole mitään yhteistä loppuaikojen
ja varsinkaan Control Deniedin materiaalin kanssa.
Vaikka levy-yhtiöllä olisi kuinka laillinen oikeus herra Schuldinerin
viimeisinä elinvuosinaan tekemään musiikkiin, on tämän
levyn julkaisu täysin moraaliton ja eräs härskeimpiä yrityksiä rahastaa
kuolleen mieheen maineella. Levy-yhtiön näkemystä yritetään
puolustella vuolaasti yksinkertaisessa vihkosessa, mutta kylmä tosiasia
on, että levyn tarkoituksena on yritys kerätä edes osa maksetuista
ennakoista takaisin. Ei pisteitä
ESOTERIC
Subconscious Dissolution into the Continuum
Season of Mist
Levyn avaus Morphia on tyypillisintä Esotericia,
vaikka musertavan raskas kaoottinen ahdistus loistaakin poissaolollaan. Levyn
kakkosraidan The
Blood of the Eyes alku yllättää eteerisellä hempeydellään
ja loppupuoli säväyttää erikoisen ahdistavalla ja psykedeelisellä rytmiikallaan.
Bändille tyypillisissä 17 minuutin mitoissa mateleva Grey Day n
minimalistiset melodiat ovat vahvasti läsnä, mutta piilotettuna salakavalasti
mielipuolisesti vellovan musiikin taakse. Levyn viisiminuuttinen instrumentaali
päätösraita Arcane Dissolution maalailee hienosti
pään sisään soimaan jääviä apokalyptisiä visioita. 8/10
THE ETERNAL
The Sombre Light of Isolation
Firebox
Aikaisemmin Cryptal Darkness –nimellä kulkenut australialais-kokoonpano
uudistui musiikillisesti ja samalla prosessissa vaihtui myös orkesterin
nimi The Eternaliksi. Siinä missä Cryptal Darkness soitti varsin
perinteistä doom-deathia kuulostaen vahvasti My Dying Brideltä, on
The Eternalin konsepti laaja-alaisempi lainaten vaikutteita uudemmalta Paradise
Lostilta.
Musiikillisesti bändi liikkuu yhä edelleen doom metallin parissa,
mutta on puskenut genren useaan eri suuntaan. Laulut ovat vaihtuneet murinasta
puhtaiksi ja mukaan on tullut kevyempää ja melodisempaa otetta sekä runsaasti
goottivaikutteita. Tummasävytteinen tunnelma on kauttaaltaan vallitseva
ja useimmiten varsin tyylikkäästi toteutettu. Kuitenkin merkillisellä tavalla
yhtye on parhaimmillaan silloin, kun kappaleissa lauleta. Laulun aikana tunnelma
muuttuu vahvasti yksinkertaiseksi goottitunnelmoinniksi, joka tuntuu jostain
syystä töksähtävältä ja liian simppeliltä ratkaisulta.
Vahvoja mielikuvia syntyy myös Paradise Lostin suuntaan eikä vähiten
laulajan samankaltaisesti äänestä Nick Holmesin kanssa. Kappaleiden
aloitukset ja väliosat ovat puolestaan kauniita ja synkkiä, mutta
yhdistettynä lauluosuuksiin kokonaisuus muodostuu hieman ristiriitaiseksi.
Aivan kuin bändi olisi yrittänyt väkisin tunkea hieman liikaa
erilaisia elementtejä musiikkiinsa sovitusten kustannuksella.
The Eternalin
debyytti on hyvin lupaava osoitus bändin kyvyistä,
mutta herättää väkisinkin mielessä kysymyksen olisiko
kappalemateriaalia ja tyyliä sittenkin pitänyt hieroa hieman kauemmin
ennen ensilevyn julkaisua. 6/10
NECARE
Ruin
Firebox
Debyytillään doom duo Necare haikailee 90-luvun alkuun jolloin kolme
kovaa brittiläistä teki arvokasta pioneerityötä doom-death
genressä. Saatekirjelmässä mainitut vaikuttajat tuodaan esille
ja ensitahdeista lähtien jokainen genreä vähänkään
seurannut ne myös helposti kuulee.
Laulajan ulosanti on asiaankuuluvasti
karheata murinaa ja raskaiden laahaavien komppikitaroiden päällä kulkee kevyemmät ja puhtaan melodiset
leadit. Vähäeleiset koskettimet värittävät ja syventävät
tunnelmaa osuvissa kohdissa ja kokonaisuus on harkittua ja pitkälti bändin
esikuvien mukaista. Pääosin levyn kappaleet ovat yksinkertaisen toimivia
ja sitä ovat myös levyn saundit. Tuotannollisesti albumi on viety äärimmäisen
yksinkertaiseksi ja kaikissa instrumenteissa on mukavan karhea ote mukana.
Valitettavasti levylle on päässyt mukaan kuitenkin muutama tylsempi
raita ja paria poikkeusta lukuun ottamatta tunnelma tuppaa jäämään
hieman hailakaksi.
Kokonaisuutena levy on sympaattisella ja positiivisella tavalla
aikamatka reilun kymmenen vuoden taakse, jolloin genren julkaisut olivat harvassa,
mutta sitäkin laadukkaampia. Ruin -levyllä Necare ei yllä hyvää keskikastia
korkeammalle, mutta osoittaa lupaavaa potentiaalia tulevaisuutta silmälläpitäen. 7/10
OFFICIUM TRISTE
Reason
Displeased
Pitkä ja kivinen tie on kuljettava, että doom metal kuulostaa vakuuttavalta.
Kaikilla menee elämässään joskus huonosti, mutta tunteiden
paloa, menetyksen tuskaa ja ylipääsemätöntä surua
on vaikea ilmentää sanoissa ja musiikissa todentuntuisesti. Officium
Triste osaa tämän varsin vakuuttavasti kolmannella täyspitkällään.
Reason illa
kuultava musiikki kumartaa orkesterien aiempien tuotoksien tavoin varsin vahvasti
Brittein saarten pioneerien suuntaan. Surumielinen ja kadotettujen rakkauksien
perään haikaileva romanttinen doom-death
soljuu tyylikkäästi viiden kappaleen edestä noin 44 minuuttia.
Biisit ovat rauhallisia ja vaikka kitarat möyrivätkin raskaassa alavireessä,
keventävät runsaasti käytetyt koskettimet kokonaisuutta eikä kuuntelijaa
ajeta itsemurhan partaalle liiallisen musertavalla tunnelmalla. Levyn vahvuutena
onkin varsin yksinkertainen mutta sitäkin paremmin toimiva kappalemateriaali,
joka ei ylimääräistä turhaa kikkailua kaipaa. Laulaja Pimin
karhea murina sointuu kitaroihin hyvin ja ilmentää osuvasti haikeiden
melodioiden ohella erilaisia tunnetiloja.
Siinä missä Officium Tristen aiemmat tuotokset ovat lupailleet paljon,
mutta antaneet vähemmän, onnistuu uusin täyspitkä edeltäjiään
paljon paremmin. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, jos
vanhan saan kulkemaan näinkin sulavasti. 8/10
ORODRUIN
Claw Tower And
Other Tales of Terror
Psychedoomelic
Alan harrastajien piireissä tunnetun ja kehutun Orodruinin uusin
julkaisu niputtaa yhteen uutta ja vanhaa demojen muodossa. Perinteisen doomin
ja heavy metallin välimaastossa edestakaisin seilaava bändi muistuttaakin
paljon doom veljiään Revelationia. Suoraviivainen ja kursailematon
ulosanti on tasapainossa karun yksinkertaisen tuotannon kanssa. Orkesterin
kappaleet osaavat olla oudolla tavalla kiehtovia mutta samaan aikaan sovituksiltaan
myös hieman töksähteleviä. Vuosien 99-04 välisenä aikana
tallennettu materiaali on luonnollisesti hieman hajanaista, mutta kertoo
hyvin mistä ollaan tultu ja minne ollaan menty. 6/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti